Enemmän rautaa, vähemmän haahuilua

Mikä ihmisen saa käyttäytymään järkensä vastaisesti? Siis tiedämme kyllä mitä pitäisi tehdä ja miten elää - mutta sitten vaan arki valuukin toiseen suuntaan.
Olin eilen luovuttamassa verta. Tai - yritin. Ei onnistunut, hemoglobiini oli liian alhainen 118 ja 123, josta saatiin laskemalla keskiarvo 120, mikä alittaa sallitun rajan. Kaikenlisäksi pelkästä hemoglobiinin mittauksesta lävähti kolmen kuukauden karenssi ja seuraavan kerran saa luovuttaa 1.5. No sinä päivänä voi olla hiljaista.
Mutta tuosta järjen käyttämisestä. Tiedän aivan hyvin, että talviaikaan pitäisi eritysesti tsempata, jotta saisi kaikki tarvittavat ravintoaineet ja vitamiinit. Muuten ei jaksa ja väsyy. Välillä tosiaan on väsyttänyt.
Perusvinkki on tässä, ja erityisesti marjat ovat viimeaikoina jääneet väliin.

• Päivittäin olisi syötävä lihasta, kanasta tai kalasta valmistettua ruokaa. 
• Kerran viikossa tai kahdessa olisi syötävä jotain sisäelimistä valmistettua ruokaa.
• Jokaiseen ateriaan tulisi sisältyä raudan imeytymistä edistäviä C-vitamiinipitoisia kasviksia, marjoja tai hedelmiä.

ps. hemoglobiini =  (l. verenpuna) = punasolujen happea sitova proteiini; sitoo happea keuhkoista ja luovuttaa sitä muille kudoksille.

Tänään otin varmuuden vuoksi annoksen vitamiinilisää ja aloitan taas saskatoon-jauheen käyttämisen, jossa on 100 grammassa enemmän rautaa kuin punaisessa lihassa, joten eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Harmittaa vain, että muka kiireessä tulee jätettyä marjat ja hyvät ravintoaineet vähemmälle huomiolle.

Sunnuntaina rakkaudesta

Yläasteen äidinkielen kirjassa oli lainaus Henry Milleriltä. Mietin mitä ja miten 14 -vuotias on tämän käsittänyt. Ehkä hyvin samoin kuin 26 -vuotta myöhemmin.

Älä elä vaisusti

Älä rakasta laimeasti.

Syöksy pää edellä elämään.

Ota riski.

Siinä voi käydä huonostikin.

Rakkaudessa käy usein huonosti.

Mutta mitä sillä väliä.

Elämä ja kuolema ovat kaksosia.

Ihmisen täytyy murtautua

ulos omasta vankilastaan.

Astua aurinkoon

Ja

Hengittää syvään.

Henry Miller 

Hortomin uusi asetteluehdotus

Ostin tulppaaneita. Kohtuullisesti vain yhden puketin, vaikka kahta teki mieli. Laitoin vain vähän vettä, niin kuin ohjeissa neuvotaan. Matkalta tuotuun maljakkoon. Kaksi roikkuvaa lehteäkin poistin.

Tänään kotiin tultuani huomasin, että asettelussani oli ollut korjaamista.

Onnistumista, arkea ja arvostusta

Onko ollut ikävä? Minulla on ollut teitä. Olen kärsinyt pienestä kirjoitus..hmmm..tukoksesta, joka on heijastunut tänne ja kaikkiin muihin kirjallisiin yrityksiini. Kirjoitustukoksiin auttaa sama kuin tukkeutuneeseen putkeenkin. Se pitää avata. Aloitan siis Mintun haasteella, niin pääsen taas alkuun - ja nauttimaan seurastanne. Kiitos Minttu!

Kahdeksan asiaa itsestäni:

1. Minulla ei ole allergioita.
2. Luen tällä hetkellä kirjaa Ulla-Lena Lundbergin Jää.
3. Silmäni ovat vihreät.
4. En ole ollut vielä tänä vuonna hiihtämässä.
5. Teen syksyisin ja talvisin todella hyvää linssikeittoa.
6. Olen menossa kouluratsastustunnille 2.2.
7. Kävin tänään naapurissa vaa`alla, koska en ole omistanut henkilövaakaa moneen vuoteen.
8. Toinen nimeni on Aliisa.

1. Kiitä haasteen antajaa. 
2. Kerro 8 asiaa itsestäsi.
3. Vastaa haastajan 8 kysymykseen.
4. Keksi 8 uutta kysymystä.
5. Haasta 8 bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa).
6. Kerro bloggaajalle, että hänet on haastettu

Ja alla vastaukset Mintun kysymyksiin:

1)  Mitä sinulle on Onnistuminen?
Että on ajatellut asiaa, asettanut tavoitteen, yrittänyt ja päässyt lopputulokseen, joka on ollut toivottu, tai jopa ylittänyt sen toiveen. Onnistuminen voi olla myös sitä, että uskaltaa yrittää. Uskaltaminen yleensäkin on jo Onnistumista.

2)  Mitä itsessäsi arvostat?
Tuntuupas hankalalta eritellä. Äkkiseltään ei nouse mitään mieleen. Ei siksi, että pitäisin itseäni  arvottomana, ei vain nouse mitään erityistä mieleen. Ehkä sitä arvostaa itsessään, että uskoo ja tietää pärjäävänsä vaikka välillä olisi tasangolla tuulisempaa.


3)  Millainen on "normipäiväsi" arkena?
Kello soi kuudelta, bussi lähtee kohti Helsinkiä varttia vaille seitsemän, olen töissä kahdeksisen tuntia ja palaan kotiin ennen puolta seitsemää. Kotioven avatessa vastaanotto on lievästi sanottuna innokas, päästän vaihto-oppilaamme ulos, sisällä laitan alakerran pönttöuuniin tulen ja lähdemme tekemään pienen kävelylenkin. Normi-illan aikana ehtii vielä syömään ja lukemaan lehden tai puuhastelemaan, jonkun pienen jutun. Sitten onkin aika laittaa pää tyynyyn, mielummin lähempänän kymmentä kuin yhtätoista tai kahtatoista, jos aamulla yrittää herätä vähänkään tajuissaan.

4)  Millainen olisi unelmapäiväsi?
Olen huono näissä "yksi yli muiden" valinnoissa mutta kyllä unelmapäivä on sellainen kun pääsee nauttimaan hyvästä seurasta iloisen tunnelman vallitessa ja herää aamulla siihen samaiseen sydämelliseen ja energiseen puheensorinaan. Tämä ehkä heijastelee sitä, että asuminen kaukana ystävistä ja ihmisten myös asuessa eri maissa, sitä välillä toivoo, että voisi helpommin ja usemmin tavata ihmisiä.

5)  Mikä saa sinut turhautumaan? Useinkin?
Ennen turhauiduin kaikesta. Useinkin. Nyt yritän välttää, etten turhautuisi mistään, mikä saattaa olla yhtä huono vaihtoehto kuin se, että turhautuu koko maailmasta. Tuntuu kyllä turhauttavalta, että maapallon varat jakautuvat niin epätasaisesti ja ihmiset omalla itsekkyydellään ovat haalineet itselleen niin paljon kuin mahdollista, ja jättäneet heikommat ilman.

6)  Mikä rauhoittaa sinut parhaiten? Miksi?
Lempeä kesätuuli, joka kahisuttaa haapojen lehtiä, musiikki tai kirja, josta voi nauttien tietäen ettei aika lopu kesken, venyttely, keskustelu järkevän ihmisen kanssa, ajattelu ja keskittyminen...
Rauhoittumiseen parhaiten auttaa aika. Kiireen ja aikataulukapeikon keskellä on vaikea rauhoittua. 

7)  Mikä biisi / runo / sanonta kertoo sinusta parhaiten? Omasta mielestäsi vai jonkun muun?
Onpa vaikea. Olisi hauska tietää mikä kappale, jollekin muulle muistuttaa minusta. Muistan kun kerran ystäväni Elina sanoi, että hänelle tuli Jonna Tervomaan "Myöhemmin" kappaleesta, niin minut mieleen.  http://www.youtube.com/watch?v=cZm18EUKIbw

Lähi-ihminen vastasi seuraavaa, ja koska se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt, niin laitan vastauksia sensuroimatta:

"Aika monestakin tulee mieleen" Tuli vastaukseksi.  Esim. Edu Kehäkettusen ja Stig dogin Luupista ja Marzi Nymanin Oudosta tytöstä. Sanonta, joka kuulemma muistuttaa minusta:  "V**lla päähän." Luonollisesti pitäisi olla järkyttynyt tai nolottaa mutta en voinut muuta kuin purskahtaa nauruun. Vaikkakin puolustuksekseni yritän kyllä väittää, etten tuota sanontaa käytä. Onneksi muina ehdotuksina biiseistä tuli vielä Egotripin "Älä koskaan ikinä muutu" ja Roy Orbison: In Dreams ja 2. Leevi and the Leavings: Unelmia ja toimistohommia. Hyvin erilaisista kappaleista ilmeisesti ihmisille tulee minut mieleen.

Jos pitäis valita, mikä runo mielestäni kuvastaa minua itseäni - valitsisin Jorma Eton; Suomalaisen:

SUOMALAINEN

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee
ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri, koskaan se ei ole yksin
ja se kaveri on suomalainen.
Eikä  suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Jorma Etto, Ajastaikaa, 1964

8)  Missä toivoisit olevasi elämässäsi 10 vuoden kuluttua?
Hassua, että vastaan ettei sillä tunnu olevan niinkään merkitystä, vaan sillä etten miten sinne olen päätynyt. Toivon, että olisin ollut hyvä lähimmäisilleni ja tuottanut iloa. Toivon myös, että 10 vuoden kuluttua voisin katsella taakse päin ja huomata, että olen ollut joissakin asioissa rohkea ja ylittänyt itseni. Oppinut uutta ja hyödyntänyt osaamaani.

Ja nyt pitää enää keksiä omat 8 kysymystä.

1. Mistä tällä hetkellä saat eniten iloa?
2. Jos sinulla olisi enemmän aikaa, mihin käyttäisit
3. Mikä asia yhteiskunnan huolettaa sinua tällä hetkellä eniten?
4. Mistä asiasta olet ollut innostunein viime vuonna?
5. Mitä odotuksia sinulla on tämän alkaneen ja seuraavan vuoden suhteen?
6. Mikä on järkevintä, mitä olet kuullut viime päivinä?
7. Jos sinun pitäisi tehdä tänä vuonna vapaaehtoistyötä 60 tuntia, mitä tekisit?
8. Minkä pienen jutun haluaisit korjatuksi?

Sen verran muokkaisin haastetta, että  jokainen lukija voi vastata kommenttikenttään yhteen tai useampaan kysymykseen. Kertokaa mistä te olette innostuneet tai huolissanne? Tai mikä elämässä on tällä hetkellä kaikkein parasta?
 

Sekalaista kuvitusta

Konnichiwa!

Terveisiä Tokiosta. Onnekkaiden aikataulusattumien vuoksi vuosi vaihtuu toiseen täällä Japanissa. En ole aiemmin ollut aasiassa, joten reissu on elämys monella tapaa. 

Kone laskeutui aurinkoiselle Naritan kentälle eilen mutta aikaero laittaa vielä haukotuttamaan vaikka yöllä saikin nukuttua yllättävän hyvin.  On virkistävää saada olla maassa jonka kieltä ei ymmärrä eikä kulttuuristakaan ole tuntemusta.

Tänään ilahdutti erityisesti: 

Mori art Museum & Aida Makoto 

Mitäs nyt?

Voi ihmettä, tätäkö se maailmanloppu tiesi; että menee 39 vuotiaana nukkumaan, ja seuraavana aamuna herää nelikymppisenä? Mitäs nyt?
Tarkoittaako tämä, että ruuhkavuodet ovat ohi, vai oliko niitä edes koskaan? Nyt on vihdoinkin aika ymmärtää, että jokin osa elämänkirjosta on auttamattomasti ohi ja jokin "ehtoopuoleisempi aika on jo alkanut, tovi sitten"?
Viitisen vuotta sitten sain toisela kauris-ystävältäni lahjaksi nämä kynttilät. Tähän päivään ne sopivat loistavasti. Yksi pää, jokaista vuosikymmentä kohti. Ehkä niitä on vielä toinen samanlainen rykelmä tulossa.

Onko korttia?

Olen monta kertaa ajatellut, että Alkossa kannattaisi tehdä sisäinen palvelupäätös, että systemaattisesti kysytään henkkareita myös hieman vanhemmilta naisilta. Se ilo minkä paperien kysyminen saa aikaiseksi on niin valtaisa, että sitä yleensä jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Minultakin kysyttiin tänään bussissa paperit - tai oikeastaan korttia. ELÄKELÄISKORTTIA.

Kirje joulupukille

Sain inspiraaton ihastuttavan Olivian Fashion Baby blogista, miettiä, että mitä jos itsekin "kirjottaisi joulupukille". Tehtävä tuntui haastavalta, koska kaikkea mitä tarvitsee on jo mutta onhan lahjojakin ihana saada.

Lisää kuvateksti

Ensimmäinen mitä ajattelin oli puhelimen pieni vara-akku. Kuulun niihin onnettomiin ihmisiin, joiden akku loppuu aina kriittisellä hetkellä, laturia ei ole mukana, tai lataukseen ei ole mahdollisuutta, joten tällainen käsilaukkuun mahtuva pieni vara-akku voisi olla hyödyllinen.

Toiseksi tuli mieleen ruokailuvälineet. Kävi nimittäin niin, että kun Olivia perheineen oli vierailulla, huomasin haarukoista ja veitsistä olevan hieman pulaa. Se oli jopa hieman yllättävää, koska viime vuosina on tuntunut, että kippoja,kappoja,kuppeja ja aterimia ovat kaapit ja laatikot täynnä. Mutta eipäs ole, joten joulupukki voisi tuoda muutaman Lion haarukan ja veitsen.

 Kolmanneksi ajattelin pyytää joulupukkia tuomaan vaikka iittalan kivituikkuja. Niitä jo muutama löytyykin mutta aina vaikka yksi mattavalkoinen tai mustikan sininen mahtuisi mukaan. Punaisesta tai keltaisesta puhumattakaan. Tai voisihan pukki tuoda edes noita tuikkukynttilöitä.

Enkä haluaisi olla tylsä mutta, jos ensi vuodelle saa toivoa joulupukilta asioita, niin toivoisin, että näkisin ystäviä ja lähiperhettä mahdollisimma paljon ensi vuonna. Kaikkea muuta saa kaupasta mutta vaikka pakettiin sitä ei saa, niin pukilta toivon ennen kaikkea laatuaikaa ihmisten kanssa.

Tee-se-itse puutarhan kesä ja talvi

Tuosta puutarhuroinnin ilosta ja onnistumisesta oli jo aiemmin puhetta. Ylempänä kuva kesältä ja alempana kuva eiliseltä, kun vaihto-oppilasvahvistus Jope ystävällisesti päätti myös tarkistaa tarhan tilanteen näin talvisaikaan.

Lunta tupaan

Tänään tuli esiin taas konkreettinen esimerkki ihmisen viitseliäisyydestä. Katsoin ällistyneenä työpaikalla, kun näytti siltä aivan kun ikkunoiden välissä oli lunta. No olihan siellä. Useamman ikkunan välissä. Kun hetkisen pinnistelin niin muistin nähneeni hieman yli kuukausi sitten, kun joku tuuletti. Tuulettamisen jälkeen ikkunat oli laitettu kiinni. Tai ainakin ulommaiset. Sisemmätkin kyllä mutta ei kovin viitseliäästi, joten nytpä niitä ikkunoita oli sitten mukava aukoa ja sulkea raikkaan talvi-ilman virratessa...tai pikemminkin..puskiessa sisälle toimistoon. Ei näin.

Kuusi muistoa kesästä

Kukkia. Niitä kuvasin kesällä.

Pitkästä aikaa pääsin pelaamaan tennistä.

Yksi kesäiloista oli eteisen edistyminen.

Porin jazzeista jäi myös iloinen kesämuisto.

Ja kesävieraat ovat aina tervetulleita!

Yksi kesän isoimmista jutuista oli katon maalaus. Huh huh.

Nämä kuvat siis vastauksena Tiinan haasteeseen, jakaa kuusi kesämuistoa kuvallisena. Yllättävän paljon sitä ehtii varastoimaan muistilokeroihinsa. Kuvia selatessa yllättyy "ai oliko tämä jo kesäkuussa?" tai "oho, tämäkin tapahtui viime kesänä." Parasta tietysti on, että huomaa mukavia kesämuistoja olevan. Ehkä sen kunniaksi vielä yksi kesämuisto joka minulla liittyy siihen, että viime kesänä oli kerrankin hieman enemmän aikaa vetää happea ja olla rauhassa.

Viherpeukalo hunningolla

Reetalta Pellonperältä tuli tunnustus - kiitos! Ja sen alla mahdollisuus osallistua toiseen haasteeseen, minkä kysymys kuului: "Mitä kasvihankintoja aiot tehdä ensi vuonna, kerro yksi tai vaikka sata!" 

Kröhöm. Kulunut vuosi ei ole ollut itselleni mikään hortonominen menestystarina. Valitettavasti. Pihanhoidollisesti se on sujunut ensimmäistä vuotta huonommin.. Taisi olla aloittelijan tuuria kun kasvimaalla perunat ja tillit kukoistivat melko mukavasti. Tämän vuotisten lavakaulusten kanssa on puolestaan olivat todella niin ja näin. Olo on hieman lannistunut. Toivon, että laskusuhdanne on kausittaista. Kriikunapuutkin antavat satoa vain joka toinen vuosi. Ehkä ensi keväänä on taas minunkin vuoroni

Sen verran optimistinen kuitenkin olen, että ensi vuodeksi olen varannut kaupungilta viljelypalstan. Sinne voi sielunsa kyllyydestä istuttaa sitten juuresta poikineen. Ehkä perehdyn hieman paremmin vielä taimien esikasvatukseen. 

Hankinnoista en tiedä. Kirsikkapuuta kaipaan, ehkä myös punaista herukkaa. Kevääksi kukkia ja syksyksi satoa. "Tee se itse"-puutarhani pääsi jonkinlaiseen alkuun tänä vuonna, mutta nyt jo valmiiksi epäilyttää, että mitkäköhän kasvit sieltä ensi keväänä nousevat. Jos mitkään. 

Suunta on siis ensi keväänä vain ylöspäin, vaikka muistelen kyllä kitkeneeni yhden jos toisenkin tunnin vuohenputkea pihalta tänäkin vuonna. 

Tänään ilahduin

Tänään mina ilahdutti:
villasukat, lasten kuvat jääkaapin ovessa, hoitokoira J joka käpertyi viereen päiväunille, ystävän soitto ja puhelimessa nauraminen, ajatus ja ymmärrys siitä, että on ihmisiä jotka haluavat auttaa toisia ja saavat siitä iloa itsekin, sunnuntaihesari ja kirjoittaminen.

Kummalllinen uni

Kummallinen uni

Hattukaupassa
sahaa soittava tyttö.
Avoin ovi ihmiseen. 
Muodot suoraan sydämestä.
Käsintehty kaupunginosa.
Lasten väriliiduilla piirretty.
Hattarakoneessa
sylin täydeltä metsän rauhaa.


nh

Lempiasiat piileksivät

Mustikkasmoothien Rouva G tarjosi miellyttävän haasteen kertoa omista lempiasioista. Luulin vain alkavani naputtaa näppäimistöä huumaavaa vauhtia mutta toisin kävi. Ajatus alkoikin harhailla. "Mikä ilahduttaa, mikä on kivaa, mikä on tärkeää..." Kun ajattelee liian monimutkaista, pitää stopata ja keskittyää yksinkertaisempaan. Sekään ei tehonnut. Kirjoitin ruudulle jo villasukat ja ketun juoksun aamulla tien yli mutta eteenpäin en päässyt. Onpa kummallista. Lempiasioistahan sitä nyt aina kirjoittaa koko bittiavaruuden täydeltä. Aiheeseen voi toki vielä palata myöhemminkin, ellen sitten ole hukannut lempiasioitani jonnekin. 

