Elämällä on niin hassu tapa kierrättää ihmisiä erilaisia polkuja pitkin. Eilen kävelin kylään kerrotaloon jonne muutin yli kahdeksan vuotta sitten. Oli aikamoista sattumaa, että kyläpaikkani osui samaiseen taloon ja vielä samaan rappuun, jonne olin aikoinaan melko sokkona muuttanut. Katsoin uteliaasti ympärilleni. Odotin kiinnostuneena esiin nousevia tunteita. Niitä ei oikeastaan tullut. Aikaa oli jo kulunut tarpeeksi ja enemmänkin.
Sisällä kyläpaikassa odotti kolme naista joiden näkemisestä ilahduin. Olimme ensimmäistä kertaa koolla. Meille kaikille tärkeä ihminen oli yhdistänyt meidät. Vaikka hän ei enää ole joukossamme, me olimme valinneet toisemme. Elämässä voi valita jatkaako vai pysähtyykö. Me olisimme vain voineet jatkaa mutta vaihdoimme numeroita ja annoimme toisillemme mahdollisuuden.
Pienessä keittiössä maistuivat letut ja soljui iloinen puhe naurunpyrskähdyksillä höystettynä. Lämmintä ja helppoa yhdessäoloa. Tuntemattomat ja tutut siskokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti