Tossua toisen eteen

Viiden kuukauden juoksutauko on ohi. Sen verran se otti, ennen kuin alkoi tippaakaan kiinnostaa. Tätä ennen en ole kesäkuun Forssan suvi-illan jälkeen myöskään vetänyt lenkkitossuja jalkaani, enkä ole edes avannut kotiin tipahtanutta Juoksija-lehteä. (kannattava satsaus siis)
Olen odottanut herätystä ja inspiraatiota. Ei ole tullut. Mutta en ole myöskään halunnut pakottaa itseäni. Olen siis odottanut. Muutamat ystäväni ovat toiveikkaasti tässä välissä kyselleet lähdenkö jumppaan tai muuta vastaavaa mutta olen vain naureskellen kieltäytynyt. Kroppani ja pääni eivät ole halunneet. Tai oikeastaan kumpikin itseasiassa varmaan on halunnut liikkua mutta eri päivinä ja eri lajeja..
Kimmoke tämän päivän lenkkikokeiluun tuli niinkin kumallisesta asiasta kuin kaapin siivoamisesta. Yritin saada viikonloppuna vaatekaappiani sellaiseen järjestykseen, että oven saisi kiinni. Ohessa järjestelin myös ns. urheiluvaatelaatikkoni. Laatikon, jonka liukuesteet eivät viime kuukausina ole päässeet pahemmin kulumaan. Ehkä sitä sitten on hieman on/off -tyyppiseen toimintaan taipuvainen..
Mutta järjestelystä jäi alitajuntainen fiilis, siitä että joskus muistan olleen hyvän olon lenkin jälkeen. "Siitä se ajatus sitten lähti". Pipo meni päähän, tossut jalkaan ja hölkkäilin rauhassa kohti Kumpulaa. Ainut tavoite oli pitää homma mahdollisimman rentona. Olin myös hieman utelias miltä lenkki tuntuisi.
Kiire ei ollut ja happi tuntui hyvältä. Keli oli kuiva ja ilma raikas. Askel oli aluksi todella raskas ja muutaman kerran alkoi ahdistus kiipeämään kurkkua kohden mutta annoin vain askelluksen kulkea rauhallisesti eteenpäin. Nyt se ensimmäinen kerta, joka on asiassa kuin asiassa kuulemma hankalin, on pois alta. Mielenkiinnolla odotan, milloin ja mitä seuraavaksi.