Syksy tuo "puutarhaharrastukseen" omat metkunsa. Viime vuonna aika ja energia meni Villi Pihalla lähinnä raivaamiseen, raivaamiseen ja raivaamiseen. Tänä vuonna on päässyt jo todistamaan miten kesän aikana istutetut kukat ovat lakastuneet tai muuttuivat muuten vain ruskeiksi edes kukkimatta. Vuoden ajan taas vaihduttua myös järjetön lehtimeri saa katsomaan piha-aluetta aivan eri otteella.
Maata tonkiessa tuntuu, että kolme vuodenaikaa neljästä kuluvat nopeasti. Keväällä kaikki on taas uutta, pilkistelevää ja yllätyksellistä. Kesällä voi jatkaa istuttamista, joutuu kitkemään jatkuvalla syötöllä sekä näkee mikä oli hyvä idea ja mitä olisi kannattanut miettiä tovin pidempäänkin. Syksyllä tullessa syyskukkijat ilahduttavat vielä viimeiset viikot, kunnes on aika laittaa kuokat ja lapiot talviteloille, huolehtia syyslannoituksesta ja mahdollisesti istuttaa keväällä maasta tupsahtavat sipulikasvit. Vuodenajoista talvii tuntuu näin etukäteen hieman pitkähköltä, mutta senkin voisi käyttää suunnitteluun ja eri kasvilajien tutkimiseen.
Villi Pihan ainut huono puoli, siis sen lisäksi, ettei se ole omani, on sen sijainti. Parin tunnin matkaa ei ajele aivan noin vain ja kyllähän kasvit tarvitsevat vettä ja Team Rikkaruoho torppaajansa. Mistä tulikin mieleeni nokkonen, johon olen tutustunut aivan uudella tavalla. Sillä kehvelillähän on kokoonsa nähden ainakin kolminkertaiset juuret jo aivan pienestä nokkosen palasesta alkaen. Ensi keväänä pitää kerätä ne parempiin patoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti