keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Ensimmäinen koulupäivä


Suorittaessani tradenomin tutkintoa työn ohessa, muistan päättäneeni "ettei ikinä enää opintoja työn ohessa". Lyhytkursseja yms. toki, mutta ei pitkiä ja liikaa kuormittavia opintoja. Se oli tämän vuosituhannen alussa.
Never say never. Tänä syksynä kamelin selkä katkesi, ja hain 1,5 vuoden lisäkoulutukseen. Työn ohessa. Myönnän, että aloituskahvi oli mennä väärään kurkkuun kun näin 12 tunnin viikkoarvion opintoihin tarvittavasta ajasta. No, paikalla oli 40 muutakin, eikä kenelläkään ole vuorokaudessa enempää tunteja.
Ensimmäisen päivän saldo oli yksi entinen työkaveri yli 10 vuoden takaa, yksi entisten työkavereiden uusi toimari, 7 tuntia paikallaan istumista, kirja kotiin luettavaksi, pari paksua nippua teorioita(n. 300 sivua) ja kotitehtävä. Ryhmä-kotitehtävä.
Mutta aloituksesta jäi hyvä alkutunnelma. Paikallaolijat olivat yllättävän synergisen tuntuinen ryhmä. Myös tyypillinen jankkaaja-hahmo ja keskeyttäjä-hahmo puuttuivat(tosin huomenna ryhmään vielä liittyy ihmisiä) kokonaan, joten luennotkin sujuivat aikataulussa ja jouhevasti. Epäilen kyllä, että joku piilevä Kaikki-Tietävä vain pidätteli ensimmäisen päivän kunniaksi, ja hyvin nukutun yön jälkeen avautuminen voi tapahtua Niagaran tavoin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä helvetin RYHMÄ-kotitehtävä? Kai sä protestoit? MinkkiP

Hanna Kopra kirjoitti...

Satamanmelu!

Norppa kirjoitti...

Sanotaanko, etten ainakaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kirjuriksi...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...