Tuntuu hyvältä että sataa. Sateella on lupa työskennellä rauhassa sisällä. Ei tarvitse koko ajan miettiä että "pitäisi olla ulkona kun on niin kaunista" tai että koko päivä menee "hukkaan" sisätiloissa. Lomallakin on mahtavaa kun sataa pari päivää. On lupa lukea kirjoja sisällä, eikä kukaan päivittele, että "et kai sä nyt koko päivää sisällä ole". Tosin sitä sadetta ei tarvitse jatkua paria viikkoa niin kuin viime kesänä..
Kävin eilen katsomassa ystävääni Aurorassa. Viime vierailusta suljetulla osastolla on aikaa kymmenen vuotta. Silloin eräs kurssikaverini, jota en edes kauhean hyvin tuntenut, soitti yllättäen ja kysyi tulisinko katsomaan häntä Hesperiaan. Lupasin ja kävinkin. Silloin en vielä oikein tiennyt mielensairauksista mitään..
Luen parhaillaan Leena Vähäkylän kirjaa Mieli keinussa. Se kertoo hyvällä ja selkeällä tavalla, melko arkisesti, maanis-depressiivisyydestä, tai maniasta potilaiden äänellä. Miten kaikki alkoi, mitä sitten tapahtui. Millaisia hoitosuhteet ovat olleet, jos niitä on ollut. Millaista apua on saanut, jos on saanut, tai miksi ei ole saanut.
Asia pohdituttaa paljon. Miksi polven ristiside on tärkeämpi tai kiinnostavampi, kuin mielialahäiriö? Miksi välilevyn pullistumasta on helppo puhua kaikkien kanssa mutta ei masennuksesta? Yleinen sairaus, josta moni kärsii muttta jonka kanssa myös moni elää läpi koko elämänsä. Miksi mielen heilahtaminen on meille niin vaikeaa?
1 kommentti:
Mielen heilahtelusta on helppo puhua.Suuta kun vähän avaa niin sieltä sitä heilua tulla putoilee.
Kuulijakunnan löytäminen ja pitäminen, se on työtä.
Lähetä kommentti