Aloittelevan puutarhurin matka on mahdollisuuksia täynnä. Voi tehdä osan virheistä, kaikki virheet, ei välttämättä yhtäkään sen kummempaa virhettä - tai jotain näiden väliltä. Rahaa, aikaa ja vaivaa saa kulumaan niin paljon kuin sielu sietää, ja siltikin lopputulos voi olla.. hmm..ikään kuin vähän mitätön.
No, viime syksyn raivaamisen jälkeen, tämä kuuma kesä meni Villipihalla istutellessa ja kastellessa. Sekä myös ihan vain katsellessa. Sain paljon koravamatonta kasteluapua äiti- ja isäpuolinorpalta. Muuten vähänkään henkiin jääneet yksilöt eivät olisi sinnitelleet edes heinäkuun puoleen väliin.
Siltikin - koin nyppimisen, leikkaamisen, raahaamisen, kitkemisen, istuttamisen, epätietoisuuden sekä tiedonhankkimisen vapauttavana. Tässä projektissa ei mikään voi tavallaan mennä pilalle. Tietysti kaikkein parasta olisi, jos nyt istutetut monivuotiset kukat kotiutuisivat uuteen maahansa ja nyt tehdystä työstä olisi iloa myöhemminkin. Paras palkinto "keskelle ei mitään" ajeluista ja siellä olosta on ollut oma innostus. Valokuvia on kertynyt satoja. Puutarhakirjoja on ilmestynyt kirjahyllyyn, maanparannus artikkeleita on selattu ja rautakaupoissakin tarjontaa katsoo aivan eri tavalla. (Viimeisin huippuhankinta oli pieni Fiskarsin oksasaha sekä yhdellä kädellä toimiva pieni mutta kätevä pensasoksa-sakset.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti