Näytetään tekstit, joissa on tunniste norppa ja joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste norppa ja joulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2011

Oi (joulu)kuusipuu!

No tulihan se joulukuusi. Ja ennen joulua. Tietysti. Sitäpaitsi pihalla on vähemmän lunta kuin viime vappuna, niin täytyyhän tässä jokin tasapaino luoda.
Mutta myönnettäköön. On ristiriitainen olo. Kuusi on tuhlausta. Puita kasvatetaan ja hakataan vain viihteen ja huvin vuoksi. Eikä se ole millään tavalla tarpeellinen tai välttämättömyyshyödyke. Ehkä ensi jouluna, taas vuoden ihmisenä kasvaneena, ymmärrän lopullisesti miten luonto on tarkoitettu ulos, eikä sisään mutta tänä vuonna piti vielä hankkia oma aito kuusi. Olen siis samaan aikaan iloinen ja hieman pettynyt(itseeni). Onpa kyllä nihkeää. Ihminen ei voi edes vapaasti riemuita joulukuusestaan! 
Myönnän myös, että ajatus joulukuusen hakemisesta metsästä myös houkutteli. Onneksi hyvin vähän. Ensinnäkin epäilen, että homman työläys olisi yllättänyt minut ja toiseksi kuinka äärettömän noloa olisi jäädä näin "ei enää teini-ikäisenä" kiinni kuusivarkaudesta. Sitäpaitsi näillä keleillä edes luvallisesti metsässä kirveen kanssa rämpiminen iltapimeällä ei houkuttele järjettömyydestään huolimatta.
Parastahan oli, että Plantagenista, josta (jalo)kuusi piti hakea, löytyi mukaan myös kuusenjalka. En vain ymmärtänyt, että se olisi hyvä testata paikan päällä. Tämä kuusenjalkahan oli luonnollisesti se maanantaikappale. Vettä reilulla kädellä kuusen tyvelle jalan sisään, kunnes hetkisen kuluttua voi todeta lattian lainehtivan kasteluvedestä. Tietysti. Haavehan on ajaa toiseen kaupunkiin vaihtamaan viallista kuusenjalkaa, etenkin jos edellisenä päivänä on juuri vartavasten lähtenyt hakemaan sitä ensimmäistäkin. Käytännön vinkki siis kaikille joulukuusen jalkaa ostaville. Testatkaa kaupassa pitääkö se vettä. 
Mielelläni olisin kyllä ottanut vastaan vaikka jonkun hyvityskupongin kyseiseen kauppaan palautusvaivasta. Jos toisena päivänä ajat 40 kilometriä hakemaan kuusta ja jalkaa, ja seuraavana päivänä joudut ajamaan saman matkan vain siksi, ettei kauppa ole varmistanut tuotteidensa virheettömyyttä, niin olisihan siitä voinut jollakin muulla tavalla kompensoida kuin "No hm-hm" kassan kommentilla. 

torstaina, joulukuuta 16, 2010

Myöhässä - Joulusta

Niin hyvin kuin kaikki mielessäni alkoi, kävi kuitenkin käytännössä niin, että olen auttamattomasti myöhässä joulusta. Lahjat ostamatta, koristeet hankkimatta ja jopa osa korteista postittamatta(tietäisipä edes mitkä niistä...) Niin, että tiedoksi vain Joulupukille - kuromiseen menee ainakin viikko, kannattaa tulla meidän ovelle vasta joskus loppiaisen tienoilla.
No. Onneksi on positiivinen luonne. Huolimatta siitä, ettei porkkanalaatikko tuoksu ja ässä-piparit valmistu pellillä, olen äärinmäisen iloinen, että pesukone tuli tänään kytkettyä. Myös kala-auton piipahtaminen uudella kotikadulla oli iloinen yllätys.
Muuten arki on ihan peruskunnossa. Muuttolaatikot ovat suurinmaksi osaksi purkamatta, suihkuhuone purettu muttei mitään käsitystä sen tulevasta toiminnallisuudesta ja villasukkia on hyvä olla ainakin kahdet jotta tarkenee.(kiitos isosiskoille, jotka lähettivät Pietarsaaresta todella tarpeellisen ja lämpimän joulupaketin) Kotiin ehtii töistä nykyisellä systeemillä iltaseitsemän aikaan. Ensimmäinen tunti siitä meneekin taloa lämmittäessä ja ruokaa tehdessä. Hyvässä lykyssä tulet syttyvät, eikä ruoka pala pohjaan. Toisinaan ei ole se hyvä lykky. 
jk. JA mikä tietysti  tässä on huolestuttavinta - jopa syntymäpäiväjuhlat ovat järjestämättä! Onneksi isoäiti-norppa täyttää vastapainoksi 80-vuotta pari päivää aikaisemmin, niin voin kerrankin ajatella, että on jokin todellinen Suurempi Juhla, jonka vuoksi pitää matalampaa profiilia..

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Joululahjalistaa

Paperin säästämiseksi, ehdotan että joululahjatoiveitaan voi kirjoittaa tällekin foorumille. Joulupukki osaa nimittäin lukea sähköistä mediaa.
Elkkihän piirsi viime vuonna oikein hienon kuvan toiveistaan, joista suurin osa oli vielä ihan tunnistettavia. Myös piirrokset ovat siis tervetulleita. Tai jos haluat lähettää vaikka kuvan joululahjatoiveestasi loimaannorppa@gmail.com, sekin on tervetullut.
No niin naiset ja miehet; mitä haluaisitte joululahjaksi? Kerrankin saa ihan suoraan sanoa. Anonyymit voisivat laittaa vaikka iän ja sukupuolen, sekä oman ihmistyyppinsä tiedoksi.
Pesupähkinöitä, kosinta, harvinainen postimerkki, X-box kolmonen, virveli, keijupuku, laatikollinen sikareita, housukoirankanto-laukki or what..?

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Ei joulukortteja yrityksiltä

Erityinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ette laittaneet joulukorttia, vaan lahjoititte rahaa hyväntekeväisyyteen.
Olen jo viimeiset kymmenen vuotta pitänyt täysin älyttömänä, että yritykset lähettävät toisilleen joulukortteja. Kortit ovat pöydällä tai hyllyllä pari päivää, ja lentävät tammikuussa roskiin. Hukkaan menee rahaa, aikaa, materiaaleja ja hyvä ajatuskin. Osasta ei saa edes selvää mistä ne ovat tulleet, ja kokemusperäisesti voin kertoa ettei lähettäjä päässäkään olla aina niin lämpöisessä ja herkässä mielentilassa "niitä hiivatin kortteja ja osoitteita kasatessa".
Minä kyllä tiedän, kenelle olen ollut hyvä yhteistyökumppani vuoden aikana, ja kenen olisikin syytä kiittää kuluneesta vuodesta. Itse voin myös välittää välittää lämpimät loppuvuoden terveiset niille joille sen haluan kantautuvan. Muutenkin voitaisiin kiitellä ja olla ihmisiksi pitkin vuotta muina aikoina, eikä aina pakotettuna kalenterin mukaan. Kyllä sen hedelmäkorin voi lähettää kesäkuussakin!
Sähköpostit toimivat, enkä koe itseäni yhtään unohdetuksi, jos en saa valmiiksi painatettua tai ketjussa paineen alla allekirjoitettua joulukorttia.
Lopettakaa turha korttiralli ja laittakaa rahat vaikka Itämeren suojeluun tai nuorten mielenterveystyöhön. Se ilahduttaa ja lämmittää yhteistyökumppaniakin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...