Huomasin joutuneeni uuden tilanteen eteen. Vielä aika herkän ja tunteita sisältävän kysymyksen äärelle. Mitä laittaa lapsen osanotto -korttiin..?
Viime vuosina on alkanut tuntua, että meillä suomessa ehkä liian helposti "jätetään toiset rauhaan" surun keskellä. Varmaankin, koska ei haluta tungetella, vaan osoitetaan kunnioitusta jättämällä toisille tilaa mutta sillä vaikutuksella, että surija saattaakin kokea itsensä hylätyksi, jopa jätetyksi tai unohdetuksi surunsa keskellä.
On surullista aikuisenakin menettää oma vanhempansa mutta jos vanhemmat ovat saaneet elää pitkän elämän, pystyy surun keskellä ymmärtämään sen osana luonnollista elämän kulkua. Surullista mutta luonollista. Lapsen menettäessä isän tai äidin, kääntyy elämä päälaelleen. Toinen elämän tärkeimmistä ihmistä on poissa, ikään kuin kesken kaiken ja ikuisiksi ajoiksi. Ei lapsi voi sellaiseen valmistautua, eikä pidäkään.
Meillä aikuisille on runoja ja värssyjä jotka koskettavat kauneudellaan mutta lapsen maailmassa ne voivat vielä tuntua etäisiltä. Uskon silti, että osanotto ja lähimmäisten lämpimät ajatukset kantavat lastakin. Suru voi myös yhdistää, iästä riippumatta, vaikka jokainen tekeekin omaa surutyötään ja on sen äärellä usein yksin.
Asia ratkennee niin kuin moni muukin tämän aihepiirin ympärillä. Riitänee kun hyvää tarkoittaen sanoo mitä osaa. Sanoilla usein tapana löytää kirjoittajansa luokse.
Lapsen suru tarvitsee aikuista - Verkkoklinikka
Lapsen suru - kun isä tai äiti kuolee - Introspekt
Lapsen surusta myös hieman täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti