Eikö se ikinä opi?

No ei. Tämä on taas niitä kertoja kun aloitetaan lenkkeily. En edes muista, kuinka monetta kertaa tässä taas lähdetään "ensimmäiselle" lenkille mutta hyvähän se on, että yritystä riittää. Jännä homma vain, että koko kaunis kesä meni ilman, että oli pakko vetää tossuja jalkaan kertaakaan mutta heti kuin kelit huononivat niin kirkastui ajatus peruskunnon kohottamisesta. Kovin kummoiselle kierrokselle en lähtenyt paahtamaan mutta kyllä nuo muutamatkin kilometrit vesisateen säestämänä olivat riittävä ponnistus tälle päivälle. On se muuten kumma, miten alamäkeä mukavasti rullaisi melkein rallatellen mutta heti ylämäen alkaessa hymy hyytyy.

Kun ei nyt vain sattuisi mitään..

 

Kerta se on ensimmäinen! ja toinen! ja kolmas! ja..

Se oli sitten lenkkipäivä. Ja se vihoviimeinen - starttipäivä. Jos nyt en parane lopullisesti, ja pysy terveenä voi Tukholman unohtaa. Järkevä ihminen ymmärtäisi ettei nyt muutenkaan enää ole tarpeeksi aikaa mutta "ainahan sitä voi yrittää kun sille päälle sattuu!" Joten tänään se taas alkoi.
Vaikka ihan ilman kröhimättä kieppaus ei mennyt, olen toiveikas. Tänään meni 40 minuuttia. Enää siitä siis puuttuu viisi tuntia..
Mutta jos huomenna pääsen uudelle lenkille. Ja yli huomenna. Ja sen jälkeen, niin ensi viikolla olisi mahdollista juosta 1,5 tuntia. Ja sittenhän enää kokonaisajasta puuttuu enää nelisen tuntia jne.
Kieltämättä myös tänään loskassa liukastellessani käväisi mielessä että syksyn juoksutapahtumissa on pointtinsa. Silloin on koko kevät ja kesä aikaa treenata olosuhteissa jotka ovat miellyttävät, ja jopa itsessään kutsuvat. Loskassa lumipenkkaan keikahtaminen tietysti kasvattaa luonnetta, mutta kun se on se kunto jota tässä nyt yritetään jumpata. Tuota toista jo on.

Aamuherätys pimeään

Hyvänen aika. Kävin aamulla jumpassa. Kello soi kuudelta. Ulos lähtiessä oli pimeää. Pimeää! Rappukäytävässä tuli melkein pelokas olo. Mitä minä täällä pimeässä "keskellä yötä" hiippailen? Mutta pihalla olikin yllättävän lämmintä, ja tuli jo reipas olo pelkästä ajatuksesta. Olen niin vähästä vaikuttunut.
Stokkan Motivuksen Niska-selkä jumppa ei ollut ihmeellinen. Eikä ollut juuri remontoitu salikaan. Kumpikin oli ihan ookoo mutta ei mitään special-fiilistä. Vetäjänä näytti olevan sama nainen kuin viisi vuotta sitten, eivätkä liikkeetkään paljon poikenneet aiemmista mutta tsemppasin itseäni(ja hartioitani) ajattelemalla, ettei kotona ikinä tulisi heiluteltua käsiä tuntia. Hyvä fiilis, nyt on käyty.

Hyvää päivää naiset ja miehet!

Perinteilläkin on aina ensimmäinen kertansa, ja tänään aloitettiin Naistenpäivä-tennis. Aivan mahtavaaa! Vaikka pelikaverini yrittikin vihjailla, että toiset naiset viettävät aamuaan shamppanjabrunsseilla, ja itse olen matkalla Kulosaareen tennistä läiskimään, ja että se ei kuullostaisi aivan yhtä hohdokkaalta, mieli ja olo on hyvä.. Muutama rysty lähti ihan napakan mallikkaasti, tällä kertaa en edes kaatuillut, ja aivan käsittämättömiä kämmäyksiäkin oli vähemmän. Maanantai alla oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Vieläkun olisi jättänyt edellisen illan Kiasman ja Meccan punaviinilasilliset väliin, olisi tekniikka voinut olla vielä skarpimpi.
Kiasmassa kannattaa muuten käydä katsomassa Julian Schnabelin tai Nan Goldin näyttelyt. Mielummin vielä erikseen. Olen sitä koulukuntaa, joka kannustaa ihmisiä ottamaan asian kerrallaan. Museoon tai näyttelyyn ei tarvitse mennä koko päiväksi.(tai voi mennä jos haluaa, ja sekin on ihanaa) Riittää että yhdelle asialle antaa ajastaan vaikka puolitoista tuntia, niin ettei prosessista tule tuskallista tulkitsemisähkyä, vaan tilaa jää myös mahdollisille ajatuksille ja tunteille. Ja taas on nähnyt ja kokenut hieman enemmän.
Mutta aamupäivän tennis olis hyvä alku Naistenpäivälle. Itselläni on muuten teoria, että jos olisin kundi, niin olisin todella fiiliksissä tästä päivästä - onhan se nyt siistiä että maailmassa on naisia.
Ritari valkoisella ratsulla ei tuonut ruusupuskaa ovelle, mutta työpaikan miehet (vaikkakin en ole aivan varma tiesivätkö he sitä) lahjoittivat ruusun jo eilen, ja Jude räjäytti taas kerran pankin lahjoittamalla belgialaisia tryffeleitä. Haukilahden kotikasvatus on tehnyt tehtävänsä. Mutta yhtä paljon ilahdutti banaani ja tenniskenttä. Naista on niin helppo miellyttää.