Kansallispuistossa sienessä

Lupasin kaupunkilaisystävillemme, että menisimme viikolla sieneen. Kysyin minne he haluaisivat mennä ja vastaus oli: Nuuksioon. Sinne siis.
Retkikuntamme oli kansallispuistomme parkkipaikalla hilpeä. Oli sadehattua, ämpäriä, kumisaapasta, vesipulloa - ja iphonet.
Arpomalla valitsimme yhden poluista ja suuntasimme pöpelikköön. Ei hyvältä näyttänyt. Yllättävää, että yleisellä ulkoilualueella on saattanut joku muukin käydä etsimässä metsän kuninkaan antimia. Muutama kanttarelli oli kuitenkin jäänyt, koska tovin haahuiltuamme Kuisma äkkäsi ämpärinsä pohjalle ravisteltavaa.
Työpäivän jälkeen metsään sujahtaminen tuntui melkeinpä pidentäneen kesää. Valo siivilöityi kauniisti mäntyjen läpi, aika tuntui pysähtyvän, eri sammallajikkeet ihastuttivat monimuotoisuudellaan ja pehmeydellään, innostavista, joskin vähäisistä sienilöydöksistä puhumattakaan.
Seurueestamme ei kukaan ollut varsinainen sieniasiantuntija. Mutta ei hätää, yhteisellä pähkäilyllä ja internetin avulla, kaikki selviää. Sosiaalista mediaa testatakseni latasin myös yhden kuvan metsästä facebookiin ja kysyin löytyisikö tunnistajaa. Ei löytynyt mutta monta viisastelijaa kuitenkin. Ilmeisesti löytö oli kuitenkin oranssirousku.
" Heiiii, mikäköhän tää on?" huutelujen tuloksena pannulle päätyi kanttarelleja ja pari tattia rucolan ja sipulin seuraksi. Oli todella hyvää. Mikä tuuri, kaikki ilmeisesti oli niitä mitä pitikin!
Pienenä kertauksena itselleni:
1. tatti 2. rousku 3. hapero 4. vahverot