sunnuntaina, elokuuta 22, 2010

Höyryllä puts plank

Pyhäpäivän kunniaksi kotiovesta astui sisään oikein ulkopaikkakuntalaisvieraita. Lahden Perheen Aikuisosasto, pitkästä pitkästä aikaa. Vierailusta tuli elämyksellinen. Jossain vaiheessa autosta kannettiin nimittäin testattavaksi juuri hankittu höyryimuripesuri - Kärcher SV 1902
Myönnän olevani hieman laite/konesuuntautunut. On innostavaa kokea "Ooooo" -efekti ja nähdä kuinka elämää helpottava masiina tekee käden käänteessä sen, mitä ennen olisit jynssännyt puoli päivää. (tai jättänyt jynssäämättä)
Hetken aikaa näytti jokseenkin oudolta nähdä vieras imuiroimassa omaa mattoa. Yleensä ihmiset haluavat käyttää harvinaisen vapaa-aikansa miellyttävämmin. Sopeuduin kyllä. Hauskaa oli. Yksi työskenteli, kolme katsoi. Mikä voi olla tehokkaampaa. Kaikelle työlle pitää olla aina avustajansa, neuvojansa ja laaduntarkkailijansa. Näin tutussa seurassa pystyy roolejakin vaihtamaan lennossa.
Tunnustan. Olen aika vaikuttunut höyrykonemasiinasta, vaikkei se kotiini mahtuisikaan. Ajattelin heti, että tällainen pitäisi olla jokaisessa taloyhtiössä lainattavissa. Ikkunoita ja kaakeleita ei tarvitse höyryttää joka päivä, eikä sohvaan ja mattoihinkaan tahroja tule päivittäin. Riittäisi, että voisi pari kertaa kuukaudessa käydä superhöyryttäjällä kotinsa läpi. Ja välillä satunnaisesti myös vaatevarastonsa, jos sille paidalle kuitenkin läikähtää, vaikka ihan vain kahvia. Tavallinen imuri on viimeistään nyt passè.

2 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Kyllä tää on varmasti nk. Hyvä Hankinta. Mä todella uskon ja toivontoivon niin. Ainahan ei ole sitä höyryimuria kassissa, jos ja kun kahvia läiskyy päälle, mutta onneksi nyt oli.

Ja mikäs sen iloisempaa kuin yhdessä testata tätäkin härpätintä.

Norppa kirjoitti...

Kyllä mä oon ihan vakuuttunut tosta. Ei pesuainetta, kunnon ilman suodatin, joka ns. tavallisissa imureissa sylkee vain pölyn takaisin toista kautta ja vielä erilaisia suuttimia jokaiselle pinnalle!
Olen nimittäin viime aikoina ajatellut kuinka paljon puhdistusaineita viemäristöömme kaadetaan aivan turhaan, ja paljonko se kuormittaa ympäristöämme.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...