Kuvahaaste nro 2: viimeisin sisustushankinta

Olisi kiinnostavaa, jos huonekaluissa lukisi kuka ne on tehnyt, missä ne ovat olleet, ja mitä on ajateltu kun kyseistä huonekalua on kunnostettu. Alan vähitellen ymmärtää vanhoja ihmisä, jotka ovat lyijykynällä kirjoittaneet pöytien tai lipastojen pohjaan, tai niin kuin meillä Loimaalla on tapana; maalinteippiin, huonekalujensa alkuperän.
Mutta alkuperää kiinnostavampaa olisi tietää, miksi jokin lista on kiinnitetty 50 naulalla kun kaksikin olisi riittänyt tai hylly jätetty vinoon vaikka sen olisi saanut suoraankin, tai miksi jokin sivulauta on täynnä reikiä, vaikka ne samalla vaivalla maalatessa olisi voinut kitatakin.









Kuvahaasteen yhtenä aiheena oli viimeisin sisustushankinta. Se on sarjastani: Todelliset ja Epätodelliset Löydöt. Tämä pieni kaappi on menossa kylpyhuoneeseen..tai keittiöön..tai saunaan..tai yläkerran wc:n kaapiksi. Ihan heti ei tarvitse päättää mutta hyvä siitä tulee kunhan sitä ensin vähän hioo ja maalaa.. Kaapin taakse aion kirjoittaa maalarinteippiin, mitä ajattelin(kehysriihtä ja työttömyysturvaa) kun kunnostin sitä.

Välillä jotain muuta

Maailman tuskan jakamisen jälkeen voisin yrittää keventää tunnelmaa vaikka 4 viikon sisustuskuvahaasteella, jonka bongasin Susannan Työhuoneelta. Koin kyllä kovaa houkutusta jatkaa edellisestä aiheesta eilisen Teeman Tiananmenin protesti 1989 dokumentin innoittamna..

Kuva: Susannan Työhuone -blogista

Tämä sisustuskuvahaaste toimii niin, että yhdellä viikolla voi ladata vaikka kuvan joka päivälle tai yhdelle päivälle koko viikon kuvat. Haasteet ja ideathan ovat tarkoitettu muokattavaksi, joten tätäkin voi jokainen soveltaa itselleen sopivalla tavalla. Tällä kertaa en haasta suoraan ketään tiettyä, vaan te jotka innostutte tästä samasta ideasta niin tulkaa hihkaisemaan tänne niin tiedän tulla vilkaisemaan teidänkin kuvianne! Itse aloitin kylpyhuonekuvalla. Istanbulista tuodussa taotussa saippuakulhossa on ystäviltä syntymäpäivänä saatua Lushin hunajasaippuaa.

Lippu joulukuuseen & George Clooney

Yöpöydälläni(mikä itseasiassa on tuoli) on pyörinyt pitkään ja kärsivällisesti Anna Politkovskajan Venäläinen päiväkirja. En ole saanut tartuttua siihen. Olin jo palauttamassa sitä takaisin kirjastoon mutta tuli toisiin ajatuksiin. Matkalla avasin kirjan summamutikassa ja eteeni avautui kohta: "Ovelleni koputetaan. Olen hotellissa Nazranissa. Oven ulkopuolella on vanhuksia jonossa. He ovat Ingusiassa kadonneiden äitejä ja isiä. He kertovat, että ihmisiä teurastetaan kuin karjaa. Federaation joukkojen tunnistamattomat osastot ajavat kaduilla yötä päivää. -- Näimme naamioituneiden sotilaiden kiskovan nuoren pojan ulos edessä olevasta autosta. He paiskasivat hänet maahan ja ampuivat niille sijoilleen, vaikka hän ei vastustellut lainkaan." Suljin kirjan ja päätin ottaa sen takaisin yötuolilleni.
Kirja tuli mieleen kun luin tänä aamuna Hesaria(17.3.B7). Valko-Venäjällä poliittinen vanki Siarhej Kavalenka on ollut viikkoja syömälakossa ja hänen äitinsä kertoo poikansa kasvojen kuihtuneen ryppyisiksi poimuiksi pääkallon ympärille. Kavalenka oli mennyt kiinnittämään Valko-Venäjän kansallislipun Vitebeskin torilla vuonna 2009. No, liikkumisrajoitustahan siitä sitten rapsahti. Mutta kun rajoitusta vahtineet miliisit raportoivat kuusiterroristin myöhästyneen kolme kertaa kotiintuloajoistaan, heilahti rikolliselle häkkiä parin vuoden verran. Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että Kavalenka ennemmin kuolee periaatteensa vuoksi kuin antaa mielivallalle periksi.
- Miksikö minä tästä blogitan? No siksi, että ystäväni sanoi sen edellisviikolla ääneen, mitä itse olen usein miettinyt. "Musta on aivan käsittämätöntä, että me annetaan sen kaiken tapahtua." Olisin halunnut heiluttaa räikkää ja huutaa megafoniin, että "juuri tuota mäkin aina pohdin ällistyneenä". Miten me ollaan  tässä aivan naapurissa, ja meitä ei haittaa?
Eilen koin myös hetken, jota en taas osannut etukäteen ennustaa. Olisin halunnut olla George Clooney. (Prepe komppaa tässä kohden?) Clooney pidätettiin eilen Washingtonissa Sudanin suurlähetystön edustalla. Isänsä kanssa, mikä sekin oli mielestäni sympaattista. En tiedä saisinko norppa-Äitiä lähtemään kanssani mielenosoitukseen...

