Pyörähdys Loimaalla ja 20 päivää Tukholmaan

Terveisiä Loimaalta. Lähdin sinne Punaisella Vaaralla perjantaina (kiitos Kuismalle ja Koivumäentien Paronille pakoputken fiksaamisesta) iltapäiväruuhkaan. Kaupungista pois pääseminen kesti melkein puolet matkasta mutta liikenne on henkinen tila. Kun ei ole kiire, ei ole hätää. Kun on joutunut ajamaan samaa matkaa pimeällä räntäkelillä, on keväinen aurinkokeli luksusta.
Myös Loimaa on henkinen tila. You can take girl out of Loimaa but you can`t take Loimaa out of girl. Niin seesteisenä hengittelin Varsinais-Suomalaista kevätiltaa, ja olin varma, että jopa linnut lauloivat kotiseuduilla moniäänisemmin.
Saavuttuani perille perjantai-illalla luimme norppa-isoäidin kanssa Loimaan Lehtiä, ja erityisesti Koppeja(viitaten pesäpallon koppi-termiin, olettaisin). Kun paikallislehteen on mahdollisuus lähettää nimettömänä tekstiviestejä, kyseiseltä palstalta pystyy parhaiten kartoittamaan oman synnyinkaupunkinsa henkisen tilan. Ja samahan se on joka paikassa. Valitetaan siitä mitä muut tekevät tai eivät tee. Parasta antia oli seurata kun yksi kärsii kaupassa teitittelystä, toinen taas kiittelee siitä, ja loppujenlopuksi hyvää käytöstä anteeksi palstalla päätyy pyytämään nuori myyjätär. Voi tuota tunteiden kirjoa!
Viikonlopussa ei liikoja ehdi. Lauantai oli lenkkipäivä. Lähdin kokeilemaan kuntoa liian pienillä lenkkareilla(aina hyvä idea) enon Turo koiran kanssa. Ensimmäisen tunnin aikana bordercolliella oli vaikeuksia ymmärtää, että joku haluaa vain pelkästään juosta, eikä lenkkiin sisälly temppurataa tms muuta piristävää tehtävää. Ohjelmanumeroksi jäi Sarkamuseon pihalla piipahtaminen ja webameralle vilkuttaminen. Hnna ystävällisesti vastasi puhelimeensa ja meni katsomaan Internettiin, jotta sain ihan livenä heittää maaseutuvilkutuksen kaupunkiin. Pienet ovat virikkeet peltojen keskellä.
Myös Pietarsaaren isot siskot vierailivat Loimaalla. Heistä ei voi olla pitämättä.(valtavasta häiden kaipuusta huolimatta) Kuka ei pitäisi siskoista jotka ensi töikseen jaksavat päivitellä kuinka olen laihtunut! (kiitos myös norppaäidille, joka yhtyi samaan kuoroon) Valitettavasti mitään huumaavaa painonlaskua ei ole tapahtunut mutta yleensä ihmiset jotka näkevät minua harvemmin, aina muistavat että olen isompi. Tiedä sitten onko se egoni joka jättää kyseisen muistijäljen..
Paluumatkalle sain seurakseni Serkkuni ja Kuisman. (Mistä tulikin mieleeni, että jos joku haluaa kesäksi lahjoittaa autooni kesäkasetteja - niin lahjoituksia vastaanotetaan. Serkulta saattaa tulla joko Raptori tai Hausmylly) Kotimatkakeskustelun tiivistelmä: Kala ei syö ja lottovoittoa odotellaan.
Vielä ennen kotiin laskeutumista, tapahtui vielä eräänkin huoltoaseman pihalla kakofonisen "20 päivää Tukholmaa" pätkän nauhottaminen.
Olemme työkaverin kanssa 10 päivän välein "filmanneet" pienen pätkän Kohti Tukholmaan -ajalta, ja tässä vaiheessa olisin toivonut olevani erilaisissa tunnelmissa. Mutta ehkä tässä projektissa tosiaan fyysisen kehityksen lisäksi haetaan sitä henkistä valaistumista. Olenhan maininnut täälläkin kehittyvästä zenimäisestä lähestymistavastani asioihin. Välillä vain tuntuu, että ikään kuin ote zenistä olisi lipsumassa. Pientä alavirettä siis edelleen mutta onneksi asia ratkeaa jo kolmen viikon sisällä, niin tässä löyhässä hirressä roikkuminen loppuu.