Ylihuomenta vain kaikille

Luin tätä pari kertaa. En tajunnut. Luin uudestaan. En tajunnut. Tuli vain #häh?  Miksi pitää väkisin vääntää ja kikkailla?  Koska se on älykästä? Ei ole. Koska se on ikään kuin hauskaa? Ei ole sitäkään.

En tiedä kumpaa toivoisin, että tämän olisi tehnyt joku mainosalan ihminen vaiko että olisi ihan itse keksitty? Kummatkin vaihtoehdot ovat yhtä huonoja. Ihan yhtä kuin bad ja huono.

Salil vika, lähdös eka..

Lähdin salille. Viime kerrasta on; vuosia. Nyt oli pakko. Vaikka miten potkin itseäni ja haaveilin paremmasta kunnosta ja paremmista tukilihaksista, niin mitään ei tapahtunut. Näin meni vuosi, toinen..ja kolmaskin. Ainahan sitä tulee jotain tehtyä, hetkittäistä ja irrallista mutta tällaisena ei-urheilullisena ihmisenä pystyy sitä kuntoa parantavaa ja ylläpitävää liikkumista välttelemään myös helposti.
Salille siis. Lähellä on kaupungin ylläpitämä normisali, jonne pystyy ihminenkin menemään. Ruskettuneet solarium-pirkot ja haba-joonakset käyvät jossain kalleimmissa paikoissa. Eipä silti, saan kyllä hyvin oman energiani tuhlattua siihen omaan tekemiseen niin hyvin, etten hirveästi ehdi ympärilleni tuijottaa.
Pukuhuoneeseen, kamat päälle ja kuntopyörälle. Ja sykkeet tappiin - siinä ei paljoa tarvittu. Rapakunnossa on se hyvä puoli, että suunta on vain ylöspäin. Huono puoli on se rapa osuus. Sen nieleminen on tuskaista.
Pyysin avukseni personal traineria Akia. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Tämä siksi(kin), että salille olisi pakko lähteä. Kun sitä ihmettä ei ollut tapahtunut viime vuosina, ei sitä olisi tapahtunut nytkään, ellen olisi sopinut sitä ulkopuolisen kanssa.
Ensimmäisellä kerralla vedettiin kädet ja vatsa. Ihan mukavasti tuntui. Toisella kerralla jalat ja selkä. Tuntui jo vähän enemmän. Luulenpa, että huominen toukokuu otetaan vastaan tönkkösuolattuna muikkuna.
Jos mitään vinkkiä ihmisille on, niin älkää vaan lopettako, jos vähänkään liikutte. Se uudelleen aloittaminen on hirveää. Toinen vinkki on, että jos sitä takapuoltaan ei itse saa liikkumaan, niin on ihan ookoo pyytää siihen apua a.k.a ihan maksaa siitä. Kyse on omasta terveydestä. Ei ulkonäöstä, ei ihanteista, ei "liikkuvasta lifesylestä" - vaan omasta terveydestä ja hyvinvoinnista.
Jännityksellä odotan missä ollaan kolmen kuukauden kuluttua. Ainoa tavoitteeni on, että liikkuminen tulisi osaksi arkea. Mutta sen vaan sanon, että vatsalihasliikkeiden tekeminen ilman vatsalihaksia on vaikeampaa mitä se tv:ssä näyttä - *puuuuuh*

Sunnuntain lumisade

" Sunnuntain lumisade
kevään karkaava serpentiini
Mieli kahlaa eilisessä
kurjen käheässä kuiskauksessa "

