torstaina, syyskuuta 24, 2009

L vai S housut?

Kiristävätkö housut vai tuliko ostettua kuitenkin liian suuri paita? Joskus tuntuu, että ihmiset tuijottavat liian hypnoottisesti numeroita tai kokoja joihin ovat tottuneet. Kesällä mm. eräs ystäväni perusteli liian pieniä kenkiään sillä, että ei voinut ostaa isompia koska sitten kenkien numero olisi niin suuri!
Onneksi aiheesta on myös tutkimustietoa:

Kokonumero ei aina kerro vaatteen kokoa. Yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan vaatekokojen välillä on suuria eroja: L-kokoiset housut saattavat olla pienemmät kuin toiset housut, jotka ovat S-kokoa. Todellisen koon vaihtelu samankokoiseksi merkittyjen vaatteiden välillä on suurempaa naisten kuin miesten vaatteissa
Huoli pois. On siis aivan sallittua itse päätellä tuntuuko vaate hyvältä päältä vai ei. Omilla silmillään sen näkee myös peilistä. Välttämättä ei siis ole lihonut vaikka aiemmin ostetut vaatteet olisi M -kokoa ja joku kerta "joutuisikin" ostamaan L -koon. Ei se koko, vaan se näkö!


11 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Jäi viime kesänä Saksasta farkut ostamatta, kun 44-kokoiset eivät menneet jalkaan ja suurempia ei ollut tarjolla, enkä olisi kyllä kehdannut ostaakaan! ;)

Norppa kirjoitti...

Sä olit lastenosastolla? :)

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se on että HK:n sininen ei mahdu HK:n nakin kuoreen.

Norppa kirjoitti...

Oikeastaan musta on naurettavaa yleensäkin ajatella että joku XS tai S on "hyvä koko". Ja XL on "huono koko".
Tutkimuksen perusteellahan just voi päätellä että jopa naapurimaissa koot voivat heitellä kumpaan suuntaan tahansa.
Mä en tiennytkään, että HK:n sinisellä on myös nakkeja.

Anonyymi kirjoitti...

Mä olin aikoinaan sisareni kanssa Tallinnassa shoppailemassa joskus 90-luvun alussa. Rahaa ei tosin mennyt juuri mitään, koska mitkään housut ei mahtuneet meidän päälle. Ja olisin varmasti ostanut, vaikka niissä ois ollut koko 50. :) MinkkiP

Anonyymi kirjoitti...

"Mä en tiennytkään, että HK:n sinisellä on myös nakkeja."

Missä noin on väitetty? HK:n sivuilla kyllä sanotaan että nakkeja löytyy, mutta mistä tuo "sinisellä" tuli? Nyt tarkkuutta.

Ana kirjoitti...

Koothan on aina heitelleet joka valmistajan omien standardien mukaan... "oma koko" on lähinnä viite, mistä kohtaa voisi alkaa hakemaan, ja kohta saa kuitenkin testata isompaa ja pienempää tiuhaan vuorotahtiin. Ei niissä kokomerkinnöissä ole mitään oikeaa tolkkua ollut ikinä.

Mutta hyvä jos asialle tehdään jotain! Ihmettelen vaan, miten ne pystyy muka laittamaan tällaisen hulabaloon ruotuun.

Hanna Kopra kirjoitti...

KErran olin toisena (vieläpä) maku yms. tuomarina kaverille vaatekaupassa. Kaveri, jolla on rintamusta useammallekin A-kupilliselle, ei kestänyt sitä että meistä hänelle paras hääasun yläosa olisi ollut kokoa L ja vielä niin, että paidassa oli vähän pitsiä tai mitälie olkapäiden yli "hihoina". Suuttui, kun oli pakotettu ostamaan paita ja meni ja vaihtoi sen S-koon spagettiolakintoppiin. Vaikka olin mm. todennut, että törrrrkeen paljon kokonaisuuteen vaikuttaa pelkästään kunnolliset rinulit, eli rintaliivit. Tää jumaleissöns päätti itekseen vielä jollain pakkausteipillä teipata itsensä kokoon… Vaan siksi, että lapussa luki L, niin sen koko setti kyllä meni niin pilalle ja ilmestys mahtoi olla moinen.

Kun vaatteet yleensä näyttää paremmilta, jos ne ei kiristä ja purista ja nk. kama pursua yli. Mutta JOS lapussa pitää lukea just jotain tiettyä, niin… sou wad sou evör – its sou fain bai mii. Eikun teippiä vaan!

Anonyymi kirjoitti...

Mahtoi muuten olla kiva repiä niitä teippejä sitten irti hääyönä. Tai ehkä se sulho innostui pienestä liiman mausta... MinkkiP

Nattuli kirjoitti...

Täytyy kyllä myöntää,että sydämestä ottaa kun pitää ostaa koon 44 housut kun malli on suunniteltu pieneksi. Enemmän kuin nuo vaatekoot ärsyttää kyllä rintaliivien koot. Tavaillisissa kaupoissa ei myydä D:tä isompaa ja joidenkin kauppojen mallistoissa tuo D ei ole kyllä D:tä nähnytkään.

Kootut uutiset: http://kookas.fi

Norppa kirjoitti...

Sääli että vaatteiden teettämisestä on niin kallis mielikuva. Koko lapun voisi jättää kokonaan pois, tai siihen voisi vaikka itse kirjoittaa koon "extra-hyvä".

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...