torstaina, joulukuuta 07, 2006

Vieraat tekevät juhlan - ja toimittajat uutiset.



Kiitos osallistuneille. Itsenäisyyspäivän aatto meni iltapuvuissa koikkelehtiessa, ja itsenäisyyspäivä maalatessa. Hna oli illan goreouställingQueen, maikkis todella hyvä kakkonen, ja jake omassa sarjassaan tyylikkäässä cowboy paidassaan kolmonen(jäämme odottamaan mao-pukua).

En enää mene pukuihin. Mutta Ylen tv uutisista olen edelleen shokissa.
"Vaihdetaan ykköselle, ja katsotaan tiivis, uutisreportaasimainen tiivistelmä juhlista"
Ja mitä tapahtuu?! Kanava lähettää aivan käsittämätöntä tajunnan virtaa useamman minuutin peräjälkeen, tekee sen vielä kaksi kertaa, ja Polttilakin tajuaa jo että nyt on syytä mainita, ettei kaikki nyt vain ole ihan ookoo. Mietimme kaksi kertaa, että "hei, loppuks uutiset muka jo?"
Haloo ja herätys.
Uutiset. Siis kyllähän meillä ylellä yleensä journalismi, sen perinteet ja hallinta on tärkeää..mutta tänään vaan sattui niin että päätettiin antaa mennä.. Kävin vielä varmuuden vuoksi katsomassa ylen sivuilla, josko ajankohtaisissa tiedotteissa olisi mainittu väliaikaisesta harjoittelijapäivästä.. Eipä ollut. Aina ei ole leikkauspöytä lähellä. Silloin on vain parempi antaa nauhan pyöriä ja stoorin virrata.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vieraat NIIN tekee juhlan, mutta eipä ois juhlatilaisuutta ilmaan EMÄNTÄÄ. Thanks millionandthree-times, sys. Itsepäisyysjuhlallisuuksien aattona jotkut lähti IHAN omin päin turkulaiseen kyytiin ja toiset jäi taksijonoon, mut LUOJAN lykky, ei käyny kuinkaan kenellekään. Mitä nyt linssi kuivuu silmään ja huoles...tuttaa!!

Gollega-Garille kommentti tähän väliin: Eiku oikeesti mä en tiedä yhtään japanilaista pornolefaa seiskytluvulta.

Aiheeseeen palatakseni: burgundia ja pacific blueta seinään siiderin voimalla itsenäisyyden kunniaksi! Ja mitä juomiin/juomatölkkeihin tulee, niin samat bakteerithan meillä kaikilla on!

Garille tähän väliin taas: joo-joo taidevaihtopörssi, me NIIN vaihdetaan taidetta joku pvä.

Ja Miguelille tohon pöydän toiselle puolelle terkkuja, niin kätevää kun samassa huoneessa KERTA ollaan.

Jospa päätetään täältä tähän, kun "kaikki ei ole ihan ok".

-maikki (se vähemmän parhaiten pukeutunut)

Anonyymi kirjoitti...

mutku sä et ollu vieras, sä olit se jolta jake vei kanavat!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...