Mielenosoittajat syyttävät Sudanin presidentti Omar al-Bashiria humanitäärisen kriisin pahentamisesta ja ruoka-avun perille pääsyn estämisestä maan eteläosassa Nuba-vuoristossa.(yle)

Milloin Helsingissä on viimeksi ollut rauhanmarssi? Entä mielenosoitus ihmisoikeuksien puolesta? Näitä mietin tänään.

Venäläisen päiväkirjan takakannesta:

"Ihmiset sanovat usein, että olen pessimisti, että en usko Venäjän kansan voimaan ja että Putinin vastustaminen on minulle pakkomielle ja ainoa päämäärä. -- Jos ihmiset luulevat saavansa lohtua 'optimistisesta' ennusteesta, antee heidän uskoa siihen. Tuo tie on ehdottomasti helpomi mutta myös kuolemantuomio lapsenlapsillemme.

Hei, meillä leivotaan!

Nyt se sitten iski. Inspiraatio. Leipomiseen. Nopea katsaus ja inventaario kaappeihin. Muistelin, että jonkinlaista kakkuvuokaa olisin joskus nähnyt hyllyjen perukoilla. Isoäidiltä saatu vatkainkin löytyi, vielä vispilöineen.
Eipä muuta kuin suunnilleen-ohjetta netistä ja hommiin.
Sain juonesta kiinni nopeasti. Voit, sokerit, jauhot ja mausteet sekaisin ja uuniin. Aluksi voi mitata tarkkaankin mutta ei se ole niin jetsulleen, vaikka vähän heittäisikin. Eikä niitä ohjeita mausteistakaan kannata niin orjallisesti noudattaa. Itse olen nyt sekoittanut pariin tekeleeseen vaihtelevasti niin sitruunaa kuin appelsiiniakin, välillä taas rahkaa ja toisinaan turkkilaista jugurttia. Esim. piparkakkumauste sopii loistavasti tällaiseen "kahvikakkuun". 

Ehkä muutama kokeilu vielä näitä kakkuja ja sitten siirryn seuraavaan vaiheeseen. Mikä ikinä se sitten onkaan.

Mutta kakkuun voit laittaa esim:

200 g margariinia
2 dl sokeria
  1 munan
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
raastettua sitruunan ja appelsiinin kuorta
+ kummastakin tai toisesta puristettua mehua

ja vaikka sitruuna- tai tavallista rahkaa.
Pinnalle ripottelin kookoshiutaleita. Hyvää tuli.

Nopea piipahdus hammaslääkärillä

Kävin pikaisesti hammaslääkärillä. Pikaisesti siksi, että hammaslääkäri kertoi, että hän ei ole pitänyt koko päivänä taukoa, ja varasi minulle uuden ajan. Toukokuulle.

Sen verran ehdin kuitenkin tuolissa piipahtaa, että nopeat röntgenit otettiin ja suuhun kurkattiin. Pieni reiän alku löytyi mutta sitä ei nyt sitten paikattu. Parin kuukauden päästä sitten. Kyllä ihminen tarvitsee työssä taukonsa.

Hammaslääkäri sijaitsi samoissa tiloissa paikallisen aluekoulun kanssa. Pieni puistatus iholla muistutti, että tuoksu oli yhä tunnistettavissa. Miten ihmeessä ns. aikuisten hammaslääkäreissä onnistuu tuoksumaan erilaiselta kuin oppilaitostiloissa sijaitsevalla vastaanotolla? Mystistä.

Ja - pari lisää..

 Että on ajateltu. Sehän se korteissa on yksi idea. Joku on viettämänsä "elämänsä parasta aikaa" ja sen keskellä vielä näkee vaivaa ja saa kortin postiin. "Parhaassa" tapauksessa kaksi..tai kolme..
Silloin sitä tuntee olevansa tärkeä. Ajatuksissa. Ja osana ihmisten elämää. (Tänään postilaatikkosta löytyi kaksi korttia lisää. Postinjakaja ei edes tervehtinyt. Siitä lisää myöhemmin.)
Noissa fiiliksissä ei niinkään kannata paneutua sellaisiin pikkuseikkoihin kuin korttiin kirjoitettuihin titteileihin, piirroksiin tai sisältöön. Siinä saattaisi tunnelma kärsiä. Onkohan muuten niin, että Kansallisarkistoon voi lähettää kortteja ja kirjeitä tallennettavaksi ns. ajankuvana? 

Kortti tuli

Olen aina ollut vahvasti kirjeiden ja korttien puolestapuhuja. Tänään se taas palkittiin.
Ihminen on usein luovimmillaan lomalla, vireyden ollessa flow-tilassa ja kynän suorastaan virratessa elämää suurempaa tekstiä.  Näin tässäkin lomalta lähetetystä tervehdys kortissa. Sitä flowta on tullut. 
Tekstiä, kuvituksineen, tuli lähettäjiltä jopa niin paljon, että osa osoitteestakin on jäänyt jalkoihin. Ei hätää. Itella skarppasi ja toi arvolähetyksen perille.
Kiitos Ystävät. Mennee vielä tovi, että saan tästä mukaansa tempaavasta tarinasta kiinni.

Parsaa munalla

WSOY:n kultainen keittokirja. Mestarit keittiössä -kirja taisi olla muistaakseni jonkin vuoden kirjamessujen saldoa. Luonnollisesti niitä "älyttömän edullisesti" löydöksiä, jotka sitten päätyvät loppujen lopuksi kirjahyllyyn pölyttymään, kunnes se sitten inspiraation puuskassa kaivetaan esiin.
Nyt se puuska  tuli, ja kappas - kirja täynnä aivan loisteliaita ohjeita. Kuvista puhumattakaan. Väittäisin edelleen, että keittokirjat ostetaan niiden houkuttelevien kuvien vuoksi, ei niinkään kiinnostavan sisällön. Toki on suotavaa, että sisältöäkin löytyy, kun kirja sitten jossain vaiheessa kaivetaan oikeasti käyttöön.

"Huippuravintoloiden tietotaito kotikeittössäsi Alansa parhaat osaajat neljältä eri mantereelta antavat kirjassa käyttöösi vuosikymmenten aikana keräämänsä ammattitaidon. He opettavat keittotaidon perusasiat ja oikeat valmistusmenetelmät vaihe vaiheelta esitellen jokaisen tekniikan ja metodin havainnollisin värikuvin. Mestarikokit kertovat myös käyttökelpoisimmat kikkansa ja niksinsä, joilla ruoan laittaminen helpottuu ja sujuu kiireenkin keskellä." 

Ensimmäisenä testiin osui klassinen taitettu munakas, täytteenä parsaa. Ehdottomasti jatkoon! Parsan maku teki tavallisesta aamiaismunakkaasta hienostuneen, ja muistutti taas siitä kuinka vähemmän on enemmän. Maukas, ruokaista ja täyttävä, olematta kuitenkaan raskas. Parsan nuppujen herkullisuus toi aamiaispöytään lähestulkoon hotellimaisen illuusion. Ilmeisesti nämä kirjaan ohjeensa antaneet Mestarit tietävät mistä puhuvat. Kirja pääsee "Suosittelen lämpimästi kotikirjastoon" teosten joukkoon.

Vettä Elefanteille ja Pikkuseikkoja

Ihmisen mieli toimii hassusti. Olemassa olonsa pitää aina lunastaa eri tavoin. Liian hauskaa ei saa olla. Eikä helppoa. Uusien aikataulujen myötä olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että viikonloppuisin saa lukea ns. "turhia kirjoja", mikä tässä tarkoittaa romaaneja, mitkä suinkaan eivät ole millään lailla turhia, päinvastoin. Viikolla pitää vain kartuttaa tietojaan ammattikirjallisuudella, ettei menisi aivan hullutteluksi tämä elämä.
Ilokseni olen siis palannut näin kevään myötä lukijoiden joukkoon. Lukupinoon päätyivät mm. Maeve Binchyn Koko kadun kasvatti, Carol Shieldsin Pikkuseikkoja sekä Sara Gruen Vettä Elefanteille. Blinchy ja Shields olivat ns. viikkolaina -hyllyssä, enkä ole kumpaakaan lukenut vähään aikaan, joten  tartuin niihin. Vettä Elefanteille puolestaan on ollut jonkinlaisella alitajuisella lukulistalla jo pitkään mutta nyt vasta muistin sen kirjastossa ollessani.
Näistä kolmesta, Vettä Elefanteille oli viihdyttävin ja kiinnostavin. Sirkusmaailman ja 30- luvun aikalaiskuvauksen sekä kaksitasoisen kerronnan yhdistäminen teki kirjan tarinasta kiehtovan.
Maeve Blincyn Koko kadun kasvatti oli puolestaan tyypillistä Maeve Blinchyä. Vaikka kirjassa oli käsitelty mm. alkoholismia ja erilaisia vajaavaisuuksia, joiden kanssa ihminen painii, jäi tarina silti kevyeksi ja myöskin viihdyttäväksi.  Koko kadun kasvatissa yhteisöllisyys on voimavara ja omiensa joukossa seisojat puolustavat toisiaan.
Carol Shieldin Pikkuseikkoja on hänen esikoiskirjansa. En tunne hänen koko tuotantoaan mutta Shields on yksi niisä kirjailijoista, jonka tuotantoon tulee tartuttua silloin tällöin. Kirjan takakannessa oli lainaus: "Monitahoisten ja sävykkäiden elämäntarinoiden mestarikertoja". Kuvailun Shields  osaakin. Tarkkaa, pieni eleistä, toisaalta hyvän tahtoista, toisaalta taas hieman ankaraakin arjen maalaamista.  Kirjan nimihän on Pikkuseikkoja.
Näistä kolmesta suosittelisin tarttumaan ainakin Vettä Elefanteille kirjaan. Teosta on kuvitettu myös vanhoilla valokuvilla Ringling sirkuksesta.

"Mä kuulun liittoon."

No niin. Olin kirjoittamassa ensin ihanista ihmisistä, jotka tapasin pitkästä aikaa eilen, mutta koska kotona odottivat uutiset, sekä AKT irtisanominen - tempperamenttisenä ihmisenä, joudun reagoimaan siihen ensin.
Olen ennenkin kirjoittanut suoraan ajatustenolavivirtaa, ja saanut huomautuksen siitä, että ennen tuomitsemista pitäisi tutkia. Yritän siis pysyä kohtuudessa ja jätän draaman kaarten taivaalle maalailun pienemmälle. Tällä kertaa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry irtisanoi viestintäpäälikkönsä, joka oli tehnyt ilmoituksen esimiehestään.

AKT: " Liiton keskeisiin toimintoihin kuuluu työ- ja palkkaehtojen parantaminen, työsuojelun ja ammattitaidon kehittäminen sekä jäsenistön yhteiskunnallisen aseman ja sivistystason kohottaminen."

Tutkinnan ollessa kesken, ja koska en ole ollut itse paikalla, en voine ottaa kantaa tapahtuneeseen kiusaamiseen, mutta tuntuu todella vastenmieliseltä, että kiusatuksi kokenut ja asian esille nostanut työntekijä irtisanotaan.
Äärettömän huonoa johtamista, todella huonoa julkisuuden hallintaa, enkä ole mitenkään hyvilläni siitä
mitä tämä tekee liittojen maineelle. Olenkin sitä mieltä, että oman liittoni Pro:n pitäisi vähintäänkin kommentoida julkisesti AKT:n toimintaa.

" AKT:n valtuusto antoi tammikuun lopussa tukensa Rädylle. Kolmannes olisi ollut valmis erottamaan johtajansa."

Pidän merkityksellisenä myös sitä, ettei liiton kanta ollut yksimielinen; eriävän mielipiteensä jättivät liittosihteeri Arto Sorvali, hallituksen jäsenet Asko Mäki-Rahkola ja Jarkko Arpula sekä viisi muuta hallituksen jäsentä. Liittosihteerin Arto Sorvalin asemaa jään seuraamaan mielenkiinnolla. Liiton kakkosmies ei seiso samassa rintamassa keulakuvansa kanssa.
No Loimaan kassa kiittää. On vaikea kuvitella etteikö tämä vaikuttaisi AKT:n omaan porukkaan, saatika yleensäkin luottamukseen liittojen toimintaan.
Meillä on maailma täynnä johtamisen, sisäisen viestinnän, organisaatiopsykologian ja työnohjauksen ammattilaisia. Kertokaa minulle, miksei näitä asioita voida hoitaa fiksummin?

ps. laitan tänään sähköpostia omaan liittooni ja pyydän heitä kommentoimaan asiaa. Laita sinäkin.

Teukka, pliis, kokoo ittes!

Melkein arvasinkin, että Prepe kiinnittää huomion tähän aiheeseen joten tuetaan tätä ajan ilmiötä vielä parilla rivillä. Mietin, että onko se omaa naiviutta ja lapsellisuutta, että odottaa edustustehtävissä olevien,  ja niihin haluavien, käyttäytyvän jollakin tavalla..fiksusti?
 PerusperusAikuistenaikuistenaikuisten -oikeasti.  "Ehkä olin, ehkä en."Aikoinaan itkettiin kuorossa kun Tarjalla oli ulkomailla käydessään Muumi-käsilaukku. No voihan kyynel. "Mitähän kaikki meistä ajattelee, kun Tarja on mennyt kylään ja sillä ei ole öky-käsilaukkua, vaikka se Tasavallan Presidenttinä olisi voinut veronmaksajien rahoilla ostaa sellaisen - tai pyytää lahjuksena, joltakin Hyvä Sisko -kerhon jäseneltä. Meillähän Suomessa ei ole lahjontaa. Meillä vain on niin pienet piirit, ja ihan vaan ystävällisyyttään toisia tässä tuetaan."
Onneksi meillä on teuvot. "Rehellisyys, perhearvot ja ihmisten hyvin vointi." Olen viime aikoina lukenut paljon esim. työhyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, ja niissä ei missän mainita huorissa käymistä tai rikollisjengin kerhotiloissa kännissä toikkarointia. Kyllä, totta kai Teuvo sinua ja "tilaasi" on käytetty taas hyväksi mutta olisiko aika nyt vähitellen miettiä sitä, miten itseäsi suojelisit - ja vähän meitä muitakin. Minua alkaa jo hävettää. Ja sen voin sanoa, etten minäkään ihan pienestä häpeä.

Teuvon kirjoitus Viitasaarelaisesta:

Pääministerin, jokaisen ministerin ja ammattipoliitikon olisi tarpeellista olla edes jonkin aikaa kehäkolmosen pohjoispuolella pienen- ja keskikokoisen yrittäjän tai tehdastyöläisen housuissa. Vain sen kokemuksen myötä tulee oikea ymmärrys siitä miten leipä Suomi-nimisessä valtiossa tienataan.

Muusta en tiedä mutta sen verran olen minäkin maailmaa nähnyt, että tiedän ettei täällä kehäkolmosen pohjoispuolella töihin mennä kännissä ja huoria heitellä satasilla, jos ollaan tavallisen tehdastyöläisen housuissa. Teukka, pliis, kokoo ittes!

Noki lähtee ravistelemalla

Kun viimeksi rikoin jotain itselleni (tunne)arvokasta, kehoitin itseäni miettimään ennen kuin taas seuraavan kerran kun olen ajatuksissani vaarassa jättää sen ajattelun väliin. Mutta Britneytä lainatakseni; Ops I did it again.
Valkoisen sohvani päällä on  beigen värinen peite.  Ikään kuin suojaksi. No, koska en ollut jaksanut laittaa sitä takaisin kunnolla peitteen valahdettua selkänojalta alas, sain tökkäistyä valkoiseen sohvakankaaseen nokitarhran. Onneksi melko pienen sellaisen. Mutta tässäpä kuningaskohta: ajattelin, että pyyhkäisempä kätevänä hihallani irtonaisen noen pois.  (Olin siis liian laiska nousemaan, ja hakemaan esim. nihkeää rättiä tai vastaavaa avukseni.) Hyvä idea..paitsi, että hihastani se noki oli tullutkin, ja pyyhkäistäkseni pienempää jälkeä,  päädyin vetäisemään sen viereen valkoiseen sohvatyynyyn isomman nokijäljen. Kätevää.

Noki ja miten se lähtee by Martat

1. Ravistelu, harjaus pehmeällä harjalla.
2. Pese nestemäisellä pyykinpesuaineella ”nyrkkipyykkinä”, jos tekstiili kestää hankausta.
3. Huuhtele tahrakohta vedellä ja pese tekstiili lopuksi pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa. Huomioi, että kaikki tekstiilit eivät kestä hankaamista!

ps. ei lähtenyt kokonaan edes pesussa ja sappisaippualla.

Mitä köyhällä on, tai ei ole?

Että taas eilen korpesi hetkisen. Jäin katsomaan TV1:ltä Tuomas Enbusken Loppukiri ohjelmaa, jossa seurattiin Niinistön ja Haaviston - ja Enbusken - kulkua kohti presidentinvaaleja. Ohjelma oli tehty melko kevyellä kädellä, oli silti paikoittain hauskan itseironinenkin ja osui hyvään aikaan, näin vaalien jälkeen pölyn jo laskeuduttua.
Yksi asia sain vain kierrokset taas nousemaan. Puolihuolimaton keskustelu siitä, että "kai nyt tämän päivän köyhällä yhdet talvikengät on" Enbuske ja Niinistö istuvat kuljetettavana auton takapenkillä ja ylimalkaisesti toteavat jotain siihen suuntaan että "noo, kyllä kai nyt sentään". Hei, tiedoksi uutisosuus: ei ole. Tämän(kään) päivän köyhillä ihmisillä ei ole goretexejä talveksi. Soittakaa muutamalle sosiaalityöntekijälle, ja kysykää mitä tämän päivän köyhällä on. Olen myös lopen kyllästynyt mm. Enbusken tahallaan provoivaan "tämän päivän köyhällä on valokuituliittymät ja citymaasturit" läppään. Ei ole.

Enbuske: Tuloerojen on kasvettava.

Myös täällä pohdittu asiaa

Pitääkö uimahallissa olla uimapuku?

Tunnustan. En omista uimapukua. En edes kunnolla muista, koska viimeksi olen omistanut kyseisen vaatekappaleen. Uikkarini ovat olleet kaksiosaisia tai bikinityyppisiä.
Tämä eritätin tärkeä ja kiinnostava aihe tuli ajankohtaiseksi viime viikolla kun tuli äkkilähtö Saloon uimahallille. Kaapista kaksiosaiset uikkkarit reppuun ja menoksi. Matkalla mieleeni hiipi ajatus, että "käytetäänkö nykyään uimahalleissa pelkästään uimapukuja?" Kieltäydyin ajattelemasta asiaa, koska se oli ensinnäkin myöhäistiä ja asialle ei ollut mitään tehtävissä.
Kukaan ei tullut uloskaan ohjaamaan tai kertomaan että "täällä meillä uidaan vain uimapuvussa" mutta myönnän, että kaikilla näkemilläi muilla naisilla oli yksiosainen kokouimapuku. Tosin en myöskään käyttänyt aikaani siihen, että olisin käynyt tarkastamssa joka ikisen vesijuoksijan asustusta.
Kaikkea sitä joutuukin miettimään mutta ovat sitä muutki pohtineet, että "saako/voiko uimahalliin mennä bikineissä?"

Savea naamaan

Argital vihreä savinaamio. Jatkoon.

Sain syntymäpäivälahjaksi savea, jota en ole muistanut hehkuttaa. Se oli menoa Argital -tuubin ensiavaamisesta lähtien. Pitkästä aikaa tuote, joka tuntuu miellyttävältä myös tuoksultaan.

Myös hinta tuntuisi olevan kohdallaan. Vierastan ajatusta, että kosmetiikkateollisuuden valmistavat purkit ja putilot maksavat useita kymppejä,  vaikka ne kuinka myytäisiin luksuksena ja olisivat vuosikausien tieteellisten kokeiden huipentumia.

Uskallan suositella tätä myös siksi, että kaksi muutakin koekäyttäjää ihastuivat tuotteeseen välittömästi ja halusivat hankkia sitä itselleen. 

Putkilo ei ehkä ole muotoilun ja estetiikan huippua mutta ehkä siitäkin syystä tuotteen saa järkevään hintaan.

Pitipä kurkata tietoja kyseisestä sarjasta, josta kerrotaan:

Argital on italialainen luonnonkosmetiikkasarja. Argital tuoteperheeseen kuuluvat vihreä savi-tuotteet, kasvojenhoito- ja vartalonhoitosarjat, pohjaöljyt, eteeriset öljyt, aromaattiset hierontaöljyt, hygienia- ja pesutuotteet sekä vauvojenhoitosarja.

Voi tilata mm. Biodellystä (<-linkki)

Sano se kukkasin

Haloo, kuuluuko, onko radiossa?

Enpäs nyt äkkiseltään muista, milloin viimeksi olen ollut radiostudiossa. Eilen kuitenkin sain tehdä mukavan piipahduksen paikalliseen studioomme haastateltavan ominaisuudessa, kun maakuntaradiostamme soitettiin ja pyydettiin piipahtamaan.

Ollakseni vähemmän itseriittoinen, tarjosin kyllä vaihtoehdoksi lähiruokayhdistyksemme puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa, joilla homman kokonaisuus on kattavasti hanskassa mutta nauroin soittaneelle toimittajalle, että olisin varalla, jos toiset eivät suostuisi. Ja niin se nakki sitten napsahti.

Mikäs siinä. Mukavaahan se oli ja vaikka hujahti siivillä. Tunnustan, että pari minuuttia ennen melkein jännitti mutta aikahan siinä loppui. Niin paljon olisi ollut vielä kerrottavaa. Tänään illalla on yhdistyksemme ensimmäinen vuosikokous. Tänä vuonna teemme taas kaikkemme, jotta tuottajat ja kuluttajat olisivat lähempänä toisiaan.

Kissapoliisi ja iloa teatterista

Kissapoliisi ja Norppa

Kiitos kaikille tsemppitoivotuksista. On hienoa olla kannustettu. Se on tunne, jota koskaan ei voi arvostaa liikaa. Helmikuun loppupuolta haarukoin läpi avoimin mielin ja hätiköimättä.
Viikonloppuna tuli vietettyä aikaa kulttuurin kanssa. Tai no, kulttuurin ja kulttuurin. Disney on Ice oli lähinnä näyttävä ja hyvin tuotteistettu tapahtuma. Viihdyttävä toki, mutta tuotteistettu. Nautin  lasten ilosta mutta en voinut olla ajattelematta, etteikö yksi prinsessa riittäisi yhteen esitykseen. Tiedän. Olen nuiva. Mutta silti, pitääkö kaikki ympätä yhteen ja samaan showhun(?). Huomasin myös pohtivani minkälaisen roolimallin pienet tytöt saavat siitä, että ainut unelmien kohde on se, että prinssi tulisi ja suutelisi..
Toinen kulttuurielämys tuli koettua pitkästä aikaa Loimaalla teatterissa. Sukulaistyttöni KK otti estradin haltuun veikeänä kissapoliisina. Vaikka olenkin totaalisen puolueellinen, niin aion silti kirjoittaa, että KK suoriutui roolistaan täysin pistein ja ilahduin hänen selkeästä sekä kuuluvasta artikuloinnistaan.
Mahtavaa muutenkin, että nuorten kanssa tehdään teatteria pienissäkin kaupungeissa! Kiitos vapaaehtoisten, jotka jaksavat pitkin vuotta harjoituttaa lapsia ja nuoria. Puvustavat, järjestävät, ohjaavat ja yleensäkin omalla työllään mahdollistavat nämä esitykset.

