Kestokyky koetuksella

Koska asiat liittyvät toisiinsa ja omatkin ajatukset muotoutuvat ajan kanssa. Jatkan vielä. Vaaleista. Yhteiskunnasta. Ihmisistä. On nimittäin vaikeuksia. Oman suvaitsevaisuuden kanssa.Vesi ei meinaa valua hanhen selästä. Tuntuu, että se on tervaa ja pelkään, että se tarttuu.
Nämä vaalit ovat tehneet omalle ajatusmaailmalleni hyvää. Myös ikä on tainnut hioa suurinta terää ehdottomuudesta mutta ei silti arvoista. Vaikka nyt on helpompi ymmärtää ja hyväksyä, toisaalta on entistä vaikeampi sulattaa.
Meille ihmisille annetaan paljon sellaista mihin itse emme voi vaikuttaa. Meiltä otetaan myös pois tai jaetaan hyvinkin epätasa-arvoisesti. Se ei ole reilua, eikä millään tavalla oikeudenmukaista. Sivusta on saanut useinkin seurata kun on annettu, enemmän mitä on jaksettu kantaa.
Huomaan, että minun on todella vaikea kestää sitä, että me ns. sivistyneet ihmiset, jotka puhumme oikeudenmukaisuuden puolesta, otamme ja nostamme esiin toisen ihmisen seksuaalisen suuntauneisuuden. Mitä hemmettiä se meille kuuluu?
Ja jos jeesustelu linjalle lähdetään, niin kuin sadoissa yleisönosastonkirjoituksissa on lähdetty, niin kyllä me olemme saaneet poliittisen historiamme aikana useammin kuin kerran hävetä heteroedustajiemme toilailuja. Ulkoministerejä myöden.
Tai nyt itkeään sitä, että kun Venäjäkään ei hyväksyisi.. Saanen huomauttaa Venällä on hieman isompia ongelmia itsellään . Annammeko maan, jossa vauvoja jätetään laatikoihin ja jossa vapaaseen valintaan ei ole mahdollisuutta, vaikuttaa oman maamme valintoihin? Eikö pikemminkin pitäisi ajatella, mitä me ajattelemme, eikä kiinnittää niin paljon ulkokultaisesti huomiota siihen, mitä meistä ajatellaan? Jos meistä edes ajatellaan.
Presidentti on Suomen edustaja. Totta. Enkä minä häpeäisi, jos meitä edustaisi 6. joulukuusta rauhan puolesta puhuva ihminen. Enkä usko, että sotaveteraanit tuntevat itsensä häväistyksi, jos meillä on siviilipalveluksen suorittanut presidentti. Eivätkö he ole juuri niitä, jotka ovat menettäneet elämänsä rauhan puolesta. Armeijan käynyttä ylipäällikköäkö tässä eniten kaivataan? Sitä, että kun sota syttyy niin sitten meillä on puikoissa mies, joka kävi monta kymmentä vuotta sitten intin. Vai olisiko sittenkin turvallisempaa, jos maamme keulakuvana olisi rauhanneuvottelija. Maamme ja eurooppalaisen tulevaisuuden kehityksen kannalta se tuntuu tärkeämmältä, kuin se että virkaa toimittaa - hetero.
Jos/kun yli puolet äänestäjistä haluaa presidentikseen Niinistön, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Demokratia on sitä, että meillä on mahdollisuus äänestää ja enemmistö saa päättää. Mutta sitä vastaan, että äänestetään ihmisen henkilökohtaisia ominaisuuksia vastaan, ja käytetään perusteena sitä että, "minä en hyväksy", minulla on. Sitä on vaikea sulattaa ja vielä vaikeampi ymmärtää.
Vielä niille, jotka miettivät tulevaisuudessa, että "Mitä ne muut miettivät, jos meillä on erilainen presidentti?"(<--linkki) Vastaa todella hyvin tuohon kysymykseen. Piste.

ps. Voiko yksi ihminen vaikuttaa?   (linkki)

Tahkon piipahdus ja aamuherätyksiä

Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan taas todellisesta laatuseurasta. Perinteinen Tahkon piipahdus keräsi taas touhukkaan porukan kokoon.Vaikka reissun päälle lähteminen on näin keskellä talvella hieman tahmaista pimeän vaikuttaessa energiatasoon, jo pelkän bussin nähdessään virkistyy. Ja riehaantuu. Sillä jaksaakin taas pitkään. Eikä tullut edes riitaa politiikasta, vaikka niitä saman henkisiä ei muka löytynytkään kuin muutama. Yksi suurimmista iloista on kuitenkin aina ollut mökkikokoonpanomme. Kyllä se Chisukin jäi toiseksi kun saksalaisteemamme räväytti parketille. Ihania naisia, hauskoja, luovia, räväköitä, persoonia, kauniita ja rohkeita, hivenen hulluja...Kiitos ladies, arvostan.
Muuten tällä viikolla kello on soinut 5.30 ja se on kuulkaa aikaisin. Iltapäivällä on väsyttänyt ja parina iltana olen vakavasti miettinyt nukkumaan menoa kahdeksalta. Ensimmäinen yritys päätyi siihen, että otin käteeni Paul Austerin Sunset Parkin ja luin sen siltä istumalta. Toinen yritys päätyi siemenluettelon selaamiseen ja sen tosiasian ymmärtämiseen, että chilien ja orvokkien siemenet pitäisi jo laittaa itämään. Kiirehän tässä taas tulee kevääseen.
Eikä yön pituutta ole ainakaan lisännyt, että Super-Sankari Topi on ollut ottamassa oman tilansa - ja tuonut tapansa - viikkoon. Todella sympaattinen ja hauska kaveri. Ihailtavaa myös miten niin pienellä koiralla pystyy olemaan niin suuri ego. Nyt on sitten sekin nähty, että lenkille lähteäkseen koira pitää kantaa ulos.

Palautetta blogista

Koska "näinä aikoina" palautteen antaminen ja palautteen saaminen on noussut myös yleisellä tasolla keskustelun aiheeksi, nostetaan täältäkin yksi aiempaan kirjoitukseeni tullut palaute:

"Juu,
olisihan se pitänyt arvata blogia lukiessa. Vihreys on itseisarvo ajattelematta Presidentin roolia suomen keulakuvana.
Pekan poikaystävä, tuo juopuneena ajanut ja pahoinpitelystä syytetty. Kyllä sen on oltava hyvä presidentin puoliso! Jokainenhan meistä hakkaa vastaantulijoita ja juotuaan GT:itä, hyppää auton rattiin.
Niin, onhan Haavisto ollut ulkomailla ja osaa ajatella... Kuten 5,3 M suomalaista."

En ollut yllättynyt. Politiikka on yksi niistä asioista, joka saa ihmisen kommunikoimaan hyvin suoralla ja suppealla tavalla. Silti.
Vihreys. En tiedä mitä kirjoittaja sillä tarkoittaa mutta on se minulle arvo. Niin kuin solidaarisuuskin, toisten ihmisten, ja luonnon tai yleensäkin elämän kunnioittaminen. Se, että Haavisto "on ollut ulkomailla" ei ole ainakaan presidentin työssä haitaksi, tai että hän osaa ajatella.
"Jokainenhan meistä hakkaa vastaantulijoita ja juotuaan GT:itä, hyppää auton rattiin."(?!)
Tämä blogi on ollut minulle kuluneina vuosina yksi tapa ajatella puoliääneen, toisinaan jakaa tunnelmia valokuvien välityksellä, joskus taas välittää tietoa tai muuten vain fiilistellä ajatusten olavivirtaa. Mutta se, että tätä blogia lukiessa tulisi mieleen, että kritiikittömästi ihailisin mitä vain, väkivaltaisuudesta tai rikoksista huolimatta, on minusta melko epäreilu tulkinta. 
  Kiinnostavampaa kuin se, että kummasta tulee seuraava preseidentti on se, että mitkä seikat yhteiskunnassamme saavat ihmiset niin äärinmäisen suvaitsemattomiksi tai ahneiksi. Mistä tulee viha, katkeruus ja pelko - ja minkälaisia konkreettisia tekoja hallituksemmme pitäisi tehdä, jotta meillä kaikilla olisi täällä helpompi elää ja olla.
Toivoisin myös, että kouluissamme harjoiteltaisiin väittelyä. Oman mielipiteen perustelua ja toisen mielipiteen kuuntelua sekä kommentointia. Tyylikkäästi.
Peace.

Kovaa tuomarointia

Iloista rauhanaikaa! Tänään sain tuta mitä tarkoittaa kun menee rähisevien tappelupukareiden väliin. Verihän siinä alkoi tirskua. Ja nimenomaan minun. Ilmassa oli melko maskuliinista ärhentelyä, joka yltyi yleisen syyttäjän tasolle ja alkoi olla yhtä rakentavan näköistä kuin vaalikeskustelut sosiaalisilla foorumeilla. Eikun peli poikki ja pukareihin kiinni. Sillä seurauksella, että toisen kaverin naskalihampaat osuivat minun peukalooni. Olettaisin, että homma oli vahinko. Sen verran tunteet kävivät kavereilla kuumana mutta olenpa iloinen, ettei kyse ollut isommasta rodusta, sillä peukalo on kuitenkin mukava olla olemassa. Etenkin kun pitää sormikkaita. Tämän jälkeen oli hyvä miettiä, että olisiko se jäykkäkouristusrokotus kannattanut sittenkin päivittää viime syksynä..

Uskalla osallistua!

Eipä kestänyt kauaakaan, että alkoi valitus siitä, että miten ihmiset jotka eivät aiemmin olleet poliittisesti aktiivisia, nyt yhtäkkiä vaahtoavat presidentistä. Miksi kukaan ei valittanut silloin kun samat ihmiset eivät olleet yhteisten asioiden hoidosta kiinnostuneita, eikö se ole huolestuttavampaa?
Hienoa että ihmisillä on intohimoja ja hienoa, että kiinnostus herää ja muuttuu toiminnaksi. Ehkä se kantaa vielä näiden vaalien jälkeenkin ja muutama aktiivinen jää mukaan ruohonjuurentason toimintaankin.

Voihan Salsa

Kävin tänään elämäni ensimmäisellä salsa-tunnilla. Muistaakseni. Muutama askelyhdistelmä oli kyllä tutun tuntuinen joiltakin nuoruuden jumppahairahdustunneilta mutta muuten kyllä ei ollut harmainta aavistustakaan mitä tuleman piti. Mutta menin kun kysyttiin, ja ajattelin, että hyvähän se on jotain tehdä. Salsatunnille en olisi kyllä osannut veikata päätyväni tänä vuonna. Tai ehkä ikinä. Niin se elämä taas yllätti. Kaksi yhden hinnalla tarjouksella.
Mitään kovin kummoista ahaa-elämystä ei syntynyt mutta annetaanpa lajille mahdollisuus. Tai pakkokin antaa, koska 10-kortit olivat tarjouksessa, ja 9 kertaa on vielä jäljellä.
Viereisessä pikku salissa edistyneet flamenco-tanssijat taputtivat käsiään ja paukuttivat kenkiään lattiaan. Haikailin heidän joukkoonsa.

Salsan perusaskel

Tanssiasento: suljettu tanssiasento
Askelten  rytmitys: nopea-nopea- hidas, nopea- nopea- hidas nopea  (hidas = kaksi 1/4-iskua, nopea = yksi 1/4 –isku)
Mies:
Askel eteen, vasen jalka (nopea askel)
Askel paikalla, oikea jalka (nopea askel)
Askel yhteen, vasen jalka  (hidas askel)
Askel taakse, oikea jalka  (nopea askel)
Askel paikalla, vasen jalka  (nopea askel)
Askel yhteen, oikea jalka (hidas askel)
Nainen:
Askel taakse, oikea jalka (nopea askel)
Askel paikalla, vasen jalka (nopea askel)
Askel yhteen, oikea jalka  (hidas askel)
Askel eteen,  vasen jalka  (nopea askel)
Askel paikalla, oikea jalka  (nopea askel)
Askel yhteen, vasen jalka (hidas askel)

Kuppeja kerrakseen

Yksi asia usein johtaa toiseen. Työpöydälleni ilmestyi Väyrys-kuppi. Tilaamatta ja pyytämättä. Mutta epäkaupallinen ja ekologinen. Itse tuunattu. Mutta voi miten "Onks sulla tollanen?!" -huudahduksia on riittänyt. Kädestä pitäen on pitänyt vakuuttaa että "tämä ei ole aito".
Ja onhan noita kuppeja maailmallakin ja jotta tästä työkaverini viehättävästä eleestä olisi poikinut jotakin elämää suurempaa - piti itsekin osallistua.

Ja toinen mielipide - nyt ruuasta

Mitenköhän tämän nyt ilmaisisi - sillälailla rakentavasti ja kauniisti.. No, vaikka niin, että se on aivan sama syötkö ilkeitä hiilareita, hyviä hiilareita, tosi tyytyväisiä rasvoja vai pelkkiä proteiinipatukoita mutta jos et syö etkä liiku järkevästi - sinulla varmastikin voi olla huono olo.
En itse usko karppaamiseen vaikkakin se ilmeisesti toisille sopii. Enkä kylläkään muihinkaan "ihmekuureihin" koska paastoamallakin pystyy pudottamaan painoaan mutta takaisinhan se sitten paukahtaa. Kun hyvistä perusruoka-aineksista tekee tavallista perusruokaa, juo riittävästi päivän aikana nesteitä ja nukkuu vuorokaudessa tarpeeksi, pitäisi siitä jo olo parantua.  Ei tarvitse olla täysin ilman leipää, tai täysin ilman perunaa -mutta ei myöskään tarvitse vetää joka ilta puolikasta limppua tai täysinäistä pastakattilallista. Tai keksipakettia..
Usein helpoin tie ruokavalionsa skarppaamiseen on se, että viikon verran kirjaa mitä syö ja milloin. Siitä yleensä jo näkee jäävätkö aamiaiset välistä, tuleeko syötyä välipaloja vaan jääkö kaikki yhden aterian varaan. Elikä vähemmän sekoiluja erilaisten kuurien kanssa ja enemmän panostusta raaka-aineisiin ja panostusta tavallisiin rutiineihin.
Oma skarppaus tähän pimeään aikaan tapahtui kaivamalla pitkästä aikaa esiin blenderin. Karpaloita, viinimarjoja, vadelmia, mansikoita ja turkkilaista jugurttia - pyörryttävän hyvää. Työkaveri käyttää jugurtin tilalla soijamaitoa ja lisää myös leseitä. Itselläni on tilauksessa uusi tuttavuus Saskatoon, jonka makua innolla odotan. Linnan tila sijaitsee täällä Lohjalla, toimitukset onnistuvat ilmeisesti myös Helsinkiinkin ja mukavaa on, että itse tilallisena toimii entinen työkaverini perheineen. Erittäin hauskaa - ympäri mennään ja yhtään tullaan!
Saskatoon tuotteita

Blog Your Opinnion - äänestäisin Pekka Haavistoa

Kävin eilen iltakylässä Karjaalla. Oikein linja-autolla menin. Tiesittekö, että Lohjalta Karjaalle pääsee bussilla puolessa tunnissa ja alle kympillä, ja että matkalla yksi pysäkeistä on Mustion Muonituksen edessä? Minä en tiennyt. Mustion Muonitus näytti sympaattiselta.
Karjaalla asuu ystäväni, jonka olen tuntenut parikymppisestä asti. Voinen todeta, että jo tovin siis. Valitettavasti emme onnistu tapaamaan kovinkaan usein mutta laatuhan korvaa määrän.
Hauskaa oli, että hyvä kun istumaan ehdin, niin hän jo tivasti, ketä aikoisin äänestää. Tai oikeastaan kysynyksen ydin oli, että "et kai sä Lipposta äänestä". Tämän eilisen kysymyksen sekä Scott Hanselsmannin kirjoituksen innoittamana päätin kiroittaa alla olevat pari riviä.
Minusta kiinnostavin presidenttiehdokas on Haavisto. Kun klikkaa itsensä hänen teemojaan esittelevälle nettisivuille, törmää rauhaan. Jo se saa toivomaan, että kyseinen henkilö edustaisi maamme ajattelutapaa sekä arvoja maailmalla.
Pelkkä ajatuskin, että Pekka Haavistosta voisi tulla maamme presidentti, on innostava. Se virittää toivoa uudesta aikakaudesta. Minun Suomeni on avoin. Se on solidaarinen sekä arvostaa rauhaa.
Asiasta bloggailee myös täällä usein piipahteleva Joku.

Image: Tehtävä Suomessa, Pekka Haavisto

Voihan sitä kukkia loppiaisenakin

Ostin jouluksi amarylliksen sekä kaksi hyasinttia. Yksikään ei auennut aatoksi. Sen sijaan nyt loppiaisena, kun joulu on aika pakata laatikoihin ja kaappeihin, on ilmeisen hyvä aika aukeamiselle ja kukkimiselle. Hauskaahan oli, että luulin vielä olleeni liian innokas ja ajoissa. Pelkäsin, että kukat ehtivät jo kukkia ja kuihtua ennen joulua. Turhaan.

Universumi vastaa

Viime aikoina meillä on työhuoneemme puhekielessä käytetty erityisen paljon universumi sanaa. En tarkalleen muista mistä se alkoi mutta nykyään kun asiat onnistuvat ja solahtavat paikoilleen - sen on universumi hoitanut.(usein näihin asioihin pitää kyllä itsekin vaikuttaa, pelkkä tuolilla istuminen ei siis universumillekaan riitä.)  Hauskaa tässä on, että se alkaa tarttua. Organisaatiokulttuuria voi olla luomassa mutta aina siitä jotain tarttuu myös itseen. Halutessaan. Tietysti omista tehtävistä ja luonteenlaadusta riippuen, voi myös pysytellä immuunina ja  antaa ns. työminän hoitaa hommat. En ole koskaan kunnolla ymmärtänyt, että on työminä ja privaattiminä. Etenkin kun ne ovat samassa kropassa. Ymmärrän kyllä, että töissä tehdään eri asioita kuin kotona, siksi niistä maksetaan mutta koska omassa työssäni työvälineenä joutuu käyttämään myös persoonaa, olisi todella outo ajatus kehtittää jostakin puskista "työminä" joka päiväsaikaan touhuilisi erillään siitä oikeasta minästä.
Takaisin universumiin. Universumilta voi pyytää ja universumi vastaa. Usein se menee niin, että ajattelet aktiivisesti jotakin asiaa, tartut siihen ja *humps* asiat loksahtavat paikoilleen. Tai saatkin yhtäkkiä puhelinsoiton asiasta josta olet juuri edellisenä viikkona ottanut selvää, koska itse olet ollut innostunut ja kiinnostunut - universumi on sitten järjestänyt, että tälle tahtotilallesi tulee käyttöä.
Perjantaina seurasin kun varsin skeptisesti kaikkiin ns. hömpötyksiin suhtautuva kolleegani pitkin päivää hoki miten: "tää on niin universumi-päivä". Asiat joiden piti alunperin vaatia runsaasti paperitöitä ja paljon aikaa, hoituivat puhelinsoitoilla ja muutamalla tapaamisella. Parasta oli nähdä mikä fiilis tästä koitui ihmiselle itselleen. Mahtava tekemisen meininki. Valoisa ilme ja onnistumisen iloa. Onnistumisen ilo on muuten aivan aliarvostettu. Sehän se kantaa jos mikä. Eikä sen aina tarvitse olla maailmanennätys. Se voi olla vaikka vanha elvytetty taito(vieläkö osaat soittaa nokkahuilua) tai soitto ystävälle josta et ole kuullut pitkään aikaan(wink, wink) Pääasia, että hieman tönäiset ajatustasi joka aina silloin tällöin tulee mieleesi. Universumi kyllä hoitaa loput.

Enemmän kirjoja, vähemmän ylimääräistä haahuilua.

Vuosi vaihtui Istanbulissa, niin kuin viimekin vuonna. Vaikka matkan aloitus oli värikäs; loppu hyvin, kaikki hyvin. Ensimmäistä kertaa elämässäni ehdin kentälle kun check in oli(muka) suljettu, eikä koneeseen enää (muka) päästetty. Inhoan anelemista mutta muukaan ei auttanut. Virkailija totesi: "Tämä ei ole mikään metro." Koska ei ollut ostajan markkinat, siihen ei voinut sanoa mitään niistä asioista, jotka ensimmäisenä olivat kielen päällä..
Palvelu koheni onneksi kohteessa. En tiedä niinkään muusta Turkista mutta Istanbulissa ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Kaikki onnistuu. Toki sovitusta hinnasta. Mutkatonta kauppiaskansaa jolla nauru on herkässä. Ruoka on hyvää ja tarjonta hemmottelee kalaruuasta pitäviä. Tuoretta, maistuvaa ja kohtuullisen hintaista.
Aamuisin heräsimme rukouskutsuihin. Jostain syystä ne kuullostavat kotoisilta ja kauniilta. Istanbul tuntuu muutenkin hyvin helpolta, sympaattiselta ja juuri noh, kotoisalta, vaikka esim. arkkitehtuurissa ei ole mitään yhtenäistä omamme kanssa.
Uuden vuoden lupauksina taisin luvata vastustaa kansanedustajien sopeutumiseläkettä(mutta sehän onkin mukavasti jo työn alla), puolustaa pientä ihmistä vallan käyttöä vastaan ja muistaakseni oli myös puhetta kirjoituskurssista..Lisää ehtii luvata vielä vuoden mittaan. Tällä nyt alkuun. Paitsi että, lukeminen kannattaa aina, joten siinä voisin ryhdistäytyä. Enemmän kirjoja, vähemmän (ylimääräistä) haahuilua. (Kaikki haahuilu ei ole pahasta. Toisinaan se tekee ihmiselle ihan hyvää.)
ps. oletteko muuten jo tutustuneet Pinterestiin - visualisteille paikka jonne voi uppoutua tunneiksi tai hakea vaikka pikaisesti inspiraatiota sistukseen tai muihin tee-se-itse -projekteihin

Vuosi on vaihtunut. Olkoot se meille armollinen, kohtuullinen, tasa-arvoinen, iloinen, toiveikas, opettavainen, hyvä, anteeksi antavainen, lohduttava ja  tasapainoinen.

Source: meltingpot.fortunecity.com via Cheryl Carey on Pinterest

Kyllä nyt keliä pukkaa

Tulevallekin vuodelle

Ihanaa, Ihmiset, ihanaaa!

Torstai-illalla se iski. Halu auttaa. Järkevä puoli sanoi, että "ei tässä nyt oikein enää ehdi" mutta tunne puoli potkaisi sitä persauksiin. Olin lukenut Hopen sivuilta siitä miten isommille pojille toivottiin lahjoja, koska pienemmille lapsille ja tytöille ilmeisesti helpommin löyty lahjoituksia.
Niinpä laitoin muutamalle ystävälle viestin ja kerroin, että jos muukin haluaa osallistua niin mielelläni vien paketit perille.
Pari "heikointa lenkkiä" vastasikin,  kiitos myös työyhteisöni, ja saimme supernopealla aikataululla kasaan kuusi lahjakorttia, kymmenisen pakettia ja useampia lupauksia tulla mukaan ensi vuonna.
Tuntuu hyvältä. Järkevältä. Vaikka nämä lahjat eivät ketään pelasta, ne saattavat vaikuttaa siihen miltä useammalta lapsesta jouluaattona tuntuu. Nämäkin pienet kädenojennukset saattavat antaa myös vähänvaraisille vanhemmille voimia jaksamiseen ja uutta toivoa kun näkevät omien lastensa ilahtuvan. Lapsia on sijoittettuina ja vähävaraisissa perheissä niin monesta syystä. Toisenkin vanhemman pitkäaikainen sairaus saattaa romuttaa talouden niin, ettei perusselviämisen lisäksi riitä rahaa enää muuhun.
Tänään tapaamani Hopen toiminnanjohtaja Eveliina myös kertoi, että avunpyyntöjä tulee vieläkin. Vaikka mekin olimme myöhään liikkeella, hän hymyillen vain kuittasi pahoitteluni ja sanoi olevan ihanaa, että näile avunpyytäjille voidaan vastata, että lahjoitettavaa on. En halua miettiä miltä tuntuu vastata väsyneelle pyytäjälle, ettei mitään helpotusta pystytä lupaamaan.
Olen niin kiitollinen siitä, että sain tehdä edes jotakin mutta olen myös ylpeä niistä ihmisistä jotka tarttuivat tähän toimintaan mukaan. Kun vapaaehtoisia ja hyvällä tsempillä osallistuvia vastauksia tuli ja asiat konkretisoituivat teki mieli vaan tuulettaa kuinka Hienoja Ihmiset ovat! Kaikki hyvä minkä teemme toisille, tulee kyllä moninkertaisena itselle takaisin. Hyvän kiertämään laittaminen on erinomainen tapa kiittää kaikesta siitä mitä on itsekin saanut. Ehkäpä tämä oli joululahja itselleni.

Post it!

En edes muista onko tässä blogissa kurkattu näinä vuosina koskaan Norpan työmaailmaan mutta tämän kuvan kautta ikkuna viime viikkoon. Kerroinhan vaihtaneeni työpaikkaa kesän jälkeen. Niissä tilanteissahan kaikki menee uusiksi. Työtehtävät, ihmiset joille ja joiden kanssa teet työtä tekee jne. 

Minulla kävi tuuri. Pääsin tekemään töitä fiksujen, kiinnostavien ja luovien ihmisten kanssa.

Luovuus ei ole itseisarvo, eikä se tee ketään paremmaksi tai arvokkaammaksi. mutta se tekee monta asiaa mahdolliseksi. Luovuus on parhaimmillaan työkalu, joka tekee mahdottomasta mahdollista ja auttaa löytämään vastauksia, jotka muuten jäisivät piileskelemään mielen sopukoihin. Luovaenergia pitää myös hengissä, käynnissä, vauhdissa ja pakottaa miettimään maailmaa eri kanteilta. 

Se voi esiintyä ylivoimaisena ongelmanratkaisuna - tai vaikka Post it -lappu joulutähtenä.

The Post it War kuvina täällä.

Oi (joulu)kuusipuu!

No tulihan se joulukuusi. Ja ennen joulua. Tietysti. Sitäpaitsi pihalla on vähemmän lunta kuin viime vappuna, niin täytyyhän tässä jokin tasapaino luoda.

Mutta myönnettäköön. On ristiriitainen olo. Kuusi on tuhlausta. Puita kasvatetaan ja hakataan vain viihteen ja huvin vuoksi. Eikä se ole millään tavalla tarpeellinen tai välttämättömyyshyödyke. Ehkä ensi jouluna, taas vuoden ihmisenä kasvaneena, ymmärrän lopullisesti miten luonto on tarkoitettu ulos, eikä sisään mutta tänä vuonna piti vielä hankkia oma aito kuusi. Olen siis samaan aikaan iloinen ja hieman pettynyt(itseeni). Onpa kyllä nihkeää. Ihminen ei voi edes vapaasti riemuita joulukuusestaan! 

Myönnän myös, että ajatus joulukuusen hakemisesta metsästä myös houkutteli. Onneksi hyvin vähän. Ensinnäkin epäilen, että homman työläys olisi yllättänyt minut ja toiseksi kuinka äärettömän noloa olisi jäädä näin "ei enää teini-ikäisenä" kiinni kuusivarkaudesta. Sitäpaitsi näillä keleillä edes luvallisesti metsässä kirveen kanssa rämpiminen iltapimeällä ei houkuttele järjettömyydestään huolimatta.

Parastahan oli, että Plantagenista, josta (jalo)kuusi piti hakea, löytyi mukaan myös kuusenjalka. En vain ymmärtänyt, että se olisi hyvä testata paikan päällä. Tämä kuusenjalkahan oli luonnollisesti se maanantaikappale. Vettä reilulla kädellä kuusen tyvelle jalan sisään, kunnes hetkisen kuluttua voi todeta lattian lainehtivan kasteluvedestä. Tietysti. Haavehan on ajaa toiseen kaupunkiin vaihtamaan viallista kuusenjalkaa, etenkin jos edellisenä päivänä on juuri vartavasten lähtenyt hakemaan sitä ensimmäistäkin. Käytännön vinkki siis kaikille joulukuusen jalkaa ostaville. Testatkaa kaupassa pitääkö se vettä. 

Mielelläni olisin kyllä ottanut vastaan vaikka jonkun hyvityskupongin kyseiseen kauppaan palautusvaivasta. Jos toisena päivänä ajat 40 kilometriä hakemaan kuusta ja jalkaa, ja seuraavana päivänä joudut ajamaan saman matkan vain siksi, ettei kauppa ole varmistanut tuotteidensa virheettömyyttä, niin olisihan siitä voinut jollakin muulla tavalla kompensoida kuin "No hm-hm" kassan kommentilla. 

Mitä jää äänettömälle ihmiselle?

Jokin siinä, että naapurissa kansa elää pelon ja mielivallan ikeen alla on viime aikoina tunkeutunut ajatuksiini uudestaan ja uudestaan. Me puhumme tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta enemmän kuin koskaan rajan tällä puolen mutta vähän siitä miten voisimme osoittaa solidaarisuuttamme kanssaihmisille rajan toisella puolella. Historiamme - sehän sen tekee - mutta hekin maksoivat kovan hinnan "voitostaan" ja olisivat varmasti mielummin valinneet rauhan, jos heiltä olisi kysytty. Sotaan lähtevältä ei kysytä.
Viime sunnuntaina Venäjällä järjestettiin parlamenttivaalit. Meillä naureskeltiin niille. "Kyllähän ne venäläiset vaalit tiedetään." Tiedämmeköhän? Toki meillä on mielikuva siitä, että vaalit ovat järjestettyjä
mutta tiedämmekö miltä tuntuu äänestää vaaleissa, joilla omalla tai kenenkään äänellä ei ole merkitystä? Mitä tiedämme mahdottomuudesta vaikuttaa omaan yhteiskuntaan? Miltä tuntuu olla vain pelinappulana, resurssina?
Aleksei Navalny, tunnettu bloggeri kirjoitti "Emme ole karjaa emmekä orjia"(hs.11.12.) Kun ihmiseltä ottaa pois hänen äänensä, mitä hänelle jää? Mikä hänestä tulee?

Ystäväni melankolia

On luotettava. Ei koskaan jätä saapumatta. Jää joskus asumaan. Toisinaan vai piipahtaa. Tekee itsensä näkyväksi. Tulee liki. Hengittää iholla ja ihon alla. Pysyy vierellä. Seuraa kuin varjo. Ei koskaan väsy, ei koskaan luovuta. Joskus jos vain juoksee ohi, kuitenkin aina hipaisee.  Sellainen on. Ystäväni melankolia.