Väärä juna - oikea palvelu

Eräskin nainen(nimi muutettu) onnistui puskemaan itsensä eilen väärään junaan. Kuulutus paljastie junan olevan menossa Jyväskylään, kun taasen matkustajan piti olla matkalla Turun suuntaan. Ei auttanut itku markkinoilla, konduktöörin puheille ja tilannetta selvittämään. Maailman ystävällisin ja hymyilevin asiakaspalvelija otti asian omakseen. Kirjoitti lipun taakse selvityksen ja katsoi vaihtojunan takaisin Tikkurilasta Pasilaan. Printtasipa vielä mukaan oikean junan aikataulut vaikka selkeästi itselläänkin oli aikataulupainetta muiden hommien kanssa. Koko ajan tämä ystävällinen asiakaspalvelija jaksoi kuitenkin hymyillä töpeksineelle asiakkaalle. Kiitokset ja peukku Jaakolle!
Takaisin Pasilaan ja ostamaan uutta lippua. Mutta mitä kummaa, Pasilan asemalla ei olekaan enää palvelupistettä! Vielä viime vuoden lopulla siellä tuli vierailtua.
Oikeassa junassa mutta tuntia myöhemmin. Eräskin nainen etsi konduktöörit ja esitti vanhentuneen lippunsa ja kertoi käyneensä hakemassa vauhtia Jyväskylän junassa. Hetkellisen hämmennyksen jälkeen he nyökkäsivät ymmärtäväisesti ja kehoittivat siirtymään peremmälle. Kun lipun tarkastuksen aika tuli, sama ystävällinen kommunikointi jatkui. Vaikka varmasti ammattilaisen päässä liikkui, että miten ihmeessä joku voi olla niin tunari, että sekoittaa kaksi junaa keskenään, se ei silti tihkunut läpi, vaan empatia oli asiakkaan puolella. Riittipä vielä vitsailua siitä miten tällaista voi jo kutsua elämysmatkailuksi.
Juuri nämä ihmiset ovat olleet aina VR:n vahvuus. Näiden työntekijöiden vuoksi moni on valmis käyttämään junaa sen halvemman Omnibussin vuoksi. Kun nämä ihmiset laitetaan pihalle, mitä jää? Valtavat bonukset johtajille?

Sairaan hauska burleskimaailma

Löysin eilen itseni ystäväni Riikan kanssa Studio Shangri-La:n intensiivi-burleskitunnilta. Vapaaehtoisesti. Eniten yllätyin ehkä itse.
Päätös intensiivi-iltaan osallistumisesta tapahtui tyypilliseen tapaan nopeasti. "Mäkin lähden, jos sä lähdet." Sähköpostilla ilmoittautumiset ja loppuviikosta paikalle.
Studio Shanri-La sijaitsee Lauttasaaressa, teollisuuskiinteistön näköisen talon yläkerrassa. Se on Suomen ensimmäinen burleskikoulu. Samoissa tiloissa järjestetään myös kehonhuoltoa ja pilateskursseja.
Olimme paikalla hyvissä ajoin ja odotimme vuoroamme pienessä pimeähkössä eteistilassa. Oven takaa kuului tuttu poksahdus. Mietin kuulinko väärin. En kuullut. Kun ovi avautui, meitä oli vastaanottamassa viehättävä opettajamme Cherry  - pöydällä avoin skumppapullo laseineen. Miellyttävää.
 Aloitimme pienellä esittäytymiskierroksella, historiakatsauksella ja lasillisella. Reippasti totesimme Riikan kanssa, että ikinä emme ole tällä saralla mitään tehneet, emmekä kyllä livenäkään nähneet.
Opettajamme painotti, että burleski on pääsääntöisesti viihdettä. Se heijastui myös meihin. Ilta tuntui hauskalta, mielenkiintoiselta, haastavalta - ja luonnollisesti se tuntui myös kropassa. Kaikki mikä näyttää helpolta - tai joku saa näyttämään helpolta, on yleensä vaikeaa. Niin tämäkin.
Ohjaajamme Cherry oli ihastuttava. Valoisa, teatraalinen ja ammattitaitoinen. Kahdessa tunnissa oli teoriaa, perusteita, liikesarjoja ja variaatioita. Aika kului nopeasti. Tuli kuuma. Nauratti ja selkäkin kipeytyi. Vanha taipui ja ei taipunut. Ei haitannut - kaikki asiat tarvitsevat toistoja, toistoja ja toistoja.  Rytmi löytyi ja katosi. Mutta hyvä mieli pysyi yllä.
Kuinka helppoa on riisua jalasta sukka? No ei kovinkaan. Tai hansikas. Vähän helpompi. Entä tasselit? Se oli se helpoin osuus.

