sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Heräsin siihen että oli pimeää

Tiedättekö mikä on vielä pahempaa kuin se että on tammikuu, ja valoa on vähän? No se että on tammikuu, valoa on vähän JA talossa on meneillään ulkosivuremontti. Olohuoneeni(miksi selkeyden vuoksi tässä kutsun asuntoni toista huonetta) on nimittäin vuorattu ulkoapäin pilkkopimeäksi.
Olen vuorokaudenajassa nukkuja. Nukun siis verhot avoinna, ja herätessäni näen mikä vuorokauden aika on. Jos on pimeää on yö, jos jo hämärtää on aamu. Tähän asti melko selkeää.
Tänään heräsin yhdeksältä siihen, että oli pimeää. Se tuntui epämukavan oudolta. Sisäinen herätyskello sanoi, että on aamu mutta huone oli silti pimeänä. Näytti vielä oudolta kun keittiöstä ikään kuin kajasti valoa, ja epäilin jonkun lampun jääneen päälle.. Mutta kurkatessani huomasinkin että "outo kajastus" olikin sitä jo kaivattua luonnonvaloa. Onneksi nämä asunnot ovat läpitalon asuntoja, ja remontin aikana yritetään ystävällisesti pitää aina toinen puoli talosta peitevapaana. Hieno homma, sillä muuten saattaisi sisätila-ahdistus iskeä.
Hyvä myös että tuli hankittua kirkasvalolammpu. Eihän se sama asia ole kuin päivänvalo mutta on nopea väliaikainen apu. Lamppu ikkunalaudalle paistamaan, ja valo tulee sentään oikealta suunnalta. Huh, mutta kyllä ajat ovat pimeät.

3 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Meikä on ihan kaamosfoobikko. Jos joutuisin vielä sen lisäksi asumaan pussissa.. byääh!

Norppa, Noora kirjoitti...

Etenkin kun siitä tulee vähän sellanen oikeasti kummallinen fiilis aluksi. Voi sitä juhlapäivää kun tuo ikkuna taas avautuu1

hna eli Hanna Kopra kirjoitti...

Mä olen jo nähnyt ensimmäisen "On jo kevät" -unen. Ja se on IHAN stiletisti enne! Trast juuu miiii!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...