sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Roskaaminen on ihan tosi jees?

Taidan jaksaa ällistellä roskaamista tänäkin vuonna. En vain voi käsittää, kuka jättää kaikki roskat grillauspaikalleen ja tyytyväisenä lähtee kohti uusia seikkailuita? Millä oikeudella? Roskaaminen on itsekkyspossuuden huipentuma. Luokatonta ja itsekästä. Samaan aikaan meillä vouhataan miten ollaan ympäristötietoisia ja vihreitä. Sen jälkeen kokoonnutaan yhdessä Kaivopuistoon, ja jätetään ennätyksellinen paskakasa taakseen "jonkun muun" siivottavaksi. Teinistä vaariin.
Jenkeissä asuessani kyseisen osavaltion alueella sai roskaamisesta 500 dollaria sakkoja. Tiet, kadut, puistot ja pientareet olivat huomattavasti puhtaampia mitä täällä.
Kaivarin siivoamiseen menee kolme päivää ja 100 000 euroa. Yleensä vapaaehtoisten siivoajien joukossa ei ole näkynyt yhtään paikalla ollutta juhlijaa. Hesari kertoi miten inhoamme kyttäysyhteiskuntaa, rajoittamista ja kannatamme vapaaehtoisuutta. Miten antaa rajaton itsemääräämisoikeus idiooteille, jotka jättävät jälkeensä 35 lavaa jätettä. Kristallilasit ja telttakatokset saadaan kannettua puistoon mutta ei roskapussia pois sieltä.
Ilmeisesti Kaivariin pitäisi olla pääsymäksu, 20 euroa, jolla sitten rahoitettaisiin se että "joku muu" tulee ja siivoaa aikuisten ihmisten siivottoman "juhlimisen". Uskoisin, että Helsingissä esim. nuorten mielenterveystyö tarvitsisi kipeämmin nuo 100 000 euroa mutta ei - se käytetäännkin aikuisten ihmisten sikailujen siivoamiseen. Joka vuosi.

Kesä09 -haasteena, haastan jokaisen tämän blogin lukijan, siivoamaan omat jälkensä ja viemään roskat roskikseen asti.

Lisäksi haastan koko suomen Roska päivässä -liikeeseen.

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Niin asiaa!! Jostain luin juuri, että syndrooma on nimeltään "äiskä kumminkin korjaa jäljet". Jos kaupunki van jättäisi paskat siivoamatta - olisi mielenkiintoista nähdä, miten kävisi. Alkaisiko vapaaehtoisia partioita muodostua jo parin viikon päästä, kun kahlataan paskassa polvia myöten?

En mä muutenkaan ymmärrä ihmisiä, mutta omien jälkiensä korjaamatta jättäminen on ihan kärkipäässä entajua-listalla. Kenen velvollisuus voisi olla korjata mun jäljet, jos olen itse tarpeeksi terve tuottamaan jotain korjattavaa??! Kai mun, vai mitä?

Hanna Kopra kirjoitti...

On-nek-si ei menty käymäänkään Kaivarissa. Saati olemaan pidempään. Multahan olisi tajunta räjähtänyt yksin roskista ja varmaan sitten niistä kommenteista, joita olisin saanut urputettuani siitä miten tälläistä roskaamista voidaan harrastaa. IMBISILLEJÄ! PRKL miten voi olla näin?! En vain ymmärrä, en käsitä enkä suostu hyväksymään tämän kaltaista toimintaa. Valkolakit mai ääääs! Se mistään mitään kerro. Ainakaan ihmisen sivistyksestä. Oh hoh! Sakkoa sanon minä ja yhteiskuntapalvelusta. Jos ei muuten ymmärrä, niin hei aim sou sori. Roskaajan älykkyyden voi kyseenalaistaa.

norppa kirjoitti...

Ei se Hanna nyt ihan noin radikaalisti ole parissa vuodessa muuttunut, ihan se oli samanlaista silloin kun tekin vielä olitte nuoria. ;)
Eikä mulla siellä olemisesta ollut mitään valittamista, tosin en ollutkaan enää puolilta öin heittelemässä pulloilla palomiehiä.
Mutta sama homma kai se on meillä jokaisen nakkikioskin nurkalla, joka sunnuntaiaamu kun päivä valkenee..
Miten edes pystyy heittämään roskapaperit olkansa yli ja kävelemään pokkana pois?

Hanna Kopra kirjoitti...

Olenko mä ollut sitten niiin kännissä vai lähtenyt niiiin aikaisin, etten ole Hesarin kuvan kaltaista roskamerta Kaivarissa nähnyt?! Ihmetys on kyllä meidän pihallakin suuri, kun keräilee jäätelöpapereita ja muita. Mistä niitä oikein tulee ja keden käsi ei jaksa pitää niistä kiinni roskikselle saakka. Pöljyyyyys! Ja pelastuslaitoksen henkilökunnan vandalisointi on sitten vihonviimeistä hommaa, sanoo pelastuslautakunnan varajäsen Kopra.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...