Hullu maailma

Perjantaiyöllä mennessäni nukkumaan vilkaisin puhelimestani vielä uutisotsikot, tieto Oslan pommituksesta oli saanut huolestumaan. Hämmennyin, otsiko olikin muuttunut pommituksesta aivan toisenlaiseksi ja yritin ymmärtää lukemaani. "Miten niin, valepoliisi on ammuskellut lapsia..?"Istuin hetkisen mökin rappusilla, katselin taivaalla jo vilkkuvaa tähteä ja mietin tummuneen yön ja maailman sävyjä. 

Vasta aamun valjettua ja kuultuani radiosta uutiset ymmärsin mitä yöllä nähty otsikko tarkoitti. Järkytyin.

Samalla mieleen tulivat omat kesäleirit. Viimeisin niistä oli 16 -vuotiaana juuri Norjassa. Mietin leirien sisältöä, yhdessäoloa, uimista, erätaitoja, pelejä.. Miten pieniä ja nuoria kaikki ovat. Kaikki niin toimeliasta, hauskaa ja antoisaa yhdessäoloa mutta kovinkin viatonta.

Omat kesäleirit olivat pikku kaupungin lapselle ja nuorelle hieno mahdollisuus päästä ulkomaille tai kotimaassa tutustua toisiin lapsiin ja nuoriin ympäri Suomea. Kansainväliset leirit opettivat lapsille, ettemme ole täällä yksin, eivätkä kaikkien leiriläisten kotimaan olot olleet samanlaiset kuin meillä. Kielet ja ihonvärit sekoittuivat ruokajonoissa, mutta olimme kaikki saman leirin leiriläisiä. Nämä leirit eivät mielestäni olleet poliittisia vaikka toki leireillä puhuttiin myös esim. solidaarisuudesta ja se antoi mahdollisuuden toisinaan hetken miettiä miten maailmasta voisi tulla parempi paikka. On vaikea ymmärtää, että tuo on se asia maailmassa, minkä joku haluaa suunnitelmallisesti tuhota mutta vuonna 2011 tällaiselle leirille hyökkää fanaattinen vihaterroristi. Ampumaan lapsia. 

Ampuja ei surmannut itseään. Hän haluaa kertoa motiivinsa ja tekonsa oikeutuksen kaikille.

Minä en halua kuulla. En olisi välttämättä halunnut edes nähdä kuvaansa ja tietää hänen nimeäänkään. Hän haluaa kertoa koko maailmalle. Minä en halua kuulla häneltä mitään. Koskaan.