perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Käsilaukku tyynyn alle nukkumaan mennessä!

Poliisin tietoon tulee vuosittain 800.000 rikosta. Näistä murtovarkauksia on neljännes eli 200.000. Suurin osa murroista jää ilmoittamatta poliisille. Murtojen todellinen määrä on siten tilastoja suurempi.

Suomessa on 2,5 miljoonaa asuntoa ja kesämökkiä. Tilastojen mukaan niihin tehdään vuosittain yli 10.000 murtoa. Keskimäärin lähes joka 200. asuntoon murtaudutaan vuosittain.


Oli raitiovaunussa kun Emilia vastasi takanani puhelimeen. Emilia joutui toistamaan koko nimensä ja sos.turva.tunnuksensa soittajalle, koska hänen laukkunsa löytäjä halusi olla varma että oikea omistaja oli varmasti puhelimessa. Emilia oli nimittäin aiemmin hukannut laukkunsa.
Emilia oli ollut nukkumassa kaverillaan. Kaveri nukkui kämppinksensä sängyssä, ja murtovaras tuli taskulampun kanssa sisään n. klo 4-5 välillä. Eikä Emilia ollut edes herännyt kun murtovaras oli ottanut Empun kassin hänen sänkynsä vierestä! Poliisit oli hälytetty, he ottivat sormenjälkiä ja kaikkia mutta mitään ei löytynyt.
Onneksi laukussa ei ollut kuin neljä euroa rahaa, ja Emilia oli iloiinen että saa laukkunsa takaisin. Mutta hyvänen aika, pitää laittaa käsilaukku ensi kerralla tyynyn alle niin ei voro vie!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...