sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2011

Home alone

Kun vaihtaa asuinpaikkansa kaupunkiin, jossa ei tunne ketään, tai mitään, tekee valinnan joka tulee monesti matkan varrella eteen. Erityisesti vapaapäivinä ja hetkinä jolloin yllättäen löytyisi aikaa "vain johonkin".  Silloin vaihtoehdot eivät ole niin runsaat kuin tutuimmilla huudeilla. Onneksi tänä viikonloppuna puuhastelijan veto oli pois sen verran, että perusaskareet ja koiranhoito riitti täyttämään päivät hyvinkin. Enemmänkin olisi vielä pitänyt mutta yritän tähdätä maanantaihin edes suunnilleen tolkuissani.
Ehkäpä, jos kelit olisivat olleet paremmat, ja energiaa hieman enemmän, olisi myös Helsingin bussi houkutellut. Tosin kaksi kertaa päivässä, viiden päivän ajan, tuntuu melko hyvin riittävän yhdellä viikolla.
Mutta tulevaisuutta ajatellen, pitänee alkaa harrastaa ja tutustua paikallisiin. Ensin mietin oman tyylisiin ihmisiin mutta se olisi ehkä jo kohtuutonta vaatia. Samalle paikkakunnalle salama tuskin iskee kahdesti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me like. Ja Granihan on puolimatkassa. MinkkiP

Norppa kirjoitti...

Metro Granin ja Lojon välille!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...