Postilaatikossa odotti tällä kertaa kirje. Pinkkikuori ja hevostarra viittasivat nuoremman sukupolven lähettäjään. Kummityttö oli kirjoittanut kirjeen.Kerrottavaa riitti. Oli käyty kouluretkellä ratsastuskeskuksessa ja liikennepuistossa. Minipossu-Almakin nähty ja polkuautoilla poljettu. Ja lopuksi; "Mitä sulle kuuluu!" (*tähän kohtaan kummitädin liikuttunut huokaisu*)
Kuulin vähän aikaa sitten parikymppisestä nuorukaisesta, joka työpaikallaan joutui lähettämään ensimmäisen maapostikirjeen. Näin he tuota tavallista postia nimittävät. On siis sähköposti ja harvoin käytetty maaposti. Ei tainnut päästä poika enää edes postimerkkiä nuolemaan, nykyään ne ovat niitä tarrapohjaisia. Tiedoksi niille, jotka eivät myöskään maapostia käytä.
5 kommenttia:
Perinteisten kirjeiden saaminen on niin ihanaa! Mukava, että sinulla ja kummitytölläsi on tällainen yhteys ja perinne.
Käsinkirjoitetut kirjeet ovat harvinaista herkkua!
Manta, itse olen kirjoitellut kirjeitä omalle kummitädilleni sekä iso-tädilleni ja olisi kyllä ihanaa saada pitkästä aikaa oma perinteinen kirjeystävä. :)
Marja-Leena, useammin pitäisi kirjoittaa. Vaikka ihan lyhyestikin ja muistaa kuinka ilahduttavaa saaja päässä on löytää tavallisen mainospostin joukosta oikea kirje!
...ovat niitä tärkeitä hetkiä ja juttuja.
Ovat.
Lähetä kommentti