keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009

Bonukset exälle

Sain kotiini kirjeen jossa kerrottiin, että voisin "lopettaa" s-etukorttini, koska osuusmaksuni ei ole kertynyt ostoksistani kuluneen viiden vuoden aikana. MUTTA ei hätää, kertoi kirje, taloudessani on toinenkin s-etukortti, joten talouteni bonuksen kerääminen olisi turvattu.
En ole järin innostunut lippulappu-asioiden hoitaja vapaa-ajallani. En ole myöskään kovin hyvä piste/bonus/plussa-haukka. S-ryhmän kirjeen saatuani ajatukseni oli siis luokkaa "aivan sama" mutta jollakin tavalla tuo taloudessanne on toinenkin kortti, jäi lähimuistin lokeroihin. Etenkin kun viimeksi herätessäni, taloudessani oli vain yksi henkilö.
Asia ei ollut tänään päällimäisenä mielessäni, ja se olisi saattanut unohtua ellen sattumalta olisi kävellyt tänään S-etukortti -tiskin ohitse. Pysähdyin, ja myös ammatillisessa mielessä uteliaisuuteni heräsi; pyytääkö kaupparyhmittymä todellakin asiakasta lopettamaan tarjoamiensa etujen keräilyn. Kiinnostuneena kysyin myös kukakohan talouteni toinen s-etukorttilainen on.
Ja niinpä salaisuus selvisi: " Sinun bonuskorttisi on Seppo-Pekan(kyllä, nimi muutettu) rinnakkaiskortti." Hetken hiljaisuus. "Pardon..?" Hitaasti yritin kelata ja ymmärtää selkeää suomen kieltä, että "tilaamatta ja pyytämättä" minulle oli tehty sivukortti ex:ni ns. pääkorttiin. Käsittämättömät kolme vuotta eroamisemme jälkeen. Enpä olisi osannut arvata. Live and learn.
Onneksi zenimäinen lähestymistapani asioihin löytyy kun sitä vähiten odottaa. Ystävällisesti hdotin että korjaisimme asian niin, etteivät minun ostokseni kerryttäisi enää exäni ryhmittymätiliä. En haluaisi olla pikkumainen mutta viimeksi kun olen tavannut kyseisen perheen..hmm..vähemmän miellyttävän osapuolen, niin voisin kuvitella, ettei hänkään haluaisi ostaa millään minuun liittyvällä, lapsilleen bonuspuuroa.
Hyvin pienen mikrohetkisen pyörittelin mielessäni kuvaa elämästäni, ja niistä kerroista kun olen vaivautunut kaivamaan vihreän kortin kassini pohjalta;
"Klik klik ja niks naks - ostit juuri lounaasi lähikaupasta - ja bonuksesi kertyivät exäsi etukorttitilille". "Klik klik ja niks naks - ostit juuri joululahjoja sokokselta - ja bonuksesi kertyivät exäsi etukorttitilille". "Klik klik ja niks naks - agrimarketista puimuri ja.... ei tarvinne jatkaa.



6 kommenttia:

hna eli Hanna Kopra kirjoitti...

No huh huh! Eikun etua elämään!

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi tapahtua!!! Kuin sulle :D
Uskomatonta sanon minä.
ansku

S-Prepe kirjoitti...

Oliko toi Seppo-Pekka muka oikeasti muutettu nimi? Voisin hyvin kuvitella sut Seppo-Pekan kanssa S-Agrimarketissa kerryttämässä bonusta...

Ansku kirjoitti...

Siis vois sattua ihan kenelle tahansa :)

Norppa, Noora kirjoitti...

Täytyy myöntää, että olen vieläkin vähän ällistynyt. Niin ne vaan vanhat yhteydet pysyvät...
Tänään tuli sitten soitto asiakaspalvelusta, että bonukset "voidaan palauttaa taannehtevasti" - mutta siinä tapauksessa minun pitää käydä avaamassa s-tili, jolle ne voidaan maksaa. Kätevää. "Voit olla asiakkaamme ja kerätä käteisnäyttökortilla bonuksia - mutta jos mokaamme, sinun pitää avata tänne meille tili, jotta voimme korjata tekemämme - aika hurjan - virheen".

Äitee kirjoitti...

Jos aikaa haluaa tappaa niin tarjolla olisi me-e-eeee -e mihaaste blogissani.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...