Kyllä se on kuulkaa kulttuuri, joka tekee ihmisen sielulle hyvää! Varma syksyn merkki onkin, kun taivas repeää ja vettä tulee kuin..esterin saavista..niin kylmää keliä pakoon kääriydytään kulttuurin huomaan.
Maanantainta avasin teatterisyksyn Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön "Meidän poika" esityksessä, teatterista tykkääjien Tyrkky-tiimimme kanssa. Esitys kertoo kiusatusta pojasta, joka suunnittelee kauppakeskuksen räjäyttämistä.
Pelkäsin ennen esitystä, että se olisi kestämättömän angstinen tai ahdistava. Pimeänä syysiltana, työpäivän jälkeen olin huolissani hieman omasta vastaanottokyvystäni mutta Meidän poikapa piti koko esityksen ajan otteessaan eikä livennyt yliangsti-revityksen puolelle. Aihe nosti toki palan kurkkuun, sai miettimään kuinka turvattomia lapset koulujärjestelmässämme ovat ja miten tänäkin päivänä kaiken vain annetaan tapahtua. Hannan kanssa olemme tätä puineet usein. Asioihin kuuluu puuttua, se on jokaisen aikuisen velvollisuus.
Luen yleensä sekä kirja- että teatteriarvostelut jälkikäteen. Nyt kun vilkaisin Suna Vuoren arvostelua esityksestä, joka toki myös kehuu näyttelijätyötä, mistä me maallikotkin pidimme paljon - jäin miettimään, että johtuiko esityksen "kestettävyys"siitä ettei se päässyt ihon alle. Oli "helppo" katsoa kun pystyi katsojana pysymään tapahtumista ja tunteista hieman etäämpänä..?
Viikon toinen kulttuuri-ilta oli keskiviikkona, kun Runokuun vesibussi starttasi Kauppatorin rannasta kohti Santahaminaa. Ohjelmassa matkalla oli kaupunkisuunnittelua sekä runoutta. Paikan päällä meidät vastaanotti entinen upseeri nykyinen luontokuvaava Jarmo Nieminen ja kiersimme reippaan pari tuntisen pitkin Santahaminaa, kuullen sen historiasta ja luontolajeista. Sen verran epämääräisen näköisiä olimme, että eräänkin joukkuetelttalaisten oli pakko kysyä; " anteeksi mutta saako kysyä, että mitä porukkaa te oikein olette..." Kulttuuri saattaa hämmentää puolin jos toisin.
Illan ehdottomasti epätodellisin hetki oli kun lähestyimme pientä hiekkaista urheilukenttää. Kentän laidalla olevasta puusta roikkui köysissä uimaria esittävä performanssitaiteilija ja loput performanssiesiintyjät esittivät omilla tyyleillään eri lajien harrastajia kentällä. Mustiin pukeutunut herra kuolema työnsi kuulaa, joulupukin näköinen urheilija hiihti, Terse-kaksikko lenkkeili kiiltävissä teryleeneissään ja modernin tanssijan liikkein etenevä jääkiekkoiliaja oli unohtanut päällysvaattensa... Tämän kaiken luonnollisesti selosti itse Höyry Häyrinen.
Eikä tilannetta yhtään tehnyt normaalimmaksi se, että kaikki tämä tapahtui sotaharjoituksen keskellä.
Matkalla kotiin piti hieman hengähtää ja oikein miettiä mitä sitä tulikaan nähtyä, kuultua ja koettua.
Meidän poika; arvostelu Suna Vuori HS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti