tiistaina, elokuuta 10, 2010

Ensimmäistä koulupäivää ja muuta mäiskettä

Eipä usein käy niin, että viikko vierähtää blogia päivittämättä. Muutamana harvana kertana siihen on tainnut olla jokin syy. Nyt yksinkertaisesti viikko vain hujahti, ja tätäkin päivitystä tehdään jatkoajalla. Viidentoista minuutin kuluttua on pakko olla pää tyynyssä tai aamuherääminen tuntuu juuri siltä kun se tuntuu kun on mennyt liian myöhään nukkumaan. Mutta jos kerran ranskanbulldoggi pystyy päivittämään bloginsa, niin enköhän sitten minäkin.
Kuluneeseen viikkoon mahtuu Kiasmalla URB-taiteen festivaali . Arja Tiilen ja Kaisa Niemen & muun jengin tanssi osuus oli mahtava, Teemu Mäen video-osuus taas itselleni vähän mahtava. Esityksiin olisi hyvä lisätä ovelle teksti, jos ne eivät sovi lapsille tai "heikkohermoisille".
Kävin katsomassa myös sukumme tuoreinta jäsentä, ihastuttavaa Ellaa. Ella oli niin pikkuruinen, että melkein jo jäädyin "uskallatko ottaa syliin" -kysymyksestä mutta onneksi lapsen äiti vain tyrkkäsi pienen keijukaisen syliini.
Ellalta suuntasinkin suoraan Lohjalle mökille Vikla-kisaajien kanssa. Kisaajat tulivat toiseksi. Onnea! Ja mökiltä suoraan Billnäsiin häihin. Ei muuten kannata ajaa Sammatin kautta. Löysin kuitenkin perille ja ihastuttavien häiden lisäksi sain myös kokea ystäväni Ann-Maryn perheen nuorinmaisen ristiäiset. En tiedä oliko ilma kuin morsian kun sitä lämpöä oli varmasti 30 celsius-asteen verran. Hääbändinä oli aiheellisesti Martti Servo, joten seuraavana päiväni pitikin hakea sitten paikalle edellisenä päivänä ajettu oma auto pois...
Tämä viikko alkoi puolestaan töiden merkeissä asiakastilaisuuspurjehduksella. Pääsimme kokeilemaan NJK:n nuorten miesten kanssa J-80 kilpaveneillä matchrace-tyyppistä purjehdusta. Vauhdikasta ja jopa melkein vaarallisia tilanteita kun aikuiset osallistuvat leikkimielellä kilpailuun.(taisin muuten reväyttää nivuseni...) Revanssista sovittiin. Onneksi supermyrsky, mitä piti kuvata ikkunalaudalta salamien räiskyessä ja maailmanlopun fiiliksen tunnelmissa, osui edelliseksi illaksi.
Tämä viikon ajanjakso huipentui tänään Nummelaan ja ensimmäiseen koulupäivään. Koirakoulupäivään. Hoitolaisena toisinaan viihtyvä Topi pääsi nauttimaan tiimityöskentelyn sekä keskittymisen harjoittelusta. Keskittymistä vaatikin kun välillä piti komentaa lähilaitumella olevia poneja ja välillä taas uhota puolet isommalle kurssikaverille. Viereinen dobermanni kyllä mukavasti niskakarvat pystyssä uhosi takaisin...
Huomenna Suomen Turkuun.

2 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Ella?! Maire ihmettelee, että mitämitämitä!!

Topille terkut, että Maire meinasi eilen saada (mahd) turpaansa kissalta, että ei kannata kauheesti olla ärsyttävä edes dopperille.

Norppa kirjoitti...

Hanna, (ja Maire) ai nou mutta toinen nimi on vielä arvoitus, että jos..
Ja kyllä se dopperi olisi antanut sellasta kyytiä että risut ja männynkävyt pois alta - mutta jollakin ihmeellä omistaja pystyi pitämään koiransa hallinnassa. Ei ollut pakko mennä paijaileen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...