perjantaina, heinäkuuta 08, 2011

Ei tullut tytöstä teurastajaa..

Huomasin edellispäivänä pohtivani suhdettani ruokaan ja eläimiin. Niin siinä sitten kävi, että kevyen kesäpohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei meikäläisestä  todellakaan taitaisi olla teurastajaksi. Kyllä, niin se vain on. Ainakaan niin kauan kuin muuta ruokaa olisi saatavilla, ja meillä Suomessahan sitä on. Hyllyt väärällään.
Tämä upea ajatuksen kirkastuminen tapahtui kesäisen kalastuksen yhteydessä. Minulla ei ole mitään kalastamista vastaan. Päinvastoin. Kalastaminen on mielestäni yksi järkevämmistä tavoista pyytää itselleen ruokaa. Luonnonkalojen pyytämisessä on runsaasti hyviä puolia niiden maukkauden lisäksi. Ei kuljetuskustannuksia, ei välikäsiä, ei pitkiä säilytysaikoja. Sitä voi pyytää, tai ainakin yrittää pyytää, juuri sen verran kuin tarvitsee, ja silloin kuin tarvitsee. Samalla siihen monella yhdistyy huvi ja hyöty. Monen tunnin ruuan metsästys ei haittaa kun sitä tekee muodossa josta itse nauttii.
Oma huvini alkaa hiipumaan siinä vaiheessa kun kalaa on yli oman tarpeen. Huomaan melko kevyin perustein haluavani kipata ämpärissä apeina molskivat ahvenet takaisin mereen..Minua ei voi myöskään pitäisi jättää loputtoman pitkäksi aikaa pyydystettyjen kalojen kanssa kahden. Ymmärrän kyllä kunnioittaa kalastajan saalista mutta pidemmän päälle alkaa ahdas muoviämpäri ja luontokappaleen luonnoton olotila ahdistaa. Näissä tapauksissa on parempi joko itse siirtyä muualle tai ehdottaa filerointiexpertille nopeaa toimeen tarttumista. Enkä muuten enää jää edes oppimismielessä seuraamaan tätä hyödyllistä tapahtumaa. Olen täysin tietoinen, että ilman sitä, en saisi herkullista kalafilettä lautaselleni, ja että ilman eläimen tappamista, siitä ei tule ihmisen ruokkijaa. Mutta silti. Pysyn näkö- ja toisinaan ehkä myös kuuloetäisyyden ulkopuolella. Mikäli saan valita, en myöskään haukea kalauteltaessa ole samassa soutuveneessä. Minkäs teet, näin se vaan on. Heikko- vai hentomielisiksikö meitä kutsutaan, en tiedä mutta en ole siitä kovinkaan huolissani. Jos kova nälkä olisi, niin saattaisipa siltä hauelta kuitenkin lähteä henki, jos niikseen tulisi.. Ehkä kun tarpeeksi kauan mietin ja pyörittelen tätä, siirryn kokonaan kasvissyöjäksi mutta siihen asti saavat pystyvämmät hoitaa eläimen muuttamisen aterian valmistusaineosaksi. Kalaonnea kaikkien kesään!

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tulin vastavierailulle ja vaikka muistan täällä joskus vierailleenikin,niin siitä on jo pitkä aika.Mielenkiintoinen blogi sinulla;laitankin blogisi listaani.Hyvin pohdittu kirjoitus.En syö lihaa missään muodosssa,mutta lapsuudessa rakastin kalastamista,ja edelleenkin pidän siitä,ja siitä,että itse sillä tavoin voin hankkia ruokani(äärimmäisen harvoin tosin...). Tiedän,että myös kalat voivat kärsiä kivuista,mutta jotenkuten näen ne hieman eri lailla kuin nisäkkäät ja linnut.Kala on myös niin herkullista,etten voi siitä kokonaan luopua.Yritin ,mutta sitä kesti vain 10 kuukautta...

Norppa kirjoitti...

Lopetin itse lihan ja lintueläinten syönnin joskus parikymppisenä. Ensin piti vain kokeilla, että "pystyykö olemaan kuukauden ilman lihaa" ja sitten se kuukausi vain venyi ja venyi..ja ehkä taustalla oli jotain muutakin, mikä vain odotti, sopivaa tyrkkäystä alkaakseen. Myöhemmin olen sanonut kaikille että minulle vain sopii lihaton ruokavalio paremmin ja muut ihmiset saavat syödä täysin mitä haluavat, enkä myöskään arvostele tai puutu muiden valintoihin. Omaa ei-lihansyöntiään on kylläkin saanut aina puolustella kyllästymiseen asti, siksi yleensä en mainitsekaan sitä kuin vain jos se on välttämätöntä. Mutta kalasta olen aina pitänyt ja ei-lihattomuus on opettanut maistamaan ja kokkamaan sellaisia ruokia, jotka muuten eivät olisi tulleet tutuksi.
Kala pysynee toistaiseksi ruokalistallani mutta noin kuukausi sitten sanoin ääneen ravintolan ruokapöydässä, että en aio syödä enää tonnikalaa. Lisäklausaalina pehmensin, että en ainakaan itse tilaa tai osta sitä. Tämä vain varotoimenpiteenä, että asioiden ei tarvitse olla liian vaikeita tai ehdottomia, riittää kun tekee parhaansa ja suunta on oikea.Tonnikala on siis ollut joskus suosikkiherkkujani mutta pystyn kyllä varmasti opettelemaan siitä pois ja löytmään tilalle muita herkkuja. Sehän luopumisessa on lohdullista, että tulee tilaa jollekin muulle. Meillä Suomessa on myös vahva kalakanta, jota hyödynnämme hävyttömän huonosti. Mutta ehkä tässä on tärkeintä, että kuitenkin välillä ajattelee asioita.
Mukavaa Yaelian kun kävit täällä, minäkin piipahdan välillä blogissasi katsomassa houkuttelevia kuvia ja "haistelemassa" eksoottisia tuoksuja.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...