Paluu menneisyyteen

Torstaina tuli tehtyä todellinen paluu menneisyyteen. Ensimmäinen kouluni piti sulkemisensa johdosta vielä kerran ovensa avoinna kaikille koulua käyneille. Pakkohan sinne oli mennä. Samaa koulua ovat käyneet lähinorppaperheenjäsenet ja tiesin, että jos nyt en kävisi niin myöhemmin harmittaisi.
Samaltahan se näytti, vaikkakin kouluun menevä mäki, joka silloin tuntui todella jyrkältä, oli madaltunut. Metsä koulun takana näytti myös avarammalta ja sisällä alakerrasta yläkertaan menevät rappusetkaan eivät olleet yhtään niin jyrkät kuin muistikuvissa.
Seinille oli laitettu vanhoja luokkakuvia ja kova kuhina niiden edessä kävikin. Harmi ettei nyt ole yhtään kuvaa käsillä teille skannattavaksi. Paikalla oli nykyisten oppilaiden vanhempia mutta myös suuret ikäluokat olivat halunneet tulla katsomaan oppimatkansa starttipaikkaa. Omia luokkakavereitani bongasin yhden. Hän oli tuonut mukanaan myös pari kuvaa joulujuhlistamme. Sitä vain jäin miettimään, että miksi ihmeessä minä esitin peikkoa joulukuvaelmassa...?
Lopuksi koulun oppilaat, olisikohan heitä ollut nelisenkymmentä, lauloivat jäähyväislaulun. Siinä vaihessa jo melkein keski-ikäinen norppakin liikuttui. Voi kuinka pieniä nuo koululaiset ovatkaan ja hieman surettaa miten heidät sitten ensi syksynä tungetaan suuren koulun syövereihin.
Takanani olevan koulurakennuksen ovi avautui minulle ensimmäisen kerran vuonna 1979 - sulkeutui nyt siis vuonna 2012. Lukemaan ja kirjoittamaan opin viiden oppilaan luokassamme, jonka toisen kerroksen ikkuna puun vierestä pilkistääkin. Paljon on virrannut vettä Loimijoessa sen jälkeen.