Eikun avun hakuun. Mökkinaapurit eivät luonnollisesti olleet kotona. Myöskään varanumerot jotka mökille oli jätetty, ehkäpä juuri tällaisia tapahtumia varten, eivät vastanneet. Onneksi kyse oli vain autosta, eikä esim. kaulavaltimosta.
Soitin nöyränä kummipoikani isälle, joka asuu n. puolen tunnin ajomatkan päässä. Kerroin ymmärtäväni että hänellä varmasti olisi muutakin tekemistä kuin ajella pitkin maakuntia automokiani paikkailemassa mutta toisessa päässä yllättävän leppoisa ääni lupasi rientää auttamaan kunhan muilta puuhilta ehtisi. Olemme tunteneet toisemme niin kauan, että luultavasti puhelimen toisessa päässä oli kirkas kuva tapahtumien kulusta - ja tilasta. Ei tarvinnut selittää.
Kun kaikki muut vaihtoehdot oli kokeiltu, kumin sutimista estävää kynnysmattoa myöden, tuli kuningasidea kuorman purkamisesta. Kamaahan ei ollut mukana paljoa mutta tiukassa paikassa parillakin kilolla on merkitystä. Ja sepäs auttoi! Uskomattoman selkälihakset lamauttavan työntöpuuskan, ja keventyneen kuorman ansiosta auto liikahtikin kuin liikahtikin. (Eikä edes bensatankki haljennut.) Jälkeen päin on ollut sekä äärinmäisen idiootti sekä hyvin zenimäinen olo. Paljon, paljon pahemminkin olisi voinut käydä - mutta kun itse ajaa autonsa kiville niin kaipaa kunnon napautusta sunnuntai-hesarilla takaraivoon. Itseltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti