Koirakoulusta skumppaa ja suklaakakkua

Viimeiset viisi tiistai-iltaa on mennyt koirakoulussa Nummelassa. Sillon tällöin Vallilassakin yöpyvä ranskanbulldoggi Topi sai kesälahjaksi viiden kerran koulukortin T:mi Rähinään ja lupaudun menemään mukaan tsemppaamaan koululaista. Itsekkäästi ajateltuna, jokainen opin jyvänen, joka kyseisen sankarin pääkopassa alkaa itää, on eduksi kun hihnan toinen pää on minun kädessäni. (etenkin kun se toinen pää heittäytyy pitkälleen Hämeentielle ja kieltäytyy liikkumasta, niin kuin viimeksi..)

On ällistyttävää kuinka nopeasti koirat oppivat. Kyse on vain toistosta, palkitsemisesta herkuilla ja ihmisen omasta uskosta. Yleensä alukisi on hämmentynyt sekä kouluttaja, että koulutettava, mutta jo muutaman kerran jälkeen alkaa yhteinen sävel löytyä.
Vaikka koirankoulutus on pitkäjänteistä toimintaa, ehti viidessäkin tunnissa näkemään hurjaa edistyymistä. Aina niin kovin innostuva Topi oppi olemaan muiden koirien seurassa jo melko hyvin sekoilematta, kiertämään ja pujottelemaan muovitötteröitä, tulemaan ohjaajansa sivulle ja olemaan kuuntelu päällä. Siis melko usein. Iso kokoisen dobermannin ollessa vieressä oli pakko alkaa hieman uhoamaan ja haastamaan riitaa. Murrosikäinen mikä murrosikäinen.

Mielenkiintoista itselle oli myös seurata kuinka erilaisia eri rodut ovat ohjaajineen, ja millä tavoin koiria, sekä ihmisiä niiden hihnojen päässä voi ohjata. Eikä huonointa kokemuksessa ollut kun koulun vetäjä Marjaana kutsui eilen meidät kentän laidalta seuranneetkin kuohuvalle ja suklaakakulle. Maalaissyysillassa oli taianomaista tunnelmaa. Samalla saimme ihailla läppäriltä pimenevässä illassa edellisenä viikonloppuna juhlittuja häitä ja varta vasten ruotsissa lennätettyä laulajatarta.