Alkkarit tänne!

Menin uuden työpaikkani aamupalaverissa sanomaan, että "kerään tällä viikolla sitten alushousuja." Oli hiljaista. Jouduin tarkentamaan. "Uusia. Lapsille." Olisi ehkä pitänyt lisätä nuokin sanat heti siihen aloitukseen mutta uskon kuulijoiden mielenkiinnon herättämiseen heti alusta.

Lupasin vaalien aikoihin naapurustossa asuvalle tutulle, että autan häntä keräämään tarvitseville lapsille sukkia ja alkkareita. Oman kylämme avustushyllystä oli nimittäin juuri lähtenyt viimeinen pari. Se taas kolahti. Sukat ja alushousut. Siinä se kiteytyy. Meidän yhteiskuntamme. Toiset vinkuvat pleikka kolmosta ja toiset kulkevat vanhoissa sukissa.

Laitoin pienimuotoisen keräyksen pystyyn. Paino sanalla pienimuotoinen. Ilmoitin siis acebookissa ottavani vastaan uusia sukkia ja alushousuja tarvitseville lapsille. Ilmoittautumisia ei oikein tullut ja huomasin pettymyksen nousevan. Tervettä ja opettavaista. Eiväthän asiat tapahdu nappia painamalla. Tarvittavia asioita pitää vain reippaasti kerjätä ja pyytää.
Mutta eipä hätää. "Kun kaikilta kysyy, niin aina joku lähtee."; vanha ja kulunut hokemai, mikä onneksi toimi tälläkin kerralla. Alkkareita tuli. Itseasiassa pyyntö tavoitti vain neljä ihmistä mutta nyt näiden neljän ihmisen ansiota hyllyillä on nyt muutamalle pojalle ja tytölle rokkaavia dinosauruksia ja herkkiä bambeja vain odottamassa, että pääsisivät uuteen kotiin.
Kiitos.

Mistä hyvä asiakaspalvelu tulee?

Ikuisuusaihe asiakaspalvelu on taas pyörinyt mielessäni. Ei vähintäänkään siitä syystä, että jouduin ostamaan lounassalaattia ihmiseltä, joka ei halunnut tervehtiä minua, ei katsonut päin eikä muutenkaan kommunikoinut. Enää en oleta, että tilanteessa olisi ollut mitään henkilökohtaista. Näin se vaan on.
Kuukausi sitten olimme Minkki P:n kanssa Lontoossa. Se oli ihanaa. Asiakaspalvelutehtävissä olevat ihmiset katsoivat silmiin, puhuivat kohteliaasti ja olivat ystävällisiä. Perussettiä. Koska viimeksi joku on ollut ystävällinen kun olet ostanut tai käyttänyt palvelua?
Tänään maailman asiakasystävällisin linja-autoyhtiö jätti yhden vuoron ajamatta. Ennen aamuseitsemää oli pysäkillä vitsit vähissä. Kaikilla. Samaan aikaan lähti myös toinen bussi Helsinkiin, hieman pidempää kautta. Jos me pysäkillä turhaan seisseet olisimme tienneet, ettei bussimme tule, olisimme voineet nousta tuohon bussiin. Mutta kukaan ei välittänyt niin paljon, että olisi miettinyt miten saadaan viesti niille ihmisille, jotka jokainen aamu sillä samalla pysäkillä seisovat. Seuraavakaan bussin kuljettaja ei tiennyt asiasta. Tuntui olevan ärsyyntynyt kyselyistä. "Pitäis varmaan soittaa ja kysyä."
Parasta oli palvelu itse toimistolla kun iltapäivällä soitin ja kysyin, että mahtaakohan huomenna tulla bussia. "Ai miten niin, kyllä siellä on tänäänkin ajettu." Kerroin, että eipä ollut ja meitä seisoi kymmenisen ihmistä aivan turhaan ja ilman mitään tietoa asiasta, mutta keskustelu oli aika hedelmätöntä, koska heidän listallaan näkyi, että kaksi autoa on lähtenyt.
Mistä tämä suomalainen asiakaspalvelu tulee?
Oman asiakaspalvelukoulutukseni sain kauppaopiston palvelutoiminnon tunneilla. Vaikka siitä on jo sata vuotta, muistan vieläkin kehoitukset tervehtiä, kysyä asiakkaalta miten voi auttaa ja kehoituksen ottaa asioista selvää, jos ei heti osannut vastata asiakkaan kysymykseen. Ei sen ihmeellisempää ole.
Asiakas ei ole aina oikeassa. Asiakas voi olla useinkin väärässä. Ei sillä ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä miten hoidat tilanteen. Voit olla itsekin väärässä mutta hyvin hoidettu reklamaatiotilanne voi tehdä asiakkaasta entistä osto- tai kävijäuskollisemman.

