maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Saako lahjoja kierrättää?

Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista, huomioimisista ja osallistumisista. Nyt olen virallisesti sitten vaaaanha. Onneksi kuitenkin erittäin notkea. Lupaan myös, etten ensi vuonna enää pidä syntymäpäiviä. Tai ainakin toteutetaan se neljän ihmisen yhteisynttärit marraskuulle, saadaan isommat ja vältetään ihmisten juoksuttaminen juhlista juhliin. Mutta kyllä, joulun lähellä juhliminen on haaste - vaimikäsenytoli? (oikeasti se on ollut täydellinen tekosyy istua ystävien kanssa ja vaihtaa kuulumisia ennen kuin kaikki karkaavat joulun/uuden vuoden viettoon) Silti oli mukava eilen saada isompia ja pienempiä vieraita. Tunnelma oli lämminhenkinen ja paikalla oli niin kaikkea välillä Joulupukki/eräänkin iskä&äiskä/sellisti/koiranpentu.
Juhliin liittyen tuli viikonloppuna puhe lahjojen kierrättämisestä. Sattui nimittäin tilanne, kun piti olla pikkujoululahja hankittuna, eikä aikataulu antanut periksi kauppaan lähtemiselle. Joulunaikaan, ja joskus muinakin juhlapäivinä saa lahjoja, jotka eivät aivan osu kohdilleen. Syitä voi olla monia, esim. saajan tai antajan puuttellinen huumorintaju, tai aivan erilainen maku tms.(ei, en tietenkään puhu nyt omista lahjoistani)
Niin, että saako laittaa itselle sopimattoman lahjan kiertoon? Mielestäni saa. On aivan älytöntä väkisin käyttää jotakin, tai säilöä tavaroita kaappiin odottamaan seuraavaa kirpputorikeikkaa. Jos tietää että kenelle olisi tarpeen, tai kuka tykkäisi, niin miksei voisi kierrättää. Itse olen ainakin saanut ystäviltäni lahjoja jotka he puolestaan ovat saaneet yrityslahjoina yms. Kun tavara tulee käyttöön ja tarpeeseen, on aivan sama kuka sen on antanut. ( kerran taisin saada eräänkin miehen ex-tyttöystävän kutomat hänelle liian pienet lapaset lahjaksi - käyttöön tuli) Onhan meillä sanonta, ettei saa katsoa lahja hevosen suuhun yms. tai jos on jotain saanut lahjaksi, ei sitä voi myydä tai antaa eteen päin mutta eiköhän tässäkin voi käyttää omaa järkeään tilannetajua. Pääasia, että mahdollisimman monella olisi mahdollisimman hyvä mieli, ja elämä olisi mahdollisimman helppoa.

3 kommenttia:

hna eli Hanna Kopra kirjoitti...

Kyllä saa!

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tuo "Lahjahevosen suuhun katsominen" tarkoita sitä, että lahjaa ei saa arvostella? Hevosen iän kun näkee hampaista melko tarkkaan ja vanhalla kaakilla yleensä ei tee mitään.

Nafisan kirjoitti...

Löysin blogiisi, kun Googlasin lahjahevosen suuta, mutta ei siitä sen enempää.

Itse vien Yliopistolle (oppiaineeni taukohuoneelle) teetä, jota saan siskoiltani, jota en voi itse juoda. Siellä on paljon väkeä ja aina joku voi tykätä esim. vihreästä teestä.

"Ei saa heittää hyvää tavaraa hukkaan", on oman äitini perintönä tullut sanonta. Muutenkin kierrättäminen ja kestävä kehitys tässä hektisen oravanpyörän materialistisessa maailmassa on hyvää tulevien sukupolven kannalta. Samasta syystä olen myös vapaaehtoisesti lapseton (vaikka en minä niitä muutenkaan tahdo).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...