Putosin sängystä. Luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni. Varmasti ainakin aikuiselämässäni. Tuolilta olen kyllä pudonnut. Myös puusta sekä hevosen selästä. Laituriltakin minut on heitetty, sekä roikutettu pääalaspäin parvekkeelta - mutten ole koskaan pudonnut sängystä.
Mielestäni olin hereillä. Tajunnan tila on tosin saattanut olla sama kuin kuorsaajalla joka herätetään kesken unien. "En mä voinut kuorsata kun mä en vielä nukkunutkaan!" Olin mielestäni vain kierähtämässä toiselle kyljelleni. Ilmeisen tarmokkaasti, koska painovoima työnsi minut jyrkänteen yli ja mätkähdin melkoisella ryminällä kovalle puulattialle. Ei edes sattunut. Koska tapahtumalla ei ollut yleisöä, myös henkiset kolhut jäivät vähäisiksi. Kadulla liukastunutkin huolehtii ensin siitä näkikö kukaan, ja sitten vasta laskee kuinka monta kylkiluuta on mennyt poikki.
Kokosin itseni ja kiipesin takaisin sänkyyn. Hieman kauemmaksi reunasta. Hymyilytti.
2 kommenttia:
Muistan kyllä elävästi tuon tuolilta putoamisen! Eihän sille mitään voi jos penkki loppuu kesken...:)
Itse olen herännyt kerran suihkussa...kyllähän sitä kesken unien pitää lähteä hiuksia pesemään..
Heeei Elina! :) Muistan itsekin, ja yhtä eläväsi miten kokosin itseni ja yritin näyttää siltä kun mitään ei olisi tapahtunut vaikka kukaan ei tovinn tainnut saada naurultaan sanaa suustaan. Vähiten me.
Tavallaanhan tuossakin siis vain sänky hieman loppui kesken. Jollakin tavalla ihastelin myös sitä yleenmääräistä kolinaa mikä tulee kun keskikokoinen norppa mätkähtää suorin vartaloin lattialle.
Niin kauan kun unissaan herää omasta suihkusta, kaikki on vielä suhteellisen hyvin. :)
Lähetä kommentti