tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Mitäs tänään luettaisiin?

Kävin kirjastossa ja yhtäkkiä mietin, että miten silloin lapsena ja nuorena löysi luettavia kirjoja aina kassikaupalla kotiin mutta nyt välillä aikuisena tuntuu, ettei löydä mitään. Jossakin kirjassa on vialla nimi, toisessa taas kansi, kolmannen kirjailijan nimi vaikuttaa epäilyttävältä ja neljännessa takakansiteksti on ahdistava, seuraavan olenkin jo lukenut...jne.
Tähän auttaa yleensä Viikkolaina-hylly. Vaikka muuten pidän suunnattomasti Lohjan kirjastosta, ehkäpä Viikkolaina-hyllyä voisi laajentaa. Tai ehkä minun pitäisi alkaa lukea dekkaraita, niitä näyttäisi olevan tarjolla. Nyt vain ei tunnu olevan dekkareiden aika.
 Käteen jäis siis ainoastaan Siv Hustvedtin: Vapiseva nainen. Mistä tuli mieleen, eikö Anna Kortelainen kirjoittanut myös kirjan naisista ja hysterian leimasta?
Toiseksi kirjaksi nappasin norjalaisen Anne B Ragden: Satunnaista seuraa. Luin sen siltä istumalta mutta kokemus ei ollut kummoinen. Viinaa ja yhden yön juttuja - jos haluaa todella lyhyen tiivistyksen. Silti Ragden teksti on soljuvaa ja helppolukuista. Häneltä on aiemmin ilmestynyt Berliinipoppeli trilogia, jota suositellaan useimmissakin blogeissa. Kolmanneksi kirjaksi nappasin taas ns. asiakirjan. Eihän sitä nyt ihminen voi pelkästään epätodellisuutta lukea.
Kirjasuosituksia vastaanotetaan. Selasin myös Mitä Suomi lukee sivustoa mutta ne löytänyt mitään varsinaista inspiraatiota sieltäkään. Myydyimpien käännöskirjojen listalla on ykkösenä Hayden Toreyn: Viattomat ja kakkosena Emma Donoghuen: Huone. Jostain syystä kummatkin ovat nyt livahtaneet täysin ohi. Ehkä kaivan esiin tuon Kortelaisen ja tutustun enemmän naiseuden hysteriaan.



Anne B Ragde: Satunnaista seuraa - hyvin tiivistettynä Kirjainten virrassa blogissa.

7 kommenttia:

Prepe kirjoitti...

Muista Norppa, että myös Da Vinci -koodi oli myydyimpien kirjojen listalla ja pitkään. Ja kuten hyvin ehkä tiedätkin: paska myy.

Onko se Franzenin Vapaus jo luettu vai pitääkö sitä tulla ääneen lukemaan?!?

Itse luen juuri Jeffrey Eugenidiksen Naimapuuhia. Vaikka kirjan ensimmäisen 200 sivun aikana totesin, että en ehkä jaksa enää lukea opiskelijoiden rakkaussotkuista, niin nyt loppua kohden kirja on parantunut huomattavasti. Myös saman kirjailijan Pulitzer palkittu Middlesex vaikuttaa arvostelujen perusteella mielenkiintoiselta.

Ja lopuksi: Ethän unohda Raamattua. Vaikka oletkin sen varmaan jo lukenut, niin sen voi lukea aina uudestaan. Kuten Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan.

Norppa kirjoitti...

Mä muuten en niin hirveesti digannut tosta Vinci -koodista, enkä myöskään niin paljon, että olisin jaksanut kahlata niitä muita kirjoja läpi. Taisin jotain aloittaa mutta se taisi lopahtaa ensimmäisen demonimunkin viitan liepeeseen...

Melkein tekisi mieleen järjestää vedonlyönti ja katsoa mitkä olisivat kertoimet sille, kumman hermot menisivät ensin tuossa ääneen lukutilaisuudessa..?
Mullahan oli se jo hallussani mutta, mutta..taisit vihjata, ettei se olisi niin kevyt ja jäin pelkäämään, että sen kautta saisi taas koko maailman painon harteilleen. Mutta blogissa nimeltä Ilselä sitä kuvataan myös kirjaksi, jota ei voi jättää käsistään.

Niin, tai Täällä Pohjan tähden alla. Äh, taidan hakea Jussi Niinistön Lapuan liikkeen.

ps. en myöskään koskaan innostunut DiCaprion ja Winsletin tähdittämästä Titanic elokuvasta.

Prepe kirjoitti...

Norppa, kirja mihin viittaat keveydellä oli Nicholsin Sinä päivänä. Ilselä on aivan oikeassa. Vapaus on yksi parhaista kirjoista pitkään aikaan.

Titanic. Tiesithän, että yli miljoona suomalaista näki sen...Voiko miljoona suomalaista olla väärässä? Ilmeisesti voi.

Se ääneen lukuhan voisi olla kasvattava kokemus. Jos hermosi ei olisi mennyt siinä vaiheessa, kun alkaisin tylsistymisen pelossa muunnella ääntäni ja lisätä erikoisefektejä sekä äänelläni, ilmeilläni että ruumiinkielelläni/ -eritteilläni, niin homma päättyisi varmaan ratkaisemattomana.

Miika kirjoitti...

Jos Nick Hornby on tuntematon tuttavuus, niin etsipä joskus käsiisi hänen teoksiaan. Uskollinen äänentoisto (High Fidelity) lienee tunnetuin, mutta yksikään kirja ei ole vielä ollut pettymys.

Norppa kirjoitti...

Mutta hyvä puoli Prepe asiassa olisi, että kylläkin varoittasin ennen kuin ne hermot menisivät mutta annetaanpa nyt olla toistaiseksi, sen verran hyytävältä ajatus pelkistä ääniefekteistä tuntui.

Miika, otan suosituksesi vakavasti ja nappaan mukaan Hornbytä ensi kirjastokiekalla.

chr. kirjoitti...

Luin viimeksi Pirkko Saision Pienin yhteinen jaettava.
Erittäin hyvä, suosittelen.
(löytyy Lohjan kirjastosta)

Norppa kirjoitti...

Hyvä muistutus chr! Pidän Saisiosta taiteilijana kovin. Viimeksi olin aivan otettu kun näin hänet kaupunginteatterissa esittämässä Kiellettyjä Lauluja.
Kiitos, laitan myös tuon Pienin yhteinen jaettava listalle.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...