keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Maikkis syndepäivä 3.1. So Happy Birthday!!


Maikilla on haasteita. Maikki on kauris.

Kauriin vuodenaika:
Kauriin aikana eletään talven kylmintä ja lumisinta aikaa. Olosuhteet ovat äärimmäisen niukat ja sekä eläinten että ihmisten tulee olla hyvin tarkkana säilyäkseen hengissä paukkuvan pakkasen keskellä. Tämä on aikaa, jolloin jokainen ihminen ymmärtää olla onnellinen lämpimästä asunnosta, lämpimistä vaatteista, saunasta ja jopa lämpimästä suihkusta. Kauriit ovat ihmisiä, jotka osaavat arvostaa pieniä asioita elämässään. He ovat valmiita tekemään pyyteettömästi töitä saavuttaakseen oman päämääränsä. Kauris haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja perusteellisesti, sillä hänellä ei ole varaa hukata energiaa erehdyksiin puhumattakaan laiskottelusta, joka on myrkkyä tälle merkille.

Hallitseva planeetta:
Kaurista hallitseva planeetta Saturnus kuvaa ihmisen rajallisuutta luonnonvoimien edessä. Henkilökohtaisten resurssien ylittäminen kostautuu aina väsymyksenä, sairauksina ja kärsimyksinä. Kauris on muita merkkejä alttiimpi tekemään enemmän kuin mihin voimat riittävät ja siksi myös herkempi sairastumaan jopa kroonisiin sairauksiin. Kauriiden tulisi oppia elämään vuodenaikansa mukaisesti ja säästämään omaa energiaansa myös huomisen varalle. Kun väsymys yllättää tulisi levätä eikä kuitata tilannetta kupillisella kahvia tai tupakalla kuten useilla Kauriilla on tapana.

Rakkaus:
Parisuhteessaan Kauris on hyvin velvollisuudentuntoinen ja valmis tekemään paljon töitä perheensä hyväksi. Valitettavan usein tämä piirre ennemminkin rikkoo perheitä kuin pitää niitä kasassa, sillä huonosti kotona viihtyvä työnarkomaani ei useimmiten lainkaan vastaa muun perheen todellisia tarpeita isästä tai äidistä. Usein myös kotiin lapsia hoitamaan jäävä Kauris onnistuu kasaamaan itselleen niin valtavan määrän päivittäisiä pakkorutiineja ettei perheelle ja lapsille jää lainkaan aikaa.

Seksi:
Seksuaalisesti Kauris on kaikista merkeistä herkin ja aistillisin sikäli kun hän löytää aikaa tälle omassa tarvehierarkiassaan melkein viimeisenä olevalle asialle. Ellei Kauris onnistu vapautumaan ylenmääräisistä velvoitteistaan tai työnarkomaniasta niin eipä hänestä tule olemaan suurta iloa myöskään sängyssä. Jotta Kauris pystyisi nauttimaan seksistä tulee hänen sitä harjoittaessaan olla virkeä ja energinen. Kauris jos kuka osaa löytää pienimmätkin nautintoa tuottavat alueet kumppanistaan, mutta tämä vaatii tietysti täydellistä paneutumista tilanteeseen. Kauriin seksuaalinen vastaanottokyky toimii ainoastaan silloin kun hän voi tuntea olonsa täysin turvalliseksi ja luottavaiseksi kumppaninsa seurassa. Ellei näin ole Kauris voi kyllä rakastella mutta ilman omaa täyttymystä.

Kauriin valttikortit:
Kauris on laatunsa mukaan käytännöllinen, rationaalinen, rakentava ja kurinalainen. Asiallisuus ja muodollisuus heijastuvat kaikessa käyttäytymisessä. Toiminnan motiivina on Kauriilla kaiken järjestykseen saattaminen ja organisoiminen. Hän on suoraviivainen, vastuullinen ja ahkera yhteiskuntaihminen. Kauriin kunnianhimoa ei auta koskaan aliarvioida. Hän asettaa tavoitteensa korkealle ja toteuttaa ne vääjäämättömästi ja tunnollisesti. Työntekijänä Kauris on kestävä, luotettava ja vastuuntuntoinen. Uraputki on Kauriin kohtalo, sillä hän ei ole valmis tekemään minkäänlaisia äkkikäännöksiä elämässään ja niinpä hän keskittyy siihen mitä osaa rajaten muut asiat mielensä ulkopuolelle.

Mytologiaa

Tarun mukaan Typhon-hirviö pelästytti kerran jumalat, jotka suojautuivat naamioitumalla erilaisiksi eläimiksi. Pan-jumala muutti itsensä vuoheksi, mutta koska hän samalla pelästyksissään loikkasi jokeen, hänen takaruumiinsa muuttuikin kalaksi. Näystä huvittunut Zeus kohotti tämän eriskummaisen olennon tähdistöksi taivaalle.

Tähdistön nimi tulee sanoista capra, naarasvuohi ja cornu, sarvi. Olento kuvataan vuoheksi tai kalan ja vuohen risteymäksi, ja monissa kielissä sen nimi onkin vuohi, mikä on oikeampi käännös kuin suomalainen Kauris. Esimerkiksi englanninkielinen nimitys on taruun hyvin sopiva Seagoat eli merivuohi.

Parituhatta vuotta sitten Aurinko näkyi eteläisimpänä ollessaan Kauriin tähdistön suunnassa. Tästä on peräisin nimitys Kauriin kääntöpiiri. Kauriin kääntöpiirillä Aurinko kohoaa zeniittiin talvipäivänseisauksen hetkellä eli eteläisen pallonpuoliskon keskikesän aikaan. Nimitys Kauriin kääntöpiiri on jäänyt käyttöön, vaikka nykyisin Aurinko onkin talvipäivänseisauksen aikaan Jousimiehen tähdistössä.


Ystäväni,
olet elämäni aurinko
kuu joka näyttää tien pimeässä.
Olet suojelusenkelini,
olet kaikkeni

- so unknown -

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sys, Kauris, olet parhaani, kiitos! Ja anteeks, mä olen tässä tälleen ja silleen. -nimetön

Kauriilla on synnynnäinen vastuu ja velvollisuus, josta on hyvä joustaa ( tai houstaa) tarpeen tullen. Ottaa relaa ja paikka auringossa nousevien leijonien tapaan. Sys.

Se on ihan höpö joka leikistä suuttuu, nöksis. Et sä enkä mä, mut joku saattais, jännä kyllä.

Soppaa taas, ramadaanin päättyessä auringon laskiessa, thänks.

-maikki kolmekolme sikälimikäli ei tullut selväksi

Anonyymi kirjoitti...

Onnee Maikkikselle!
Mairekin huutelee punkan pohjalta.

Anonyymi kirjoitti...

Norppaseni - etkös säkin ole kauris? "Asiallisuus ja muodollisuus heijastuvat kaikessa käyttäytymisessä" -hmmm...

Anonyymi kirjoitti...

Noooh, joo oon.. ja siis.. "öö..kaikella on aikansa ja paikkansa..??"

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...