Loimaan Teatteri

Risteyksessä punaisissa kengissä

Kiire loppui. Ilman nousu- tai laskukiitoja. Sain eilen käteen työsuhteeni irtisanomisilmoituksen. Myös työvelvoite loppui saman tien. Siistin pöytäni, ilmoitin asiasta muutamille yhteistyökumppaneille ja pakkasin tavarani. Tämän jälkeen siirryimme muutaman työkaverini kanssa Loisteeseen lounaalle ja skumppalasilliselle. Kun on lähdön hetki, lähteä pitää tyylillä ja pystyssä päin. Minä lähdin punaisissa korkokengissä.
Ensimmäisen vapaaherrattaren päiväni olen käyttänyt tyypillisesti. Kuvaamalla, kirjoittamalla, järjestämällä asiat - ja käymällä kirjastossa. Kun kalenteriin vapautui aikaa, oli välittömästi tiedossa mihin sitä voisi/pitäisi/haluaisi käyttää. Tiedon hankintaan, sen päivittämiseen ja sisäistämiseen.
Kunnianhimoiseen kirjapinoon kertyi tiedon lisäksi myös kevyempää. Aivot janoavat teoriaa, sydän runoutta. Vai onko se juuri toisin päin?
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Risteyksessä.

Uusin ryhmäliikuntalaji - metron liukuportaat

Muistan kuinka joitakn kuukausia sitten ärsytti luettuani erään valveutuneen helsinkiläisen mainosjuppihippipunkkarin kirjoitus siitä, miten ihmisten pitäisi seistä liukuportaissa. Kirjoittajan mielestä oli aivan naurettavaa, etteivät maalaiset ymmärtäneet, että liukuportaat oli tehty nimensä mukaisesti liikuttamaan ihmistä. Hänen zeniään häiritsi, että portaissa ohitettiin oikealta, kirjoittajan mukaankenelläkään ei voi olla niin kiire.
Tervetuloa hieman erilaiseen maailmaan. Meille maalaisille päivä voi olla juuri siitä minuutista tai sen puolikkaasta kiinni. Kun kaukomatkan bussit lähtevät toisinaan tunnin välein ja aikataulut ovat tiukkoja, saattaa olla, että se portaissa nipistetty 20 sekuntinen tarkoittaa, että olet kotimatkalla tuntia aiemmin.
Viime viikolla koin tämän karvaasti. Missasin bussini - kolme kertaa - alle puolen minuutin verran. Suurin henkinen kasvu tapahtui kerralla kun olin jo laiturilla ja bussi peruutti silti pois. Todella siististi cool.
Periaatteessa voin ehtiä työpöytäni äärestä kotimatkabussiin 10 minuutissa. Se tarkoittaa mm. sitä, että rakennuksemme hissi ei saa olla jumissa, metron pitää kulkea ajallaan, eikä bussikaan saa lähteä etuajassa. Silloin 10 minuuttia riittää. Mutta jos aikaa onkin enää 8 minuuttia - voi olla, että juuri ne Helsingin korkeimmat - ja jyrkimmät -  Kampin liukuportaat on itse kiivettävä, Silloin saattaa rappusissa ajelehtivan hipsterin zen-matka pahasti häiriintyä. 
Tästä onkin tullut mukava ryhmäliikuntamuoto. Metrosta kävellään liukuportaisiin melkoista haipakkaa. Yleensä vähintään 50 ihmistä samaan aikaan. Perässä on aina joku, samoin edessä. Puolen välin jälkeen voi tulla hinku hiukan hidastaa. Jos hidastat, tiedät, että hidastat myös takana kulkevan vauhtia. Niinpä joko toivot, että edellä oleva hieman hyytyy, joka tosin hidastaa omaakin vauhtiasi, tai sitten puret hammasta yhteen ja toivot jaksavasi havujaperkeleellä ylös asti.
Tänään ehdin bussiin jo puoltaminuuttia ennen ja jaksoin peesissä ylös asti. Pysähdy tässä sitten haistelemaan kukkia ja tartu hetkeen.