torstaina, marraskuuta 12, 2009

Taidetta kortilla

Nyt pitää suositella niinkin eksoottista tuotetta, kuin Veikkaus-korttia. Ei pelkästään siksi, että jos sattuu lottoamaan, ei tarvitse huolehtia kupongin tallessa pysymisestä, koska voitot menevät suoraan tilille, vaan siksi että Veikkaus-kortilla pääsee ilmaiseksi mm. Kiasmaan ja WeeGeelle. Tai tiistaisin pääsee katsomaan suomalaista elokuvaa kaksi yhden hinnalla.
Taide tekee hyvää sydämmelle. Eilen askeleeni osuivat entisten työkavereideni, ja nykyisten ystävieni kanssa Kiasmaan. Videotaiteen supertähden Pipilotti Ristin piti hätkähdyttää. Itselleni hän jäi tällä kertaa alasti ympäriinsä hihhuloivaksi hippi-menninkäiseksi. Tosin yläkerrasta on tehty miellyttävä pehmomattoinen näyttelytila, jonne pääsee vain sukkasiltaan, ja taidetta ihaillaan makuultaan. Rentouttavaa. Ehkä kehittävää tämän ajan sukupolvellekin nähdä, että alastomuutta voi rahastaa muullakin kuin pornolla. Toista vaihtoehtoa kutsutaan taiteeksi. Ja kun tekee taidetta, ottaa aina kantaa yhteiskuntaan, ympäristöön ja politiikkaan..
Mutta tiimimme ei jäänyt tyynyilleen makaamaan. Piti nähdä myös suomalaista nykytaidetta.
Ars Fennica ehdokkaat olivat saada tylyn tuomion. Kummastusta herätti, ettei porukkaan ollut mahtunut yhtään naista. Totesimme kyllä, että emme itsekään haluaisi olla se "pakollinen kiintiö nainen". Kun ei niin ei.
Kokonaisuudesta jäi erinomainen fiilis. Näkeminen ja kokeminen tekee hyvää. Itseriittoiset ihmiset viihdyttävän itse itseään. Vaikka eräskin katsoja oli aamulla vielä bussipysäkillä miettinyt että "olihan p**kaa taidetta. Tällä kertaa en minä, koska olin päättänyt nauttia lähinnä arkkitehtuurista ja ihmisyyden olemassa olosta, joten esillä olleen taiteen koskettamattomuus ei koskettanut. Taisimme äänestää /toivoa/veikata voittajaksi Matti Kalkamoa.
Museoissa kannattaa käydä tuulettamassa ajatuksiaan. Nauttia voi sisällöstä, seurasta, rakennuksesta, tunnelmasta tai vaikkapa kirjakaupasta. Mistä vain, tai ei mistään. Kiasman kahvilassa voi nauttia myös ällistyttävän edullisesta oluesta, 3 e. Yleensähän vastaavissa paikoissa on tuntunut olevan hinnoissa muutamien eurojen sivistyslisä.
Pian uudestaan. Katsottavaa vielä jäi. Vaikka selällään lattialla makaaminen ja jättiläistulppaanien katsominen alkoi aluksi hihityttää aikuista naista.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...