Suomen Burleskininstituuttiin pääsee kurkkaamaan tästä linkistä.
Studio Shangri-La puolestaan löytyy täältä

Aikojen aarteita

   Kaikenlaista on seinän välistä tai lattialankkujen alta löytynyt mutta ehkä tuo koiran emalinen ruokakippo vie voiton. Toki äidinkielen opas vuodelta -31 oli myös kiinnostava löytö mutta ruokakupin kanssa mietin, että miten ihmeessä se on päätynyt laudoituksen alle. Tietysti sitä kiireessä tapahtuu kaikenlaista.Vai pitäisikö tässä nyt itsekin miettiä mitä kaikkea lattian alle voisi piilottaa seuraavaa purkajaa varten..?

Sitä pääsiäistä!

Pääsiäiseksi ei ole mitään ohjelmaa. Paitsi remonttia. Tai edes sen alkuunsaattamista, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Meinaamista ja jahkailua. Siitä on hyvä pääsiäinen tehty.
Nauttikaa ihmiset vapaapäivistä. Muistakaa hengittää. Hyvää Pääsiäistä!

Parasta markkinointia

Elintarvikeyritys Orkla teki itselleen yhden parhaimmista palveluksista, kun meni vastamaan suoraan ja napakasti boikotoinnilla uhkaaville rasisteille. En usko, että Felix-ketchuppi tai Orkla olisi saanut millään muulla keinolla yhtä paljon aikaiseksi ansaittua, positiivista huomiota.
Myös Talouselämä tarttui aiheeseen ja artikkelista kehkeytyi heidän luetuin juttunsa. Myös Reijo Ruokanen kommentoi mainiosti eilisen päivän tunnelmia. Ketterää toimintaa myös tavallisesti vähän jäykemmäksi mielletyltä medialta. Talouselämä:

Kommentti: Suvakkihuorat, käymälöiden suuret luonteet ja ketsuppi

 Orkalla tehtiin niin kuin jokaisessa maalaisjärjellä toimivassa yrityksessä pitäisi tehdä. Vastattiin omien arvojen mukaan, suoraan ja tiukasti. Ei kierrätetty kieli keskellä suuta muokattua vastausta johtoryhmien kautta vaan oltiin läsnä ja reagoitiin välittömästi.
Jos nyt muutama ketchuppi pullo jää heilujilta ostamatta, niin moni varmaan ostaa sitten senkin edestä. Minä ainakin ostan Felix-ketchuppia ensi kerralla. 

Ihmisten välinen kuilu

Tunti Belgian iskun jälkeen sain viestiä fb:n kautta, että "Yllättikö, että iskijä huuteli arabiaa?". En ymmärtänyt kommenttia tai pointtia mutta vastasin, että ei yllättänyt. Enkä ymmärrä vieläkään. Tuota saamaani kommenttia. Miksi minulle?
Ilmeisesti hesari ei ollut heti kertonut, että kentällä oli kuulunut arabiankielistä huutoa ennen räjähdystä ja tämä harmitti. Itse olin viestin tullessa koiran kanssa silmälääkärissä niin en osannut ottaa tähän kantaa mitään. Samaan hengenvetoon tuli seuraavassa viestissä myös harmitus "viime sunnuntain kommentoinnista" sekä "hesarin mykkäsen kolumnista", joka  sai kuulemma veren kiehumaan.  Näistäkin olin minuutin verran pihalla mutta arvelin, että viitattiin perusuomalaisen poliitikon virpomiskommenttiin sekä sen jälkeiseen Pekka Mykkäsen kolumniin siitä miten suomalaiset ovat sairastuneet rasismiin.
Se, miten minä, Bryssel, Hesari ja nämä tapahtumat liittyivät yhteen - en ole varma.

Lyhyesti nyt vain toistan; Se, että auttaa eri väristä ihmistä, ei tarkoita, ettteikö auta myös oman väristä. Jos kerää pakolaislapsille kenkiä, ei sulje pois, etteikö voi kerätä seuraavalla viikolla polkupyöriä "oman maan lapsille." Lapset ovat lapsia. Ja jos auttaa omasta kotimaastaan sotaa paenneita ihmisiä, ei sekään tarkoita, etteikö voisi suhtautua kriittisesti tai huolestuneesti meneillään olevaan maailmantilanteeseen. 

"Ihmisten välinen kuilu kuulemma syvenee."  Ei se syvene, jos itse emme anna sen syventyä. Tähän auttaa keskusteleminen ja oman kuuntelun ajoittainen tarkistaminen.
 Maailma on hullu. Koitetaan me edes pitää järki päässä ja valoa omassa tunnelissa. 

