Ruokaa muualta kuin isosta ketjukaupasta

Näin paikallisesta lehdestämme, että kahvilayrittäjät kutsuivat koolle lähiruuasta kiinnostuneita. En päässyt paikalle mutta ongin järjestävän tahon numerot kyselläkseni hieman kuulumisia. Muuttamisestani lähtien minua on hieman vaivannut ruuan hankkiminen. Toki sitä saa kaupasta kun vain menee, hakee, maksaa ja tulee kotiin purkaa kassit jne. mutta en ole nykyisin enää kovinkaan innostunut ruokakaupassa kävijä. Mielummin vielä kerralla ostan enemmän, jotta ei tarvitsisi mennä tuhlaamaan koko elämäänsä niille loputtoman pitkille käytäville.
Helsingissä oli helppo(tai no jaa..)koota ruokapiiri, tilata ja maksaa ruuat netissä sekä saada ne vielä kotiinkuljetetuksi. Eikä onnellisuutta yhtään vähentänyt, että tämä ruoka oli luomua. Nyt sen sijaan homma on lipsunut täysin käsistä. Työntelen ostoskärryä ydinvoimamyönteisissä ketjuliikkeissä ja mietin että miksi pitää ostaa tarvikkeita, joita en halua. No esimerkiksi sen vuoksi, ettei jaksa kantaa ruokiaan Ruohonjuuresta Helsingistä tai ettei sekään ole kovin ekologista että yksin tilaa ja kuljetuttaa ruokansa pitkien matkojen takaa. Mutta kahvilanpitäjien kertomasta päätellen, nyt tännekin ollaan ilmeisesti puuhaamassa jonkinlaista lähiruoka-yhdistystä, joka toimisi linkkinä tuottajien ja kuluttajien välillä. Unelmoin myös ruokapiireistä sekä vahvasti luomuruuan kysynnän kasvattamisesta täällä Lohjalla mutta pitänee jaksaa olla kärsivällinen.
Sunnuntaina soi ovikello.(aina yhtä jännittävä tilanne) Siellä oli naapuri joka toi pari kiloa itse pyydystämiään tuoreita silakoita. Eilen huikkasin naapurin rouvalle, ja kysyin halusiko hän puolestaan hakea meiltä raparperia. Halusi hän. Tuntui, että homma on kohdillaan.

Tyhjästä on paha nyhjästä

Jäin vielä hetkellisesti pohtimaan aiemmin mainitsemaani postilaatikkoasiaa.
Hetken mielenjohteesta laitoin net.anttilaan asiakaspalauteviestiä, jossa ystävällisesti pohdin, että heilläkin on melko pieni postilaatikkovalikoima vaikka kysyntää varmasti olisi kauniimmillekin laatikoille.

Ja Anttila vastasi: Hyvin nopeasti tuli vastaus palveluneuvojalta:
Kiitos viestistäsi! Välitin viestisi eteenpäin tuotepäälliköllemme.

Tähän sitten vastasin kiitellen ja totesin, että olisi mukava saada myös tuotepäälliköltä vastaus,
joka tulikin sitten viikon päästä:
Hei
Valitettavasti ei ole ollut tarjontaa hirveesti tarjontaa meille.

Lyhyt ja ytimekäs viesti - mutta todellakin paljon parempi kuin ei mitään, tai ympäri pyöreä "kiitos kun olet halunnut kehittää tuotevalikoimaamme..ja blaa blaa", josta jää aina todellista teflonia -olo.  Nyt puolestaan minulle jäi sympaattinen olo net.anttilasta. Tyhjästä on paha nyhjästä. Jos ei kaupalle tarjota myytäväksi muuta kuin metallista peltilootaa, niin eihän siellä muuta myydä. Siinä ei voi tuotepäällikkö design-postilaatikoksi muuttua. (vink, vink nuoret suunnittelijat)

Hiljaa hyvä tulee.

Sanakirjassa ei ole kuvaani esimerkkinä tuon otsikkolauseen kohdalla. Toki olen sitä elämässäni kaikille muille hokenut ja suositellut, mutta omat hihat on tullut käärittyä(ja poltettua) monesti melko ripeästi. Erinäisillä seurauksilla. No nyt  ei tarvi olla huolissaan hosumisesta. Tällä hetkellä toteutan tuota hiljaisversiota oikein olan takaa. Vaikka pinnistelisi, tuskin pystyisi enää hidastamaan. Asuinpaikan vaihtumisesta alkaa nimittäin tulla pian puoli vuotta täyteen - ja mitään - ei ole vielä tapahtunut.
Johtoajatuksenani tällä viikolla on, että saan kammettua itseni kirpputorille sunnuntaina. Muuttovaiheessahan olin viemässä ja lajittelemassa tavaroitani, jotta sijoittautuminen uusille mestoille tapahtuisi kivuttomammin mutta aikataulukapeikon iskettyä, piti vain laittaa kaikki laittaa samaan kasaan. Nyt  sitä samaa kasaa on saanut katsella. Pitkään. Kevätvalon ja katselemisen tuotoksena on syntynyt kirkas ymmärrys siitä, etteivät ne romut aio itsestään siitä minnekään siirtyä. Yritän nyt siis ottaa ensimmäisen askeleen raivausurakassa. Pitäkää peukkuja.

Pyykkinarua ja flamenco-kengät

Tulin eilen pihalta suoraan sisään kitkemisen keskeltä katsomaan tunnelmahehkutusta Kauppatorilta. Enpä paljon ehtinyt asiaa sen kummemmin miettimään vaan läväytin tv:n reippaasti auki. Ensimmäinen spontaani reaktio oli "ai kauheeta". Eikä se siitä loppulähetyksen aikana enää liiemmin muuttunut. Tunnetila liikkui lähinnä kiusaantumisen, nolostumisen ja häpeän rajamailla. Myös ilo siitä, ettei tullut jäätyä mestoille töistä lähdettyä, triplaantui nopeasti.

Äärettömän hienot kisat ja  upea voitto. Vielä kun oltaisiin saatu hieman tyyliä voitonjuhliin. TV -kamera on armoton. Onneksi fiilis torilla oli varmasti upea ja  parempi livenä. Oikeastaan yleensäkään kirjoitan tästä sen vuoksi, että oli kiinnostavaa huomata itsessään, että "oikeasti hävettää". 

No mutta. Maailmanmestruuden  kunniaksi palkitsin itseni ja ostin tänään perinteisen pyykkinarun - ensimmäisen elämässäni itseasiassa - sekä käsintehdyt flamenco-kengät. Nekin kyllä ensimmäiset laatuaan. Jännityksellä odotan kumpi osoittautuu tänä kesänä ilahduttavammaksi ostokseksi.

Postilaatikko-pohdintaa

Uusi postilaatikko on hankkimatta. On se jollakin listalla, mutta listatkin taitavat olla listalla, joten sillä mennään mitä on. Toisaalta postilaatikko, kuten myös esim. vessan hana, kattolista tai oven kahva, saattavat  olla arjen estetiikan kannalta ratkaisevia asioita. Postilaatikkoon tulee usein katsottua ja koskettua kuitenkin sen kaksi kertaa päivässä. Samahan se on "mitä muut ajattelevat" mutta toisinaan näkisi omassa arjessaan jotain muuta.
 Nopeasti googlattuna vaihtoehdot  eivät ole päätä huimaavat. Tai sitten en ole vielä päätynyt sinne "hyvällä maulla suunniteltujen postilaatikoiden sivustolle".  Pitäisikin oikein katsoa, että onko jokin suunnitteluvirasto antanut määräyksen, että suomessa vain rumat ja mauttomat postilaatikot ovat sallittuja. Ympäri maata pihalaattoihin ja portinpylväisiin syydetään rahaa mutta sitten talon kylkeen lasautetaan ruma laatikko joka päiväistä käyttöä varten.
 Voisin aivan hyvin teettää postilaatikon. Sehän ei vaadi mielettömästi materiaalia, mitä nyt kymmenisen barbia ja jonkin verran kultamaalia, jos ystävämme Hna tuunaisi sen. Se olisi täysin kohtuullinen investointi kirpputorin kautta käytynä. Eipä siltä,  muovinen peruslaatikko "on ihan kätevä". Ei mene sateessa miksikään, on helppo pyyhkiä, eikä myöskään pistä silmään.  Jos tuolla logiikalla valitsisi kaiken muunkin esillä olevan, Etolalla alkaisi nousukausi.
Kuvassa asiakaspalveluhenkisen postinjakajan taidonnäyte. Ei tarvitse asiakkaan itse nostaa kantta, ja kaivaa lehteä laatikon uumenista kun jätetään lehti odottaa noutajaansa tyrkyllä..

T-paita ja shortsit - no ei ehkä vielä tänään.

Aamulla Kampin bussiterminaalissa käveli edelläni pari nuorison edustajaa. Huomioni kiinnittyi kavereiden pukeutumiseen. Toinen sankareista kulki bermuda-shortseissa ja t-paidassa, toisella oli sentään huppari t-paidan lisäksi mutta jaloissaan myös shortsit.
Hetkisen tuntui kuin "olisi ollut muutaman viikon pois suomesta ja astunut väärään vuodenaikaan lentokoneesta". Katsoin ympärilleni ja näin muitakin shortsi/capri-housu ihmisiä, sekä runsaasti aamumatkalaisia ilman takkia. En minäkään nyt millekään naparetkelle ollut pukeutunut, enkä myöskään ollut pukenut  väli-tyyppishousuja yms. ylleni mutta t-paita ja shortsit tuntuivat hieman...hmm..sanotaanko opitimistisilta. Ehkä paleleminen joillekin on asennekysymys. Jos on aurinkoista, ei palella.
Kampin terminaalin ilmanvaihto on myös kertaallisen tehokas, joten silkasta kiinnostuksesta piti vielä tarkkailla nuorisoa, että nouseeko läpivedossa iho kananlihalle, tai vedetäänkö hupparin vetskaria mahdollisesti kiinni matkan edetessä. Ei vedetty.

Aivan pihalla

Olin aloittamassa tätä kirjotusta, että "loma on mennyt niin nopeasti, ettei oikein ymmärräkään" mutta koska kukaan on kertonut että "hohhoijaakkaa kun loma etenee hitaasti, ja olisipa se jo loppu..". Edes tässä blogissa ei olla koskaan oltu työkalut niin sekaisin.
Mutta täällä sitä siis ollaan - kotona - en muista milloin viimeksi olisin viettänyt/tuhlannut kallisarvoisen talvilomani kotona mutta nyt on sekin ihme koettu. Kaiken kaikkiaan loman varmistuminen meni aika myöhäiseen, ja koska kotonakaan ei ole ehtinyt pahemmin mitään tekemään - oli järkevää kokeilla tätäkin vaihtoehtoa. Onneksi kelit ovat olleet aurinkoiset niin voi mennä töihin kunnolla päivettyneenä, niin kuin lomalaisen aina kuuluukin.
Hassua muuten, että myös tietynlainen kesäloma/mökkiefekti on iskemässä päälle. Televisio pysyy kiinni ja radio on päällä. Mistä tulikin mieleeni, että jostain syystä olen  viime aikoina kuullut tuohtunutta Ruben Stilleriä tavallista enemmän, ja elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja, kun kansallisaarteemme, menestyskirjailija Sofi Oksanen vertaa yhtä suurinta hallituspuoluettamme Hitleriin. Tämä tietää yhteiskunnallisesti aivan uusia aikoja meille ystävät hyvät.

Rairuoho ei kasvanut ja pääsiäiskortit jäivät lähettämättä. Pari esimerkkiä siitä, miksi tämän blogin nimi on se mikä on. Loma alkaa huomenna, eikä aavistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Pää on niin täynnä ja tyhjä, että optimaalinen (mitä se ikinä tässä tilanteessa olisikaan) suunnittelu ei ole onnistunut.
Mutta kohokohtia näissä nopeasti hujahtaneissa vapaapäivissä oli, että isoäidin omenapuut tuli karsittua. (ja pliis, omenpuiden jumalatar - anna niiden puiden tuottaa edes muutama omena tämän operaation jälkeen)
Onnistuin myös käymään kummitädilläni, jolla oli syntymäpäivä. Elämäni aikana olen useammin unohtanut hänen syntymäpäivänsä kuin muistanut mutta hän ei ole niitä ihmisiä, jotka moisista muistutttelisivat. Käski vain taas poikkeamaan, vaikka pikimmitenkin. Kummitätini on muutenkin mainio rouva. Hänellä on aivan uskomaton muisti ja nuoremapana hän otti valokuvia siihen malliin, etten usko Loimaan Lehden arkistoissakaan olevan yhtä paljon kuvia tallessa...Olikin puhetta, josko voisin käydä penkomassa aarrelaatikoita. Uskon, että sieltä löytyy useampikin albumillinen kuvia joita oma muisti ei enää muuten pystyisi palauttamana mieleen.

Ammattivehkeet.

Mukavaa oli myös nähdä lukemaan ja kirjoittamaan oppinut oma kummityttöni ja hänen perheensä. Kaunis pikku-blondi menee vasta kouluun mutta "oli vain alkanut kirjoittaa ja lukea" tässä muutama päivä sitten. Vieläpä tässä järjestyksessä. Sovittiin että kesällä tulee yökylään. Nuori neiti lupasi tulla viikoksi mutta äiti epäili, että voi olla vielä parissakin päivässä suoriutumista.

Vapautettu perhonen

Muuten nautin myös näistä keleistä ja luontohavainnoista. Turha kai mainitakaan, että kurkia tuli nähtyä ainakin pari kertaa, kevään ensimmäisen valkovuokot myös ilahduttivat, samoin sinivuokot - autiotalosta vapauteen päästetystä perhosesta puhumattakaan. Sisällä oleminen tekee nyt tiukkaa. Samalla mieli harhaili päivien aikana myös oman asumuksen ympärillä. Vaikeaa on olla ja vaikeaa on olla olematta. Siinäpä kuulkaa tätä ihmiselon ydintä.


 Niin ja hauskinta tietysti oli, että tänään olin lentää jokeen! Liukastuin lehtikasaan, jonka alla oli märkää savea ja tein mahtavan heilahdusluisun kohti virtaavaa Loimijokea mutta sain viime hetkellä tarrattua kohdallani olleeseen laituritolppaan. Ällistyynenä jäin roikkumaan tolppaan ja ajatuksellisesti ehdin jo kokemaan tolpan irtoamisen ja mäiskähtämisen keväiseen joenvirtaan. Kiitos sille tyypille, joka päätti rakennelmaa tehdessään pultata tolpan hieman paremmin kiinni..

Niitä näitä ja vanhoja suklaarasioita

Seinistä löytyneet suklaarasiat - ihan ookoo eristeet...

Uudella kotialueella asumisen "outouden" huomaa erityisesti vuodenajan vaihtuessa. Nyt kun talven selkä on taittunut ja viimeisetkin lumet sulavat silmissä, on riittänyt taas huomioitavaa. "Mitäköhän tuolta tulee, mitäs tässä on ja "huoh, noikin tarvii tuolta saada jonnekin". Linnut laulavat niin voimissaan, etteivät edes tuplaikkunat suodata sitä iloa, ja kukkia puskee maasta. Naapurissa viritellään harrikkaa, ja toisen puolen naapuri pysähtelee pihaturinoille. Samaan aikaan koti kokee muutoksia. 

Yläkerrassa tiivistetään eristeitä, ja kaatuipa siellä pieni osa seinääkin. Purua ja pölyä on joka paikassa mutta niin sitä varmaan olisi ilman remppaakin.. Ihan ei aika ja energia vielä riitä kaiken järjestykseen saamiseen mutta pinnaa, pinnaa niin eiköhän sekin sitten kesän jälkeen suttaannu. Tai se mitään suttaannu. Aika hujahtaa niin nopeasti mutta "mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa". Vapauttavaa kun ei tarvitse hosua. Pääsiäiskortit on postittamatta. Jos huomenna tiputtaa ne postiin, saattaahan joku ne saada pääsiäiseksi. Ensi vuonna lähetän ne vaikka helluntaina jos siltä tuntuu. 

ps. minusta jokaisen ihmisen pitäisi aktivoitua poliittisesti, ottaa vastuu oman asuinalueensa kehittämisestä ja aktiivisesti toimia sen eteen, että meillä kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet pärjätä ja elää tässä yhteisessä systeemissä.

Vaalivalvojaisten keskeltä..

Kuluneina vuosina olen ollut jakamassa vaaliesitteen jos toisenkin. Keskellä räntäsateita, ja joskus ihan poutaisellakin kelillä. Näihin vaaleihin osallistuin vain äänestämällä. Ensimmäistä kertaa Uudellamaalla. Äänestin myös pitkästä aikaa naista. Hetkisen pohdin, että "onkohan hän hieman tantta-ikäinen", kunnes tajusin, että olemme suunnilleen samanikäisiä...
Lopullinen vaalitulos ei ole tätä kirjoittaessa vielä selvä. Ennakkoäänet on laskettu ja persut saivat mitä media lupasi. En ole yllättynyt mutta myönnän toivoneeni hiemen pienempää menestystä Soinin klaanille. Koen kyllä kansan syvien rivien  nousun piristysruiskeena tälle seisahtuneelle ajalle. Tuntuu, että se on saanut nekin "joita muuten ei niin kiinnosta", aktivoitumaan -  myös vastapuolelle. Lopullista paikkajakoa vielä odotetaan.  Omakin ajatus kyllä harhailee "paluusta" yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin..sehän on meidän jokaisen velvollisuus mutta sitä voi tehdä kukin omien resurssiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Keävtruohoa kehiin!

Myöhässä. Aina myöhässä. On se sitten joulu tai juhannus, niin meikäläinen roikkuu vielä edellisen kvarttaalin tunnelmissa. Eikä homma vuosien vieriessä ja kivien sammaloituessa yhtään helpotu sillä että pää täyttyy entistä nopeammin ja muisikapasiteettia riittää entistä vähemmän..

Viime pääsiäisenähän jäi postittamatta pääsiäiskortit. Tästä suivaantuneena ja mieleni pahoittaneena, ostin kortit valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Olisin halunnut myös lähettää ne, mutta lähipiiristä vihjattiin, että kuukausi ennen pääsiäistä ei välttämättä kolahda vielä vastaanottajapäässä. Mielestäni kuitenkin parempi aiemmin, kuin ei ollenkaan. No, nyt se pääsiäinen on jo lähempänä ja kortit ovat vielä kirjoittamatta...Senhän jälkeen ne pitää vielä saada lähetyslaatikkoon.

Mutta eipä viheriöi vielä pääsiäisruoho -rintamallakaan...vain noin yhden lajikkeen mainitakseni. Jos haluaisin kunnolla lietsoa paniikkiani, voisin listata tähän kaikki istuttamista odottavat yksi-  ja monivuotiset kasvit mutta jätetään se myöhempien aikojen huoleksi. Sen sijaan tähän pääsiäisruohoasiaan päätin ottaa tänään niskalenkin. Marssin ruokatunnilla lähiputiikkiin ja ostin parit pussilliset Kevätruohoa. Tarkemmin sanottuna 200 g vehnäjyviä. Viikon kuluttua minulla on siis iloisesti vihertävä pääsiäisviljelmä, jossa luomupääsiäispupu voi onnellisena loikkia! Lupaan prosessista kuvia.

Jaksaa se jo paistaa!

Tiiviimpää tunnelma

Avotakka ei ole vielä soitellut..

Yläkerrassa on ollut meneillään vintin tiivistys. Ei, en nyt puhu oman pääni fiksauksesta, vaan ihan talon rakenteellisista parannuksista. Alkovia on purettu ja vinttiä on tiivistetty. Mikä onkin järkevä tehdä mutta vielä järkevämpää se olisi ollut ennen kevättä kun sitä lämpöä taisi valua harakoille enemmän kuin ehti välillä pöntössä sitä tuottaa.. Nooh, alku aina hankalaa jne. Ja ainahan ne oppirahat on maksettava. Sitäpaitsi talven kylmyydestä ja uudesta asumismuodosta jäi talven jäljiltä kuitenkin mieleen humoristiset kylmyysennätykset - sisätiloissa. Kun kekkasi siirrellä lämpömittaria huoneesta toiseen ja seinältä lattianrajaan, niin usein tuli tirskahdus kun lämpö alkoi olla kymmenessä asteessa ja ihan paitahihasillaan ei pärjännyt...
No nyt sitten nähdään ensi talvena miten tiivistys parani ja toivotaan tietysti, että tuuletus pelaa. Itselläni ei ole ollut paljon tähän prosessiin annettavaa. Mielelläänhän kaikki tehtäisiin mahdollisimman luonnonmukaisilla materiaaleilla, hengittävästi ja ekologisesti mutta ehkä se on vuorossa sitten siellä Eläkeläis-Ekokylässä.

Arkista toimintaa

Viikko on hujahtanut arkirutiineita(ai mitä?) pyörittäessä. Aamulla herätys, koiralle nappulat likoomaan ja kahvi tippumaan. Ovi auki ja postilaatikolta hakemaan lehdet. Koira tulee mukana ja tekee ensimmäiset pissat. Ruoka koiralle, kahvi ja sanomalehti itselle. Koska olen kahden sanomalehden loukussa, luen aamulla paikallislehden ja työpaikalla lounastunnilla Valtakunnan Aviisin.
Tämän jälkeen pikapikaa koira hihnan päähän ja lenkille. Maailman kaikkeudelle kiitos, että tämä rotu ei ole 10 kilometrin aamulenkeistä innostuva. Pikemminkin suurempi vaiva on ollut saada kaveri tajuamaan "aamuyöstä", että pitää lähteä ulos sateeseen ja että "kyllä, olen aivan tosissani." Tämän jälkeen kotiin, kaverille siankorva järsittäväksi "eroahdistusta lievittämään" ja kiiruhtaminen bussille.
Työpäivä Helsingissä, josta hieman liian aikaisin paluubussille, hieman huonon omatunnon kanssa, koska koira - joka mitä todennäköisimmin on koisinut täysin rauhassa - on ollut yksin kotona. Bussilta puolijuoksua kotiin, koira pihalle alkupissalle ja postilaatikolta postit, nappulat likoamaan, postit läpi ja koiralle ruoka ja hetken päästä kakkalenkille. Kyllä, teidän piti saada tietää. Ja kerrottakoon samaan hengenvetoon, että tämän kokoisia kaupunkeja vaivaa koirien suhteen sama kuin muitakin liian lähellä maaseutua olevia. Koko kaupungissa on vain yksi koira-aitaus, eikä varmasti roskiksia mihin tiputtaa koirankakkapussit. (ja vaikkei kukaan ole kysynytkään, niin kerrotaan tässä samassa yhteydessä, että  mielestäni esim. taloyhtiöissä pitäisi määritellä kuinka monta eläintä ja minkä kokoista yms. minkäkin kokoisessa asunnossa saa olla - ja eläinten pitoa pitäisi valvoa - ja siihen pitäisi pystyä puuttumaan helpommin)
 Kotiin palattua pönttöihin tuli - mielummin pellit auki, mutta kyllä sen sitten jossain vaiheessa huomaa, jos alkaa näkyvyys heikentyä ja kesäsaunan tuoksu tulla hieman liian vahvanana nenään. Muutama kerta ylä- ja alakerran välissä ravaamista ja samalla jotain sapuskaa itselle tiiviin tuijotuksen seuratessa jokaista haukkapalaa. Tämän jälkeen hetken hengähdys ja ulos iltapissalle.
En ole saanut tällä viikolla kertakaikkiset mitään aikaiseksi ja olen aivan poikki mutta sehän kuuluu tähän vuodenaikaan. Energiavarastot ovat tyhjillään ja uusia päästään lataamaan vasta noin kuukauden päästä kun aurinkoiset kevätpäivät alkavat olla aivan oikeasti mahdollisia. Nythän sitä D-vitamiinia ja lisävaloa vasta pitäisi vetääkin mutta kun ei oikein meinaa - jaksaa.
Lopuksi vielä haluan todeta olevani äärinmäisen tympääntynyt suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Tosin en pelkkään keskusteluun, vaan politiikkaan yleensäkin. Vika ei ole pelkästään ns. näkyvissä tekijöissä vaan kaikki voisivat katsoa peiliin. Äänestäjät, ehdokkaat ja tietenkin tämä etelän-meedia.

Home alone

Kun vaihtaa asuinpaikkansa kaupunkiin, jossa ei tunne ketään, tai mitään, tekee valinnan joka tulee monesti matkan varrella eteen. Erityisesti vapaapäivinä ja hetkinä jolloin yllättäen löytyisi aikaa "vain johonkin".  Silloin vaihtoehdot eivät ole niin runsaat kuin tutuimmilla huudeilla. Onneksi tänä viikonloppuna puuhastelijan veto oli pois sen verran, että perusaskareet ja koiranhoito riitti täyttämään päivät hyvinkin. Enemmänkin olisi vielä pitänyt mutta yritän tähdätä maanantaihin edes suunnilleen tolkuissani.
Ehkäpä, jos kelit olisivat olleet paremmat, ja energiaa hieman enemmän, olisi myös Helsingin bussi houkutellut. Tosin kaksi kertaa päivässä, viiden päivän ajan, tuntuu melko hyvin riittävän yhdellä viikolla.
Mutta tulevaisuutta ajatellen, pitänee alkaa harrastaa ja tutustua paikallisiin. Ensin mietin oman tyylisiin ihmisiin mutta se olisi ehkä jo kohtuutonta vaatia. Samalle paikkakunnalle salama tuskin iskee kahdesti.

