torstaina, syyskuuta 22, 2011

CJD ja BSE sekä ravintoketju Lohjalla

Minkki P soitti. Se oli mukavaa, koska Minkki P:llä on usein asiaa. Nämä soitot ovat usein vielä huolehtivaisen tiedottavia, esim. josko olen huomannut, jonkin tärkeän uutisen mediassa. Tälläkin kertaa soitto oli aiheellinen, sillä en ollut. Viimeisen parin viikon aikana jopa hesarin lukemiseni on kärsinyt, joten tämän tyyppiset soitot ovatkin tarpeen.
" Kuinka huolissasi olet nyt tästä Creuzfeldt Jacobin taudista Lohjalla?"kysyi ääni linjan toisessa päässä. Tähän kysymykseen en ollutkaan varautunut ja jouduin esittämään täydentävän kysymyksen: "Ai mistä?"  Minkki P, joutui siis virkistämään muistiani viittaamalla hullun lehmän tautiin. Mietin nopeasti olenko alkanut muistamattani syömään lihaa tai olenko ollut esim. kylässä, jossa kasviskeitto on keitetty perinteisesti lehmän luuydin liemeen mutta huojennuksekseni tulin siihen tulokseen, että kuivilla ollaan.
Lohjan aluesairaalassa  on siis kaksi ihmistä menehtynyt lyhyessä ajassa harvinaiseen Crauzfeldt Jacobin tautiin. Suomessa kuolee tautiin 2 - 8 ihmistä vuosittain. Lohjan alue ei myöskään ole mikään 10 miljoonan ihmisen metropoli, joten tauti on nyt esiintynyt hyvin pienellä alueella. Asiat voivat olla sattumia. Tämän taudin variantin saa saastuneesta ruuasta, jos käy ilmi, että näin olisikin käynyt - saattaa alueellamme alkaa mielenkiintoinen tutkimus ja keskustelu yleensäkin ruokaketjusta.


Turun sanomat on uutisoinut aiheesta ,samoin tiistaina Yle ja Kaksplussalaisethan ovat myös ehtineet tuomaan oman sävyisensä panoksen keskusteluun. 

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Lintukodon kulissi alkaa murtua pikku hiljaa. On tietoa eläinten oloista, on tietoa kylmäketjun pettämisestä, vakuumin vaaroista ja noista taudeista, jotka ovat jotain muuta, kuin salmonellaa. Tulee välillä hieman sellainen lopun ajan fiilis.

Nora kirjoitti...

Lohjan sairaalahan hoitaa todella isoa aluetta. Olisi mukava tietää, että mistäpäin nuo kuolleet ovat. Ovatko samalta suunnalta vai ehkä Karjaalta ja Karkkilasta. Pitääkin tiedottaa kotiväkeä asiasta.

Norppa kirjoitti...

Nora: varsinaisesti tässä kai katsotaan jo koko aluesairaalaan alueen olevan pieni alue tämän taudin "esiintymistiheydelle". Varmaankaan mitään syytä huoleen ei ole koska "jo vuonna 1977 ollaan havaittu saman tyyppinen pienen alueen tautiesiintymä, jonka on todettu johtuvan sattumasta. " En ole kylläkään aivan varma, oliko tieto rauhoittava, koska en omaa matemaattisia lahjoja tämän tiedon suhteuttamiseen.
Jenni: no niinpä. Tätä menoa kun jatketaan, käy vielä ilmi, että tupakkakin on terveydelle vaarallista ja että ikäluokkien vanhetessa meillä ei ole varaa tulevien sukupolvien verokertymiin! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...