Kumpi luovuttaa ensin?

Kuudelta aamulla alkoi sängyn vierestä kuulua tuhahtelua. Ensin yksittäistä, jonka jälkeen puhina yltyi sarjatuhahteluksi, ja sen jälkeen kokeilevaksi kimeäksi haukahteluksi höystettynä hetkittäisellä vinkunalla. Hoitoon tullut hurmaava ja hauska ranskanbuldog Topi yritti kommunikoida itselleen parempaa petipaikkaa.
Huonolla menestyksellä, ihminen pysyi murtomattomana.
Vaikeinta on tokkurassaan muistaa olla reagoimatta. Aamuyöstä ei oikein ole varma paljonko kello on, tai tulee epäilys, yltyykö kommunikointi kaikuvammaksi ulvonnaksi, ja etäisesti muistaa talossa asuvan myös muita ihmisiä. Tällä kertaa ei yltynyt. Siinä sitä sitten koitetaan kumpi luovuttaa ensin. Toinen esittää nukkuvaa, ja toinen muka-vain-tuhahtelee sängyn vieressä intensiivisesti tuijottaen.
Puolessa välissä  piti oppineimpien vastaisesti sentään antaa tunnustusta kaverille, että huomattu on, ja nyt voi vain mennä omalle paikalleen nukkumaan. Lattiatasosta otettiin viesti epäilevän näköisenä vastaan mutta lopputuloksena koira kuitenkin, tällä kertaa, vetäytyi omalle pedilleen.
Koiran kanssa mitataan pokkaa, pinnaa, loogisuutta ja älyä. Voi olla että hetkittäisesti luulee olevansa laumassa se fiksumpi, kunnes huomaa toimivansa kaikkien hyvien ennakkopäätöstensä vastaisesti. Tällä hetkellä kaveri todennäköisesti lekottelee laakereillaan tyynylläni ja  varmasti ensi yönä hyppää paremmille höyhenpeitoille ilman varoituksia.