maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Valopää - vaikka väkisin




Nyt on selkeästi havaittavissa jonkinlainen teknisen herätyksen kausi. Perjantaina kotiin saapui myös toinen, jo jonkin verran keskustelua herättänyt laite - Valkeen kirkasvalokuulokkeet. Tiedän, korvakäytävään tungettava valo herätti minussakin hilpeyttä. Luulin koko asiaa vitsiksi,  kunnes kuulin että laitetta on oikeasti myynnissä ja kirkasvalokuulokkeita on testattu Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä.
Kiinnostuin heti. Olen ehdottomasti kirkasvalolaitteiden kannattaja. Kuulun siihen ihmisryhmään, joille pimeys ottaa välillä koville. Erityisesti lopputalvesta alkaa energiataso olla niin matalalla, ettei naurata.  On myös sääli, että yksi vuodenajoista menee vain sinnittelyksi. Kylmyyttä vastaan sentään pystyy pukeutumaan mutta kotikonstein valoa on ollut vaikea lisätä arkeen.
Pari vuotta sitten ostin kotimaisen valmistajan Innosolin kirkasvalo Rondon. Rondoon olin muuten tyytyväinen, mutta kotilampun vieressä pitäisi pystyä olemaan.  Harvoina aamuina tulee istuttua liikkumatta pöydän ääressä ylimääräistä puolta tuntia. Sama juttu iltapäivällä kun kahden jälkeen tuntuu hämäräkooma laskeutuvan ajattelun ylle niin silloinhan on töissä. 
Nyt kun itseään voi valottaa kuulokkeiden kautta, voi energiatasostaan huolehtia työmatkan aikana, eikä kukaan häiriinny työpaikallakaan kun sujautan valonapit korviini. Suomessa tosin niin moni kärsii pimeyden tuomasta energiatason laskusta, että firmojen kannattaisi jo pelkästään tuottavuussyistä ostaa taukohuoneisiin tai työpöydille kirkasvalot. 
Suoritan parhaillaan ensimmäistä testivalotusta.Kuulokkeet korvissa tuntuu, että "olisi kuulokkeet korvissa". Miltäpä muultakaan ne voisivat tuntua. Varsinaisen vaikutuksen odotan tuntuvan vasta joskus ensi vuoden puolella. Mikäli pimein vuodenaikamme sujuu yhtään helpommin kuin parina viime talvena, on laite joka sentin arvoinen.  Kuulokkeisiin jouduin vaihtamaan toiset kumisuojukset kun ensimmäiset eivät millään meinanneet pysyä korvissa. Myös laitteen johto voisi olla hitusen pidempi. Nyt kun kääntää päätään tai liikahtaa, nappaa johto helposti kuulokkeisiin ja
Myös Kuisma suorittaa laitteen testausta. Kokeilemme kumman ajatus kirkastuu nopeammin. Huomaan kyllä, että vaikka ajamme läpi erittäin harmaan Varsinais-Suomen ja Uudenmaan, mieli alkaa valoisasti olla jo keväässä..

3 kommenttia:

Joku kirjoitti...

Elämän keväästä, päivää.

Näitä mainostettiin täällä jo ennen kuin tekstisi oli julkaistu - olisitkohan ollut kirjoittanut tekstin jo kuitenkin? Menin, vilkaisin, ja lähetin tiedustelun / kehitysehdotuksen.

Saamassani vastauksessa luvattiin toimittaa korvakkeiden tehon ja käyttöajan säätämiseen tarkoitettu / tarvittava ohjelma myös Mac-käyttäjille, kunhan Mac-versio ohjelmasta valmistuu. Linux-versiota tai avoimeen lähdekoodiin perustuvaa mahdollisuutta värkkäillä sellainen itse ei luvattu.

Norppa, Noora kirjoitti...

Päivää, Elämän kevät! :) Aktiivisuutesi saa minut hyvälle tuulelle.
Kirjoitin tuon kirjoituksen autossa, matkalla Varsinais-Suomesta Uudellemaalle ja laitoin sitten päivittymisen ajastimen kanssa seuraavaksi päiväksi, joten ilmeisesti ovela google-mainoskone osaa lukea myös luonnokset.
Sinänsä mikä tahansa on tuota citydeal-mainontaa parempaa. *huoh*
Laitteen pystyy toki lataamaan macilläkin mutta jos haluaa säätää käyttöaikaa, niin se onnistuu vain PC:llä. Tuntuu että Valkeen porukka on ottanut aika aktiivisen otteen kuluttajaviestintään ja yrittävät ottaa myös toiveet huomioon.
Itse olen huomannut muutaman käyttökerran perusteella, että kuulokkeiden johto voisi olla hieman pidempi ja korvieni muoto ei ole aivan ihanteellinen.

Joku kirjoitti...

En tiedä, miten muotoilisin tämän kuulostamatta hölmöltä, mutta tämä on niitä ideoita, jotka ovat niin "itsestäänselviä", että sitä jää ihan ihmettelemään, miksei sitä ole aiemmin ajatellut. Onhan se nyt "itsestäänselvästi" vähintäänkin energiatehokkaampaa ja mahdollisesti muutenkin tehokkaampaa viedä se valo suoraan sinne, missä sitä tarvitaan, eli aivoihin, sen sijaan että samaan tulokseen pääsemiseksi olisi valaistava käytännössä kokonainen huone, ja oleiltava sitten siinä. (Sama tippakastelussa, joka säästää maanviljelyssä vettä maapallon kuivilla alueilla, ja myös muuten suorakylvössä, joka taas vähentää ihan vastaavasti tarpeettomasta maan kääntämisestä tulevaa eroosiota. Onko tämä nyt sitten sitä aivojen tippakastelua ja suorakylvöä?) Käytännöllisyydestä nyt puhumattakaan.

Mutta on se silti aika valopäistä, että Google lukee ajatuksesi... (Viime viikolla ajattelit välillä jotain muuta, koska oli eri mainokset. ;-)

Ja vielä:

"Itse olen huomannut muutaman käyttökerran perusteella, että ... korvieni muoto ei ole aivan ihanteellinen."

Heh. Olen varma, että asia on aivan päinvastoin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...