keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012

Hyvä tuli

Hyvä siitä tuli. Huvimajasta. Täytyy samalla antaa täydet pisteet Oululaiselle Garden Grillhouse  yritykselle. Majan tilaaja oli tehnyt hinta- ja kokonaisuusvertailuja ja Grillhouselta löytyi ominaisuuksia, jota muilta ei. Ilmeisesti eristettyä lattiaa ei löytynyt muualta. Kevään ja syksyn tullen se on on kuitenkin melko miellyttävä lisä.
Itse olin paikalla kun huvimaja saapui suoraan pakettiautolla Oulusta paikanpäälle. Kuljettaja auttoi reippaasti paketin purkamisessa sekä kokoamisohjeiden läpikäymisessä, hörppäsi vielä kahvit mukavasti jutellen ja oli muutenkin ystävällinen asiakaspalvelija. Niin harvoin näihin enää törmää, että ominaisuus melkein hämmensi. Eikä osiakaan puuttunut.
Maalaamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Nopeasti huomasi, että isolla pensselillä vetelisi isoa alaa nopeastikin mutta pieneen nyhräämiseen kuivumisineen menee tovi jos toinenkin.
Mutta mikäs siinä oli maalatessa. Kelit olivat loistavat ja äärinmäisen hyvää treeniä. Eikä kenenkään kesähermo mennyt.
Heti kotiin palattuani olen katsonut sisäikkunoitamme "sillä silmällä", että kohta lähtee. Mitään teippauksia ei laiteta. Mestari sanoi. Teipin alle menee kuitenkin maalia. Ikkunanpuitteen ja rimat maalataan vapaalla kädellä. Ikkunaan mahdollisesti osuva maali raaputetaan sitten terävällä lastalla pois. Aina sitä osuu.
Sitä vaan kuulkaa mietin, että kun työväenopistot ovat täynnä huovutus- ja savirintakorukursseja, että voisiko vaikka joka toinen vuosi järjestää oman kodin pintakäsittelykursseja. Pintakäsittelyn ilo, moninkertainen ilo.

6 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Tuohan pitää ehdottomasti tulla katsastamaan. :) Milloin, oi kerro niin milloin? Pitää houkutella Anskukin mukaan...

Jenni kirjoitti...

Meillä on ainakin rakennusperintöyhdistys järkkää kursseja, mutta "pikkuisen pintaremppaa" -tyylisten sijaan siellä kengitetään hirsitaloa ja entisöidään pokia.

Norppa kirjoitti...

Nora, sä oot niin kiireinen, ettei sulle kuitenkaan ikinä sovi mutta voisihan sitä tavoitella, että sekin ihme tapahtuisi, että Anskun kanssa pääsisitte tänne vielä yhtäaikaa! :)

Jenni, täytyypä katsella vielä tarkemmin tälläkin suunnalla. Tietysti ihmisten tarpeet ovat kovin erilaisia. Toiset haluaisivat pinkopahvittaa seinänsä, ja toiset vetää laastia avotakkansa kylkeen.

Norppa kirjoitti...

ps. ja nora, eihän tuo huvimaja meillä sijaitse. olin vain kesäraksalla apulaisena ;)
meillä on vielä seinässä ja lattiassakin reikiä, joten huvimajan pihalle saaminen olisi maailman viidestoista ihme. :D

Nora kirjoitti...

Nyt tuun kyllä varmasti, kun noin menit sanomaan. Ja vaikka se huvimaja ei teidän niityllä olekaan. Sehän oli sun tarkoituskin? ;)

Hanna Kopra kirjoitti...

Onko siellä missä Loitzua valmistetaan? Hieno se kuitenkin on. Loitsuitta tai ei.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...