maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Kansalaisvelvollisuus toi muistikirjan

Postilaatikossa odotti paketti. Pakattu siististi ruskeaan käärepaperiin ja päälle tekstattu nimi ja osoite. En yhtään tiennyt mitä odottaa. Tiesin kyllä keneltä paketti oli mutta nyt mitään ennakkovihjettä ei ollut. Itseasiassa paketissa olisi voinut olla
Avasin paketin jännittynein sormin. Siellä oli muistikirja. Ihka aito Moleskine. Olin taas tovin aivan häkeltynyt. Maailmasta. Elämästä. Hetkestä.
Avasin käärepaperin varovasti. Hieno Moleskinen musta muistikirja, joka näytti siltä kuin vain suuret ajatukset mahtuisivat sen sivuille. No eipä ihme, sillä Moleskineä kuvaillaan mm näin:


Moleskinen legendaarinen suuri muistikirja on ollut jo kahden vuosisadan ajan suurten taiteilijoiden ja intellektuellien, kuten Van Gogh´'in, Henri Matissen, Ernest Hemingwayn ja Bruce Chatwin luonnosten ja ajatusten tallentajana. Moleskinen suuren muistikirjan tyhjille sivuille mahtuu niin matkakertomukset kuin projektien suunnitelmat. Tyylikäs muistikirja on kätevä kuljettaa mukana. Moleskinen muistikirja on myös arvostettu lahja.


Vaikka olenkin valmis lataamaan suuria toiveita ja odotuksia itseäni kohtaan, en kuitenkaan usko, että lähettäjällä oli Hemingway tai Matisse mielessään kääriessään kirjaa pakettiin. Luulenpa, että ajatus tuli seminaarista, johon yhdessä osallistuimme muutamia viikkoja sitten. Helsingin yliopisto ja Helsingin sanomat järjestävät yhdessä kaikille avoimia tilaisuuksia, joissa useampi puhuja pitää samanmittaisen puheenvuoron. Tällä kertaa aiheena oli oikeudenmukaisuus, ja tiesin heti ketä pyytäisin mukaani.
Puheiden välissä sai keskutella ja puheiden aikana ajatella. Katsoimme syrjäkulmasta naista joka teki muistiinpanoja ja taisimme kumpikin tuntea pienen piston. Totesin, että muistikirja pitäisi aina olla mukana, ja hieman yllättyneenä ystäväni kysyi teenkö muistiinpanoja. Tunnustin välillä tekeväni, mutta samoin, ettei minulla juuri silloin ollut muistikirjaa.
Nyt on. K i i t o s.

jk. tänään sain viestin ystävältäni, että hän tunsi kansalaisvelvollisuudekseen lähettää minulle muistikirjan. Ehkä tämä kannustaa minut täyttämään omani. 

http://www.helsinki.fi/vox/

4 kommenttia:

chr. kirjoitti...

Hieno lahja!
Ohutta moleskinea onkin helppo pitää jokapäiväisesti mukana.
Muista myös kynä :)

Norppa kirjoitti...

Validi pointti chr. - selkeytyäkseen ajatus tarvitsee usein myös ranneliikkeen paperin yllä.

Maikki kirjoitti...

Ihana lahja, tuollaisia ne oikeat ystävät on! Nyt mie käyn kierrokselle tänne sun blogiisi...

Norppa kirjoitti...

Kiva kun löysit tänne Maikki ja toivottavasti tulet vielä toistekin! ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...