Kaksi kirjaa päivässä pitää lääkärin loitolla

Viime vuosina on tuntunut, että lukemaan ehtii vain lomalla. Tänään pyhitin sille sunnuntain. Pitkästä aikaa. Aurinko paistoi tänään sinivalkoiselta kevättaivaalta mutta tekstit vangitsivat minut neljän seinän sisään. Vapaapäivä tuntui vapaapäivältä. Kaikki aika maailmassa.
Kirjat joihin olin törmännyt vahingossa olivat Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä sekä Katerine Pancolin Mimmit trilogian päätösosa. Kummatkin muten Bazaarin kustantamia ja kirjaston viikkolaina hyllystä.
Aloitin Bradleyn humoristisella rikostarinalla. Päähenkilönä kirjassa on pieni, myrkyistä innostunut Flavia tyttönen, jonka kotikartanossa tapahtuu murha. Bradleyn luoma Flavia hahmo sain hymyn huulille useasti kirjan aikana. Tarinassa ja miljöössä  on myös agathachritiemäisyyttä mutta alkutunnelma oli kuin olisi lukenut aikuisten satua.
Mimmit sarjan viimeisen osan lukemista punnitsin tovin. Olisi tietysti ollut järkevämpää malttaa ja lukea kaksi ensimmäistä ensin mutta elämä on lyhyt. Tartuin kirjaan ja luin sen. Vaikka 3 oli hyvä; tulenko lukemaan kaksi ensimmäistä, koska "tiedän iten saaga päättyy". Toisaalta, jos kaksi ensimmäistä on yhtä hyvää tasoa niin tarinat ja hahmot kyllä kantavat tässäkin järjestyksessä. Mimmit kirja oli astetta vakavampi, runsaiden henkilöhahmojen joukkoon on saatu mahtumaan yhteiskunnallisia kysymyksiä ja yhteisökuvausta. Vaikka kirja on trilogian päätös, toimii se vallan hyvin myös itsenäisesti.

Päivässä kaksi kirjaa on paljon. En mielellään katso edes elokuvia peräkkäin, koska aivot tarvitsevat sulatteluaikaa. Mutta hotkimisesta ei jäänyt vatsanpuruja. Tuntuu pikemminkin, että pää olisi viritetty lukutaajuudelle. Katsotaan miten käy. Pitääkö seuraavaa lukuelämystä odottaa heinäkuulle vai tulisiko nyt luettua taas kirjoja arkena vaikka iltaisin.


Muualla arvostelu ja kerrottu enemmän täällä:

Mimmit:                                                                                Filminauha kohtalon käsissä:

Bazaarin omilla sivuilla
                                                                                              Kirjasähkökäyrän sivuilla täällä
Kirjavinkeissä täällä
                                                                                              Ullan luetut kirjat täällä
Tai kissan kirjahyllyssä täällä 
                                                                                             Cats, books & me:n sivuilla täällä 

