Onni on hännässä

Tuli taas se aika vuodesta, kun Minkki P kutsui itsensä luokseni ruokailemaan. Koska viime vuonna oli ikimuistoisen hauskaa, otin kutsun ilolla vastaan. Mukaan mahtui myös pari yllätysvierasta, ja yllätys oli myös se, että ruuasta tulikin vegaaniruokaa. Keittona venäläistyyppistä kaalipunajuuri -keittoa, perunatofu-pihvejä, sahtileipää, kaaliretiisisalaattia, Minkki P:n tuomaa hummusta sekä uunilohkoina bataattia, lanttua ja naurista. Ruokajuomaksi vieraat olivat tuoneet enemmän kuin riittävän määrän viiniä.
YK:lla oli eilen synttärit, ja tietyllä tapaa tuntui, että myös ystävät pöydän ympärillä edustivat sitä. Kaikki hyvin erilaisia, ja kuitenkin samanlaisia.
Keskutelu virtasi vuolaana, niin kuin se aina tekee. Hiljaista hetkeä ei ollut. Mahtuipa mukaan myös levyraatia ja runonlausuntaa. Suosituimmaksi nousi Ron Pandgetin Suomen lippu, johon itse ihastuin Huvilateltassa. Melkein kaikilla tuntui olevan myös muistoja karttakirjoista ja lippujen opettelemisesta.
Olipa ympäristö niin turvallisen kotoisa, että muutama synttärijuhlija ehti ottamaan pikku torkutkin.
Myös suola teki kauppansa. Sitä tarvittiin niin lattialle kuin farkkuihinkin. Taisi joku laittaa jopa ruokaankin.
Ja LAHJA, hyvänen aika. Sain oman virvelin! Tämä asettaakin kalastukseni aivan uudelle tasolle. Minähän olen yleensä se joka lukee kirjaa kun kalansaalis nousee vedestä mutta tosin kummina (ja hyvänä ystävänä) olemisen myötä olen ottanut aktiivisesti osaa myös ruuan itse hankkimiseen. Nyt ei ole mitään syytä, miksi voisin olla itse pyytämättä omaa ruokani.
Aamulla herääminen oli hieman nuivahkoa mutta seinälle kiinnitetty juhlajuliste sai hymyn huulille. Hyvin runollisia vieraita oli käynyt kylässä. Myös illan aloittanut "Onni on hännässä" -lause on hyvä pitää mielessä. Sen voi päivittää myös ponnariksi. Olisi mukava kuvitella että onni seuraa perässä, kun sitä ei jahtaa.