Lastenvaatteita viikkaamassa

Harva lapseton pääsee tutustumaan näin yksityiskohtaisesti eri lastenvaatemalleihin, kuoseihin, merkkeihin ja muotiin kuin tänään pääsin. Neljän tunnin lastenvaatteiden viikkauksen ja pakkauksen jälkeen alkoi tosin olla veto hieman pois. Aamiainen oli jäänyt kahvikuppiin, ja lounas välii,n mutta puuhata piti kun oli tekemisen meininki.
Lauantaina Lohjan Hope järjesti paikallisen keräystempauksen lähikoululla. Lehdessä oli ollut ilmoitus, että kolmen tunnin ajan otetaan vastaan hyväkuntoisia ja siistejä lastenvaatteita ja -tavaroita. Lähdin mukaan vain sen enempää "ilmoittautumatta",  kun yleensä apua aina tarvitaan lajittelussa ja pakkaamisessa kun järjestetään ns. isompia tempauksia.
Enkä turhaan. Tavaraa tuli paljon. Lasten vaatteita, leluja, kirjoja, pelejä ja myös lakanoita, liinavaatteita yms. Erityinen ilo oli huomata, miten toiset ihmiset lahjoittivat todella hyvälaatuista ja -kuntoista tavaraa. Täysin priimalaatuisia ulkoiluhaalareita, juhla- ja arkivaatteita, aivan pikkuiruisista isoihin lapsiin asti. Mutta olihan mukana myös sellaisia, jotka jouduttiin lajittelemaan "ei jatkoon". Tarkoitus oli kerätä vaatteita, joita jokainen voisi pitää omalla lapsellaankin. Rikkinäiset tai tahraiset vaatteet eivät välttämättä ole sellaisia, joita lahjoittaja itsekään haluaisi. Maailma ei ole tasa-arvoinen, ja valitettavasti jo lapsetkin laittavat toisiaan "arvojärjestykseen" pukeutumisen perusteella. Silloin on upeaa, että lahjoituksina niillekin lapsille saadaan "tasa-arvoiset" vaatteet päälle, jotka muuten joutuisivat kiusatuksi perheen taloudellisen tilan vuoksi.
Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen jossa ei pärjäää. Silloin pienikin apu voi olla kullanarvoista. Joskus vaikeassa tilanteessa, pelkästään sekin, että tietää aivan vieraiden ihmisten välittävän, voi auttaa. Yhteisö on niin vahva kuin sen heikommat jäsenet ovat. Auttamalla omaa yhteisöä, auttaa myös itseään.
Mutta oli mukava nähdä, että Lohjalla toiminta on käynnistymässä reippaasti ja mukana on aikaansaavia ihmisiä. On kiinnostava nähdä mitä kaikkea täällä saadaan aikaiseksi ja muutenkin erityisesti itselläni on hyvä tunne siitä, että ajatus ilman välikäsiä auttamisesta on levinnyt. Voidaan itse viedä suoraan apua tarvitsevalle vaatteita yms. eikä vain odoteta "että joku muu jossain muualla varmaan hoitaa".

Hieno Rouva & Hey Dude!

Nuoriso tarkkailemassa kulmakunnan meininkiä.

Kävi vieraita. Melko tyylikkäitä ja hienostuneita. Tai ainakin vanhempi rouva oli hienostunut, nuorempi oli..hmm..tyylikäs..ja spontaanin sympaattinen.
Emäntää hieman jännitti kun ei ollut aluksi aivan varma, olisivatko vieraat mielummin kotonaan vai kylässä. Nämä vieraat kun vilkuilivat tavallista tarkkaavaisemmin ulko-ovea ja jopa katsoivat ulos ikkunasta tavallista kaihoisemmin. Mutta eipä hätää, kun tarjoilu alkoi, tuntui tunnelmakin nousevan. Jopa melkeinpä riehakkaaksi.
Mutta kun kyläläisiä tultiin noutamaan  kotiinsa - pankki suorastaan räjähti - tietysti omalle väelle oli mukavaa, että vastaanotto oli vähintäänkin Rion karnevaalit-tasoista - mutta jäähän sitä vähän miettimään, että oliko se oma tarjolla ollut seura kuitenkin ollut hieman..*haukotus?*

Hieno rouva ottaa iisiä.

