Aamulla raitiovaunuun astui sisään samaan aikaan ihan mukava tuttu. Olin huudahtamassa heitä mutta aikomukseni jäi puolitiehen. Tuli kuulumisien vaihtamisväsymys. Matka jatkui, ja ajattelin, että "tervehdin sitten hetken kuluttua". Matka jatkui, vaan hetkeä ei tullut.
Aamu oli aurinkoinen ja kaunis. Tuttavassani ei ollut mitään vikaa, ei vain tullut sitä; " no hei hei, mitä kuuluu" -inspiraatiota. Ei niitä aina vain tule.
Noustessani raitiovaunusta ja kävellessäni loppumatkan syksyisen kauniin puiston läpi, alkoi hymyilyttää ns. "hyllyn takana piileskely". Olen monelta ihmiseltä kuullut kuinka he ovat nähneet sen ja sen kaupassa, mutta piileksineet keksihyllyjen takana, koska "eivät vain ole sillä hetkellä jaksaneet tavata".
Suomalaiselle tapaaminen on joskus niin raskasta. Meille sopii kaupassa anonyymina vaeltelu. Nykyajan ostoskeskus on kuin tiettömällä taipaleella tarpominen, välillä ei loppua näy. Itseäni alkoi kiehtoa ajatus, että olisi hauska vuoden lopussa saada saldo, ihmisistä jotka ovat itseltäni piileskelleet vuoden aikana. Parhaintahan on jäädä tilanteesta kiinni. Puolisäikähtäneenä änkyttää jotakin sekavaa, ja yrittää näyttää luonnolliselta. Silloinhan se toinen vasta oudon kuvan saa julkisivusta, joka meille on niin tärkeää.
4 kommenttia:
Hih, taidan minäkin olla vielä pohjimmiltani supisuomalainen sillä eilen messuilla vaati taivaitahipovaa energiaa mennä puhumaan vieraille ihmisille ja esitellä itseni kerta toisensa jälkeen... *uupumusta*
=)
Hyvä Norppa sä alat oppia :)
-törmänen
Maurelita, moni ei edes pystyisi tuohon, mutta messuilla on hyvä muistaa, että myös muut ovat siellä juuri niiden kontaktien vuoksi. Yleensä ihmisistä ja itsensä ylittämisestä myös saa energiaa. :)
Törmänen, eikö sun käy sääliks sitä kaveria, kun mä näen sen ensi kerralla niin mähän oon tuplasosiaalinen, hyvittääkseni moukkamaisen edellisen käytökseni?
Ja Törmänen - mitä jos se kaveri olit sä? MinkkiP
Lähetä kommentti