Ihmiseltä ihmiselle

Tänään kaupunkiimme saapuu kaksi pakolaisperhettä. Kolmas ilmeisesti sairastui, ja pääsevät matkaan vasta viikkojen kuluttua. Perheet eivät ole turvapaikanhakijoita, vaan he tulevat jäämään kaupunkimme tavallisiksi asukkaiksi. Kaikki nyt saapuvat perheet ovat lapsiperheitä.
Tulijat saavat asunnon kaupungin vuokrataloista. Ei uusimmista. Kaluisteita ei ole kuin ruokapöytä, ei edes sänkyjä. Perheille halutaan antaa mahdollisuus itse valita oman kotinsa kalusteet ja rakentaa oma pesänsä tavara kerrallaan.
Näitä tyhjiä huoneita mietin kun illalla tulin tukiryhmän tapaamisesta syyspimeässä kotiin. Nopeasti langennut illan valottomuus sai  miettimään minkälaista on saapua vieraaseen maahan, outoon kaupunkiin ja jäädä perheen kanssa autioon asuntoon.  Asuinnoissa ei ole edes mattoja. Ymmärrän pointin hyvin mutta silti mietin, minkälaista on mennä pelkälle patjalle nukkumaan tyhjyyttä kaikuvassa kodissa. Minkälainen muisto jää saapumisesta ja  ensimmäisestä yöstä Suomessa?
Olen tukiverkostossa apurina ja päivystän tämän ensimmäisen viikonlopun, jos perheille tulee yllättäviä tarpeita. Koska useammalla meistä ei tässä vaiheessa ole sen suurempaa roolia ole, niin ajattelimme, että ruualla voi toivottaa ihmiset tervetulleeksi. Ainakin se on toisen ihmisen tekemää ja antaa kuvan, että sinua on ajateltu. Pitkän lennon ja bussinmatkan jälkeen perheet ovat varmasti uupuneita, ja ainakin lapsille pitää nopeasti saada ruokaa.
Kaivoin esiin suurimman kattilamme ja keitin kahden perheen verran tomaattilinssikeittoa, jonka maustoin jeeralla. Se on ollut lempikeittojamme syksyisin ja suhteellisen tunnistettava myös raaka-aineiltaan. Ei liian outoa, eikä erikoista. Helposti säilyvää ja lämmitettävää. Jälkiruuaksi leivoin sydänvuokiin kakut. Hieman hikoilutti vähäiset kondiittorintaitoni mutta sinnikkäästi päätin selvitä. Kuorrutukseen tarvittava tomusokeri olikin vaniilinisokeria ja päällysteeseen käytin luovasti turkkilaistajugurttia. Lopputuloksina kakut näyttivät lähinnä ekaluokkalaisen kyhäämiltä mutta toivottavasti maku ja ajatus korvaavat ulkonäköä. Ainakin ne oli tehty lämpimin ajatuksin toiselta ihmiseltä toiselle. Toivon, että näillä perheillä alkaa Suomessa uusi, rauhanajan elämä ja pääsevät täällä uuteen, parempaan alkuun. 

Likaisia, rikkinäisiä vaatteita - koriste-esineitä ja turhaa roinaa

Turvapaikanhakijat ovat herättäneet osassa ihmisiä halun auttaa. Esimerkiksi tavara- ja vaatelahjoituksia on tulvinut ennemmän kuin vastaanottokeskukset pystyvät vastaanottamaan. Ymmärrän tämän hyvin - kun puhutaan vapaaehtoistyöstä, sen jonkun tarvitsee siellä vapaahetoispaikassa tehdä kaikki. Jonkun pitää purkaa ja lajitella tavarat, niiden pakkaamiseen ja viemiseen tarvitaan ihmisiä - ja hillittömän paljon energiaa ja aikaa menee myös siihen kun lahjoitetuista tavaroista karstaan pois täysi roska ja kelpaamaton tavara.
Aina toisen roska, ei ole toisen aarre. Joskus se on myös sen toisen roska ja se kuuluisi roskikseen. Ei lahjoitus pussiin. Miksi jonkun pitäisi pukeutua vaatteisiin, jotka ovat likaisia, rikkinäisiä, homehtuneita tai aivan eri vuosikymmeneltä? Se, että siivotaan ullakko tai yläkaappi ja laitetaan kaatopaikalle kuuluva tavara kiertoon, ei ole hyväntekeväisyyttä - se on pikemminkin ylimielistä laiskuutta. Ihmiset tarvitsevat vaatteita ja kenkiä - mutta ehjiä ja puhtaita, sellaisia kuin mekin käytämme.
Sama on näkynyt myös vaatelahjoituksissa, joita on kerätty kotimaan vähävaraisille perheille. Varmasti myös Uffin laatikkoihin siivotaan kaapit - ja on hyvä mieli kun on lahjoitettu köyhille paitapusero missä on tahra, farkut, joita ei saa kiinni tai toppatakki mistä resori on rikki. Köyhänhän pitää olla kiitollinen kaikesta.  Onneksi paljon annetaan myös hyvää ja ehjää tavaraa mutta kun resurssit ovat pienet ja käsiä vähän, menee käyttökelvottoman tavaran karsimiseen paljon arvokasta aikaa. Vastaanottokeskuksissa kaivattaisiin:

Tarpeen ovat:

• Ehjiä ja hyväkuntoisia lasten ja aikuisten vaatteita,
  
• leluja ja pelejä - aikuisillekin esim. lautapelejä, joissa ei kielitaidolla ole merkitystä.
  
• Erityisesti kaivataan naisten lämpimiä takkeja, eikä sandaaleissakaan tarkene kovin pitkään.
  
• kodin käyttötavaroita, liinavaatteita, ja astioita.
  
• lasten tarvikkeita, urheiluvälineitä
  

Lahjoita keräyspisteeseen vain ehjää, puhdasta ja hyväkuntoista tavaraa. Tavara, jonka voisit antaa ystävällesi, kelpaa myös keräykseen.
Lajittelu olisi avuksi, eli kirjoita kuhunkin pakkaukseen mitä se sisältää (esim. ”lastenvaatetta kokoa x-y”, ”talvivaatetta 170 cm miehelle”).

Emme lähetä vastaanottokeskuksiin:

• Likaisia ja rikkinäisiä vaatteita
• Aikuisten käytettyjä alusvaatteita hygieniasyistä
• Nahka- ja turkisvaatteita, jotka keräävät hyönteisiä ja homehtuvat helposti
• Juhlavaatteita tai uimapukuja, koska avustettavat tarvitsevat arkivaatetta
• Minihameita ja muita hyvin paljastavia vaatteita, jotka saattavat olla vastoin maan kulttuuria tai uskontoa
• Armeijan vaatteita tai niitä muistuttavia vaatteita
• Yöpaitoja tai saunatakkeja

Tavaralahjoitukset:
Tavaran tulee olla toimivaa ja puhdasta
- See more at: https://rednet.punainenristi.fi/node/33774#sthash.B99VA3ow.LvvST52O.dp

Emme lähetä vastaanottokeskuksiin:

• Likaisia ja rikkinäisiä vaatteita
• Aikuisten käytettyjä alusvaatteita hygieniasyistä
• Nahka- ja turkisvaatteita, jotka keräävät hyönteisiä ja homehtuvat helposti
• Juhlavaatteita tai uimapukuja, koska avustettavat tarvitsevat arkivaatetta
• Minihameita ja muita hyvin paljastavia vaatteita, jotka saattavat olla vastoin maan kulttuuria tai uskontoa
• Armeijan vaatteita tai niitä muistuttavia vaatteita
• Yöpaitoja tai saunatakkeja

Tavaralahjoitukset:
Tavaran tulee olla toimivaa ja puhdasta
- See more at: https://rednet.punainenristi.fi/node/33774#sthash.B99VA3ow.LvvST52O.dpuf

Emme lähetä vastaanottokeskuksiin:

• Likaisia ja rikkinäisiä vaatteita
• Aikuisten käytettyjä alusvaatteita hygieniasyistä
• Nahka- ja turkisvaatteita, jotka keräävät hyönteisiä ja homehtuvat helposti
• Juhlavaatteita tai uimapukuja, koska avustettavat tarvitsevat arkivaatetta
• Minihameita ja muita hyvin paljastavia vaatteita, jotka saattavat olla vastoin maan kulttuuria tai uskontoa
• Armeijan vaatteita tai niitä muistuttavia vaatteita
• Yöpaitoja tai saunatakkeja

Tavaralahjoitukset:
Tavaran tulee olla toimivaa ja puhdasta
- See more at: https://rednet.punainenristi.fi/node/33774#sthash.B99VA3ow.LvvST52O.dp

Koko ohjeistus täällä

Juupas, eipäs, Juupas, eipäs!

Kysyin kahdelta tuttavaltani, että jos heille annettasiin liitutaulu käteen ja siihen pitäisi kirjoittaa terveisiä suomalaisille, niin mitä se olisi? Kummankaan vastaus ei ollut painokelpoinen. Nauratti.
Mikään muu tässä tilantenteessa ei sitten nauratakaan. Koko Suomi huutaa pää punaisena ja kukaan ei kuule eikä näe toistaan. Pääministeri mitään puheen televisiossa. Nauhoitetun toki. Suomalaisten pitää ymmärtää, että päin persausta menee. Mietin, että oltaisiinko päästy vähemmällä, jos oltaisiin vain pyydetty niitä ihmisiä nostamana kätensä, jotka eivät ymmärrä. Erimielisyyttä tuntuu lähinnä olevan keinoista ja niiden vaikutuksista - ei niinkään, siitä, että joku vielä luulisi Suomessa menevän ruusuisesti.
Jos jotain saa vielä toivoa, niin sen, että suomalaisille otettaisiin jo päiväkotiin yhdeksi taitoaineeksi kommunikointi - sitä voitaisiin sitten vahvistaa pitkin peruskoulua ja jatko-opintoja. Nyt näyttäisi vähän siltä, että koko kansalta on jäänyt yksi taito kehittymättä.