Elämää vaalien jälkeenkin

Vaaleista ollaan toivuttu ja arki on jatkunut ilman, että tarvii tunkea omaa naamansa naapureiden postilaatikkoon. Helpottavaa. Oman mielipiteensä voi kyllä kertoa ja melko laajasti pystyn keskustelemaan eri aihealueista kuntapolitiikan tiimoilta mutta itsensä mainostaminen on..noh, itsensä mainostamista. En tiedä pitääkö siitä kukaan.

Tulos oli melko kohtuullinen. Enemmänkin olisi ääniä tullut, jos olisi ollut jonkinlainen budjetti/porukka/suunnitelma mutta ihan pystyssä päin voin omalla 53 äänisaaliillani kulkea. Kiinnostaisi kyllä tietää, että löytyykö hylättyjen äänien joukosta yhtään Norppaa...

Vaali-iltana olin vielä vaalilautakunnassa valvomassa, että Suomen laki ja äänestäjien oikeudet toteutuvat, ja olihan sekin mielenkiintoista. Yksi leimaa, kaksi tekee tukkimiehen kirjanpitoa, yksi ojentaa äänestyslappua ja yksi yliviivaa listalta jo äänestäneitä.. Ja tämä  tapahtuu samaan aikaan ympäri koko Suomen.
Viimeiset pari viikkoa ovat muutenkin olleet vilkkaat. Olen palannut pyörittämään tuottavaa yhteiskuntaa, eli työelämään. Alku on ollut innostava ja haastava. Aika näyttää. Silti en voi olla ajattelematta, kuinka monta nuorta ja aikuista meillä Suomessa on ilman työtä.

Pää jumissa (koiralla)

Eilen tuli taas hyvä opetus siitä oman pään joka paikkaan tunkemisesta. Vierailevana tähtenä lomaileva karvakaveri Jope nimittäin päätti kokeilla pihalla vanhaa "kameli läpi neulansilmästä" -temppua. Ei onnistunut. Rautaportti on siitä kumma, että se ei loputtamasti jousta. Nelijalkainen ystäväni jumittui kiinni porttiin. "Voihan elämän kevät ja kukkapuskat", ajattelin. Näin jo mielessäni ulvovan koiran rimpuilevan paniikissa portissa. Koiran pää ja ns. hartiat olivat portin ulkopuolella, ja massu takapuolineen sisäpuolella. Ehheeh.. Yritin varovasti työntää loppuosaakin ulos. Turha toivo. Sama homma pääpuolesta. No eihän se nyt enää onnistunutkaan. Kun kerran onnistautuu pujottautumaan yhteen suuntaan, ottavatkin nivelet mukavasti vastaan peruuttaessa.

Hommassa oli jotain tuttua. Muistelin miltä tuntuu kiemurrella sisään, ja ulos, istuviin kotelomekkoihin. Sisään niihin kyllä pääsee mutta auta armias kun pitäis päästä itsekseen ulos. Siihen auttaa vain eräänlainen olkanivelten rentoutus.

Tämä mielessäni otin kaveria hellän päättäväisesti lapaluiden(koiran olkavarsien?) kohdalta kiinni ja nostin sekä työnsin. Vapaus koitti! Kohde itse oli häntä hieman maatakohden ja katseli tyynesti naapuritontille. Jos eläimillä olisi inhimillisiä tunteita, vättäisin, että kaveri olisi ollut jopa hieman nolon puoleinen. Tämä mielessä kannattaa aina miettiä minkälaisia mekkoja kokeilee.