tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Piipahdus Paloheinään

Helsingissä on monta hyvää asiaa. Yksi on ulkoilualueet, ja etenkin hoidetut ulkoilualueet. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Paloheinässä. Mikähän tässäkin taas kesti näin kauan. Olen asunut Helsingissä nyt (voi apua) yhdeksän vuotta, ja tänään oli sitten se päivä, että "eikun Paloheinään". No myönnettäköön että olen jostakin saanut kuvan että Paloheinässä ei rentoa huvihiihtoa harrasteta, vaan se on pikemminkin tosikkotreenareiden paikka. Osittain se tuntuikin olevan, mutta kukaan ei estä menemästä itse sekaan, juuri sellaista vauhtia ja juuri sellaisella asenteella kuin itseä huvittaa. Kaiken kaikkiaan homma toimi hyvinkin jouhevasti.
Paloheinän hiihtopalvelusta voi vuokrata sukset itselle ja lapselle. Kahdeksi tunniksi(varmasti riittää ekalla kerralla) suksipaketin saa aikuiselle 15 eurolla, ja lapselle puolella tästä. Ihan pienille lapsille oli keskelle kenttää tehty sympaattisen minitreeniladut, jonka vieressä asiantuntevat vanhemmat kävelivät hyvine neuvoineen.
Mutta Paloheinän ladut ovat ilmaisia ja lähellä. Paikan päällä järjestetään myös kursseja, jos hiihtotaidot ovat ruostuneet, tai jos niitä ei ole koskaan ollutkaan. Jos homma alkaa nyt kuullostaa jo liian hohdokkaalta niin voin kertoa, että itselleni tulee muutama tunti tekniikkaa tarpeeseen. Mihinkään lennokkaaseen "kuin itsestään" vauhtiin en ole todellakaan päässyt, osa takkuilusta on varmasti vain alikuntoa mutta osa on pelkkää . Se hyvä puoli Himoksen testikeikassa oli että alamäen uskalsin jo hurauttaa hyvällä vauhdilla, lopputuloksena että melkein paukautin vauhdilla edellä hidastelevan ulkkarin persauksiin.

Helsingissä: Pääulkoilureitistöä on 350 km ja pyöräteitä noin 750 km. Kävelijöillä ja juoksijoilla on käytettävissään liikuntaviraston ylläpitäminä lähes 170 km ulkoiluteitä ja yli 50 km kuntoratoja. Talviliikkujille on tarjolla liikuntaviraston hoitamia aurattuja ulkoiluteitä noin 35 km ja kunnostettuja latuja lähes 200 km. Vetokoirahiihdon harrastajille on omat latunsa. Luistelukenttiä niin luistelijoille kuin jäälajien pelaajille on liikuntavirastolla yli 60 ja rakennusvirastolla lähes 100. Lisäksi lapsille on valaistuja pulkkamäkiä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

OK paikka ja vielä kun tulis lunta niin saisivat ne muutkin ladut / reitit avattua. Oli mukava käydä kokeilemassa lajia sitten n. 10 vuoden paussin jälkeen ja luulisin että menen vielä uudestaan :)

Norppa kirjoitti...

Siinä vaiheessa kun n. 9 vuotias tyttö luisteli ohi, hengästymättä, ajatuksissaan olevan näköisenä, noin niin kuin puolihuolimattomasti, niin mielessä kyllä käväisi, että saattaisi olla viimeinen kerta... :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...