lauantaina, syyskuuta 05, 2009

Jättäisitkö itse yhteystiedot

Auto ei ole minulle pyhä lehmä. Ei edes melkein. Se on ollut kuitenkin yksi viime vuoden parhaista päätöksistä, ja helpottanut elämää monella tavalla. Ehkäpä jopa muutaman muunkin ihmisen. Kuitenkin olen työmatkat yms. kulkenut julkisilla, joten en koe että saastuttavuusindeksini olisi räjähdysmäisesti kasvanut. Kun on vielä pystynyt omistamaan kulkuneuvon puoliksi, on se tehnyt myös kuluista yllättävän inhimilliset. (puhumattakaan siitä, että toinenkin, kyllä, se hieno valkoinen, pyöräni varastettiin, on pyöräily hieman haasteellista tällä hetkellä)
Mutta jospa tulee uusien pyörien hankkiminen kalliiksi, ei se auton pitokaan varaosineen ilmaista ole. Etenkin kun muut rikkovat sitä. Oli ikävä yllätys huomata että peili oli pitänyt vetää mäsäksi.
Jäin miettimään että jättäisinkö itse yhteystiedot, jos kolhaisisin toisen autoa ja aiheuttaisin vahinkoa. Kyllä jättäisin. On se sitten auto, pyörä, talo, vaate tai mitä tahansa toisen omaa, niin eikö tekemisistään pidä ottaa vastuu? Vai voiko tehdä mitä vaan "jos kukaan ei näe"?

4 kommenttia:

Maddy kirjoitti...

Kyllä miekin jättäisin. Harmittaa moinen yllätys..

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kyllä näyttää siltä, että kyseessä ei ole vahinko. Peilit yleensä ovat kääntyviä niin, että ne saadaan esimerkiksi pesua varten käännettyä.

Ma vähän luulen, että tuota on ns. kenkäisty elikkä annettu monoa. Pissaliisat ja muut huonosti kasvatetut nykytytöt noita tekevät. Olen nähnyt tempun livenä. Olivat pimuja. Mutta koska en halua syytettä ahdistelusta, en puuttunut asiaan.

Norppa kirjoitti...

Sama tuli itsellekin mieleen, että jotain "vain vtutti", että olin pysäköinyt auton hänen mielestään väärään paikkaan, ja niinpä hän päätti antaa "pienen opetuksen".
Näinhän sitä hyvää mieltä ja asennetta juuri kylvetään.

Prepe kirjoitti...

Omassa autossa ovi sisällä kesälomareissulta palattuani. Kiva maksaa itse ne omavastuut! Kyllä jurpppi! Sitä paitsi liikennevakuutuksen omavastuu on käsittääkseni vielä matalampi kuin allekirjoittaneen kaskon. Jos puskuriin osuu ei yhteystietoja tartte ainakaan meikäläiselle jättää. Sitä varten se puskuri on. Mutta kaikki muu. Ei ole paljon vaadittu ja kuuluu perussivistykseen!!!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...