tiistaina, tammikuuta 23, 2007

100-vuotisjuhlavaalit ja suhteellinen vaalitapa

Ja hieman yhteiskunnallista näkökulmaa tänne urheilun ja muun mielikuvitusmaailman sekaan.

Tänä vuonna vietetään 100-vuotisjuhlavaaleja. Onnea meille! Sen kunniaksi kerrattakoon muutamat perusasiat. Palataan lähempänä vielä useasti siihen kuka lupaa ja mitä..

Mikä se eduskunta nyt onkaan ja mikä on sen tehtävä?

Eduskunta säätää lait, päättää valtion talousarviosta, valvoo hallituksen ja sen alaisten viranomaisten toimintaa sekä hyväksyy kansainväliset sopimukset.

Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti. Hallituksen jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

Kuka saa äänestää?
Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

Ja milloin ne vaalit nyt sit on?

Vaalipäivä sunnuntai 18.3.2007

Mutta jos jo vaikka nyt tietää että on silloin Alpeilla laskemassa tai asuu ulkomailla,
voi äänestää ennakkoon
.
  • Ennakkoäänestys kotimaassa 7.-13.3.2007
  • Ennakkoäänestys ulkomailla 7.-10.3.2007

Eikä tehdä nyt turhaan liian tuhtia tietopakettia kerralla mutta keskitytäänpä hetkeksi että miten ne äänet nyt sitten laskettiinkaan..

Suomessa noudatetaan suhteellista vaalitapaa. Sen ansiosta eduskuntaan tulee puolueiden ja muiden ryhmittymien edustajia samassa suhteessa, kuin ne ovat saaneet vaaleissa ääniä.

Vaalien tuloksen määrittelyssä käytetään ns. d'Hondtin laskentamenetelmää:

Ensimmäisessä vaiheessa lasketaan kunkin ryhmittymän puolueen, vaaliliiton, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen saama kokonaisäänimäärä. Vaaliliitossa olevia puolueita kohdellaan yhtenä ryhmittymänä, samoin yhteislistaan kuuluvia valitsijayhdistyksiä.

Toisessa vaiheessa asetetaan kussakin ryhmittymässä ehdokkaat paremmuusjärjestykseen henkilökohtaisten äänimäärien perusteella.

Kolmannessa vaiheessa kullekin ehdokkaalle annetaan vertausluku siten, että ryhmittymän eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen ryhmittymän koko äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas puolet ryhmittymän äänimäärästä, kolmanneksi tullut kolmanneksen jne.

Lopuksi vaalipiirin kaikki ehdokkaat asetetaan vertauslukujen mukaiseen paremmuusjärjestykseen, ja tästä listasta valitaan kansanedustajiksi niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia.

Tähän kohtaan suosittelen lämpimästi: äänilaskurisimulaattoria!


Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...