Ihmisyyden ydin

Miksi on tärkeää keskustella ja miksi on tärkeää kuunnella? Siksikin, että me ihmiset olemme erilaisia. Ymmärrämme asioita eri tavalla ja meillä on eri tapoja käsitellä asioita. Ystävä joka on tehnyt myös täällä kotimaassa monta hyvää asiaa auttakseen lähellä olevia, miettii keskellä työpäiväänsä nyt seuraavaa: ..."Nyt just ei näy muuta kuin sen kuolleen pojan kuluneet kantapäät kengissä. Mietin koko ajan mitäköhän se mietti kun veti ne viimistä kertaa jalkaan. Pelottikohan sitä?" 
 En tiedä mitä vastata. Haluaisin lohduttaa ja rohkaista ystävääni tämän maailman tuskan ja ylitse hyökyvän hädän keskellä mutta sanat on vähissä. Euroopan vastaanottokeskukset ovat täynnä, meillä ihmisiä on jo majoitettu syyskuussa telttaan ja Syyriassa pakolaisleirillä lapset syövät ruohoa. 
En osaa sanoa muuta kuin, että yksilö voi tehdä vain oman mittansa verran mutta sillä yhdelläkin teolla voi olla ratkaiseva merkitys tienhaarassa sille apua tarvitsevalle. Kotimaassa tai ulkomailla. Ihmisyyden ydin on jokaisen oman käden ojennuksessa.

Teatteri kannatta aina!

Viime viikonloppuna lähdimme "maalaislasten" kanssa kaupunkiin teatteriin. Kahdesta syystä, siksi että on hauskaa ja siksi, että se on myös..hmm..opettavaista. Itsellänikin on jäänyt hyvät ja voimakkaat muistot esityksistä joita pienenä, tai vähän isompanakin pääsi katsomaan.
Tarjolla oli kaupuninteatterissa Peppiä. Kuullosti hyvältä. Varmasti reipasta menoa, eikä liian prinsessaa. Ja olihan se! Lastenteatterista oli tehty koko perheen teatteria ja luotu kohtauksia eri-ikäisiäkin ajatellen. Tosin, eritehuumori taisi naurattaa läpi ikärajojen..
Me kaikki pidimme esityksestä. Lavastus oli taas kerran upea, puvuissa oli nähty vaivaa ja esiintyjät esiintyivät koko kropallaan. 18-vuotias innostui vielä joraileman penkkien välissä poistuessamme. Lyhyesti mutta kuitenkin. Se on jo jotain. Kymmenvuotias taas katseli keskittyneenä myös suurta salia ja yleisöä. Kokonaisuudesta muodostui vahva elämys. Lyhyesti mutta kuitenkin. Se on jo jotain.
Ihminen tarvitsee välllä jotain muutakin digiä ja mainoksia. On yllättävää miten kauan pienikin katsoja jaksaa keskittyä kun ihminen esiintyy koko sydämellään ja ammattitaidollaan.

Vie lapsi teatteriin. Nautit itsekin. Kännykkä tosin täytyy pitää esityksen ajan kiinni. 

Keppana-Kellari - keskellä ei mitään

Pikku-eno täytti 50 vuotta - jo tovi sitten mutta olihan sitä hyvä juhlistaa näin myöhemminkin. Syntymäpäivälounas suuntautui Tammelaan Keppana-Kellariin. Suosittelen ajelemaan sinne kesällä, jos vähänkään reitit osuvat kulmille. On ainakin persoonallinen paikka ja mukavasti "keskellä ei mitään."
Ruoka sai peukun kaikilta. Seurueemme söi härkää, kuhaa, lohja ja possua sekä nuorin nakkeja. Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä. Erityisesti härkä ja kuha saivat kiitosta. Myös savulohen savuisuutta kehuttiin. Ei mitään turhan hienostelevaa, vaan ympäristönsä mukaista. Paikka on saanut vaihtelevia arvosteluja somessa, joten ilmeisesti joko laadun vaihtelua tapahtuu tai keittiössä on tapahtunut ryhtiliike.  Toki paikalle kannattaa mennä ihmettelemään pelkkiä juomiakin.. Eri viskilaatuja löytyy 470 ja olutmerkkejä 280.