Piipahdus mäkeen

Pikkuserkukset

Kiitos sille ystävälliselle anonyymille, joka toivoi, että pääsisin mäkeen tänä talvena. Ihan talven aikana se ei onnistunut, kevääseen se meni mutta kivaahan se oli. Luonnollisesti se vain aiheutti sen että "kuinka kivaa olisikaan päästä laskemaan hieman isompiin mäkiin nauttimaan auringosta, maisemista ja smootheista laskuista...*TÖKS*(tuossa kohdassa laudan etureuna haukkasi kiinni)
Kiitokset myös teinille, jonka ansiosta tuli päästyä/lähdettyä Vihti-skihin viime pe ja la. Viikkoa aikaisemmin puhelimeen tuli tekstiviesti missä kysyttiin ystävällisesti, että "voitaisiinko joskus mennä mäkeen kun iskä ja äiti ei laske" - Tottahan toki.
Ei muuta kuin teini bussiin ja kamat kassiin!
Matkalla Vihtiin mietin koska olin ollut viimeksi laudalla. En tänä talvena..ja ou mai gaad, en myöskään viime talvena! Ja siltä se sitten näyttikin mutta - puolustuksekseni sanottakoon, että jätin itselleni tyypilliset normi urpoilut väliin ja homma alkoi sujumaan paremmin jo siedettävän ajan kuluessa. Myöt Teini tuntui tyytyväiseltä, vaikken vielä saanutkaan häntä kokeilemaan lautaa.
Harrastukset ja taidot ovat tärkeitä. Niistä monelle ihmisille tulee kuitenkin se elämän sisältö ja usein myös paljon iloa. Vaikkakin saisi toteuttaa aikuisena unelma-ammattiaan tai omaisi maailman ihanimman perheen. Aina tulee tilanteita, jolloin haluaa tehdä jotakin itse ja kokea sitä tekemisen iloa vapaa-ajalla.  Näiden vanhempien lastan suhteen ajattelen myös, että esim. uudet harrastuksissa opitut taidot ovat aina eteen päin tulevaisuudessa. Koskaan et tiedä kenet tapaat missäkin, ja jos silloin sinulta kysytään että pidätkö laskemisesta, voi olla että se avaa ovia johonkin aivan uuteen.

Mutta olipa kuulkaa norppa tavallista tönkömpi pari seuraavaa päivää. Vaikka tunteja ei niin ihmeellisesti kertynyt niin taisi siinä kuitenkin joku lihas joutua tekemään jotakin.
 nimm. Pääsiäisenä olisi kyllä mukava päästä mäkeen...

Kummiksi keväällä?

Moni onkin varmasti kaivannut uutisia Loimaalta, ja nyt niitä tulee, ja vielä kummiasiaa mukana. Oleninimittäin ilmoittanut halukkuuteni kevään kummiksi. No nyt näen jo muutaman lukijan ilmeen siellä - mutta hei - kyse on vasikasta! Heikkilän Luomutila - Loimaalta ilmoitti facebookissa, että nyt pääsee kevätvasikoille kummiksi. Tilalla odotetaan satakuntaa vasikkaa syntyväksi, ja ainut mikä kummin tehtäväksi jäi - oli I -alkuisen nimen keksiminen. Lehmien lapsien syntyvuodenhan tietää nimen alkukirjaimesta, kun kaikille samana vuonna syntyneille annetaan samalla alkukirjaimella alkanut nimi. Ai mitäkö ehdotin? No, jos se on poika - niin sen nimi voisi olla Ilmo ja jos taas tyttö - niin olisiko reippaampaa kevätnimeä vasikalle kuin Ilonoora! Nyt vain jännitetään, koska se "oma" vasikka syntyy ja miltä näytää. Kesällähän olisi mukava käydä tilalla katsomassa omien ihmiskummilapsien kanssa tuota nelijalkaista kevätpoikata.
Olen myös ylpeä Heikkilän Luomutilasta, joka nimeettiin viime vuonna Suomen ympäristöystävällisemmäksi viljelijäksi. Upeaa työtä ja hienoa malli tulevillekin viljelijöiden aluille!
Tuomariston mielestä Heikkilän luomutilan vesiensuojelutoimien kirjo on vaikuttava. Tämän lisäksi Heikkilän tilalla hoidetaan merkittäviä perinneympäristöjä, huolehditaan eläinten hyvinvoinnista ja kiinnitetään huomiota energiankäytön tehokkuuteen.
Tällaiselta tilalta olisi ilo ja kunnia saada kummivasikka!

Norppa saapui kotiin

Eräänä päivänä äkkäsin, että Erik Bruun on saapunut facebookiin. Sivustolla myös mainittiin hänen verkkokauppansa, ja pitihän siellä käydä kurkkaamassa, josko tarjolla olisi norppaa grafiikkana. Mutta eipäs ollut. Ei edes pienen pientä kuuttia, vaikka otin erikseen kaupanhoitajaankin yhteyttä. Ystävällinen asiakaspalvelija, Sebastian - hänen poikansa olettaisin - kuitenkin kehoitti tilaamaan julisteen, ja lohdutukseksi lupasi siihen Erikin nimikirjoituksen. Miten olisin voinut kieltäytyä.
Eilen se sitten saapui, ja oli vielä samana iltana päästävä hakemaan se postista. Ja kuinka iloiselta norppa näyttikään! Niin kuin kotiin saapuessa tietysti näyttääkin. Nyt täytyy vielä löytää hyvä kehystäjä, paikka on jo valmiina.