lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

Heimokysymyksiä ICT-messuilla

Sain kutsun messuille. ICT-messuille. Ei niinkään itselleni tutuin toimintaympäristö, mutta niin kuin aina, kannatti mennä. Nyt pilvipalvelut, iOS hallinnointi ja järjestelmäratkaisujen servicedesk-palvelut ovat taas paljon lähempänä sydäntäni. Olin myös kovin vaikuttunut iZettle laskutuslaitteesta, jonka voi vain tökätä iPhoneen(iPadiin) ja sen jälkeen laskutusyhteys on valmis. Erittäin kätevä laite festareilla, kirpparilla tai missä tahansa, missä tuntee tarvetta laskutukseen. Kenellä on  käteistä nykyään missään ja kun tämä pieni laite kulkee kätevästi käsilaukussa tai povitaskussa, voi kauppaa tehdä milloin vain. Vihdoinkin voi hyvistä neuvoista myös laskuttaa.
Messuilla tapaa myös ihmisiä ja tulee törmänneeksi yllättäviin kysymyksiin. Nyt kysymys kuului tiedänkö montako Kosovon albaania on Suomessa? En tiennyt. - Viitisen tuhatta. Tämä liittyi siis siihen, että keskustelin messuilla tataarin kanssa siitä, montako heitä on täällä. - Noin 800.
En valitettavasti ollut tavannut yhtään suomalaista tataaria aiemmin, enkä tiennyt mitään heistä. Toisaalta, ei minulla ole myös saamelaisia ystäviä tai yhteyksiä. Sekin on valitettavaa. (Jos joku saamelainen nyt lukee tätä kirjoitusta niin mielellään kyllä tulisin kylään, jos vaan kutsutaan. Tai sen puoleen myös Kosovon albaanien luokse, tataariperheestä puhumattakaan.)


Links:
iZettle
Kosovo
Tataarit

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Vaikuttaapa kätevältä laitteelta tuo pikku laskurijuttu:)
Ja lapsena tunsin joitakin tataareja Helsingissä.

Norppa kirjoitti...

Sen lisäksi, ettei laite vielä itsessään maksa, vaan sen saa rekistöröitymällä, niin koko homma on mielestään ällistyttävän yksinkertainen.
Ja he ovat varmasti minun messuilla tapaamani tataarin ystäviä. :)

Hanna Kopra kirjoitti...

Mennään kyläään!

Norppa kirjoitti...

Hanna, niin muuten mennään!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...