tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Apua vaikka joulusiivoukseen - ja muutenkin

Jonkin aikaa sitten järjestelin kaappejani ja olen muutenkin katsonut asuntoani sillä silmällä, että tarvitsisin säilytysratkaisun. Nimenomaan ratkaisun. En vain lisäkaappia, laatikostoa tai hyllyä. Tai ehkäpä juuri kaikki kolme mutta niin, että se toisi, eikä veisi tilaa.
Visiota odotellessani ja ajatusten rönsyillessä bongasin loistavan liikeidean Kuningaskuluttajasta, Kaappien Järjestelijän. Omien roinien läpikäyminenhän on tylsähköä hommaa, ja yleensä puolessa välissä iskee projektiväsymys. Virkeyttä ei lisää jos tavara on jäänyt käymättä läpi useamman vuoden ajalta. Vuosikymmenistä puhumattakaan. Moni perikunta olisi varmasti ikikiitollinen, jos tavaraa olisi läpikäytänä vain parin - ei parinkymmenen vuoden ajalta. Hommatusta avusta saa myös kotitalousvähennyksen, joten apu alkaa olla monen ulottuvilla. Sitäpaitsi "näinä aikoina" kun monen talous on entistä tiukemmalla, neliöitä kannattaa käyttää asumiseen, ei säilyttämiseen.
Kyselen myös hiilijalanjäljen ja käyttämättömän tavaran varastoinnin yhteyttä. Voitaisiinko ullakkojen säilytystilat ottaa parempaan käyttöön? Sen sijaan, että siellä säilytetään vanhoja vaatteita, luentomonisteita, rikkinäisiä kalusteita, ruosteisia kodinkoneita, pieneksi jääneitä harrastevälineitä yms. yms. Tai niitä avaamattomia muuttolaatikoita jo edellisestä muutosta... Entä tyhjinä olevat kylmäkellarit, paljonko ne kuluttavat energiaa? Entä tulisiko niitä olemassa olevia säilytystiloja käytettyä paremmin tarpeellisille tavaroille, jos ne eivät pursuilisi epätoivoisuuttaan.
Mutta. Asialla on myös toinen puolensa. Jos kaikki "turha" on kodista heitetty pois, ja ympärillä on vain tarpeellinen askeettisessa järjestyksessä, ei koskaan myöskään tule tekemään yllätyslöytöjä. On myös kätevää kun on tarvikkeita käden ulottuvilla. Vaikka sitä aarrekarttakollaasia ei tule elinaikanaan askartelemaan. Joskus tarvitaan myös aikaa, jotta aarteen arvon ymmärtää..

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä voin tulla järjestelemään, jos tarjolla on kuoharia (luonnollisesti). Tosin musta ei taida irrota kotitalousvähennystä.
MinkkiP

Norppa kirjoitti...

Loistavaa. Näin ne asiat järjestyy kun ottaa puheeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Siis jos viinapalkaa maksetaan, niin kyllä mäkin voin tulla sanomaan mitä kaapista kannattaa heittää pellolle. Kuka oikeesti on niin aasi että maksais tuollaisesta oikeesti jotain....

-törmänen

Norppa kirjoitti...

Nyt on siis jo kaksi ilmoittautunutta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...