Linkki Keppana-Kellarin sivuille.

"Se on teidän lapsi."

Meillä ei ole lapsia. Meillä on koira. Sekin tuli vähän pyytämättä ja tilaamatta mutta onneksi tuli. Tiesin kyllä, että borderterrieri on hauska ja persoonallinen rotu, mutta että näin hauska ja näin persoonallinen. Lapsettoman perheen lemmikkieläintä saatetaan luulla "lapsen korvikkeeksi". Voihan toki olla, että on perheitä, joissa näin onkin. Meillä ei ole. Meillä asuva koira on koira. Eläin. Ei ihminen. Tuskin ihmiset tarkoittavat tuolla lauseella sen enempää. Haluavat vain kuitata lapsettomuuden jollakin ja todeta, että "no se teidän koirahan on teidän lapsi." Joka kerran vastaan ystävällisesti ettei ole. Meidän koira on koira. Ei ihminen, eikä eikä lapsi. Koira.

Melkein 12 -vuotias ei-lapsi.

Toiset tekee, toiset miettii

Mietin viikonloppuna, että kaivaisin esiin kansanedustajat jotka vastustatavat tasa-arvoista avioliittolakia ja laittaisin sähköpostia. Jos en muualle niin ainakin puolueeseen, jonne päin olen ollut kallellaan. Sen verran on vuosien aikana tullut solidaarisuudesta kuultua, että jos joltakulta on sattunut se unohtumaan, niin olisin voinut muistuttaa perusperiaatteesta.
Ajatus ei ehtinyt konkretisoitua teoksi, kun Hannalta jo tuli tänään tekstarina palautetta, jota hän oli saanut sähköposteihinsa. Hanna ei ollut siis miettinyt asiaa, vaan oli laittanut kaikille ei kantansa ilmoittaneille sähköpostia. Myös epävarmat pääsivät listalle. Samalla selvisi ettei hesarin lista ollutkaan niin ajantasalla ja epävarmoissa oli mm.  Kyllä-kantalaisia.
Hannasta tuli hyvä mieli - heilutan sinulle viiriä ystäväni Kunnioituksen ja Kannustuksen Viiriä!

Aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista näyttäisi olevan myötätuulessa. HS:n selvityksen mukaan 97 kansanedustajaa voisi äänestää ensi viikon perjantaina lakialoitteen puolesta.
Aloitetta vastustaa HS:n selvityksen mukaan 80 kansanedustajaa ja 22 edustajan kanta on epävarma. Eduskunnan puhemies ei osallistu äänestykseen.

Tämä laki ei itseasiassa ole "homo- tai lesbolaki". Tämä laki on meidän kaikkien laki. Se edustaa sitä sallimmeko itsellemme jotain ja toisille taas emme. Se kertoo miten suhtaudumme erilaisuuteen ja miten hyvin tai huonosti olemme valmiit muutokseen.

Sama arki ja juhla kaikille

Näitäkään nimiettömiä ei ole pappi siunannut ja silti me tahdomme. Kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta, olla menemättä tai mennä hakemaan papilta siunaus yhteiselle taipaleelle. Onneksi ensi perjantaina eduskunta voi muuttaa tämän tilanteen ja tarjota kaikille kansalaisille mahdollisuuden samaan juhlaan ja arkeen. #metahdomme

Pyhänä biljardia

Pelattiin äidin kanssa tänään biljadia. Tasaista oli, ja leppoisaa. Sivusta seuranneena miehillä tuntuu tunnelma tiivistyvän nopeammin ja tahto voittamiseenkin on astetta kovempi. Peli kääntyi voitokseni muutamalla pallolla. Näin myöhemmin tuli mieleeni, että toivottavasti äitini ei ole niitä vanhempia, jotka aina antavat lastensa voittaa.