perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Ostamisen ilo ja kuluttamisen suru

Ostin tänään uuden purkinavaajan. Ilahduin kuin näin että vanhasta tutusta Mausista on tullut musta versio. Ostin sen tyytyväisenä, ja olin iloinen, että kodin purkinavaaja-asiat tulivat nyt kuntoon.
Iloa ei kestänyt kauaa. Nyt kun otin vertailukuvaa uudesta ja vanhasta avaajasta, iski äkillinen syyllisyys. Miksi, ostan uuden purkinavaajan, jos vanha toimii ja on tallessa.(useinhan(lue:aina) purkinavaajaa ei millään löydä, juuri kun sitä tarvitsisi) Mutta minäpäs olen kahden purkinavaajan loukussa, ja se on hyvin epäekologista kulutuskäyttäytymistä.
Mitä jos kaikki ihmiset ostaisivat kaikkea kaksin kappalein? Aina vain kaupasta uusi tavara, vaikka edellinenkin on vielä aivan hyvä. Siihen tämä maailma juuri kompastuu kun isommat ja isommat kotimme täyttyvät kaikella tavaralla.
Kauheaa. Eihän tässä nyt mistään satojen eurojen kimalletopista ollut kysymys, vaan pienestä keittötarvikkeesta. Mutta nyt niitä on sitten kaksi. Ei kukaan käytä kahta purkinavaajaa samaan aikaan, joten toinen niistä on aivan turhanpanttina. Ehkä minun nyt täytyyv vain löytää ihminen jolta olisi purkinavaaja hukassa, tai ei omistaisi sellaista ollenkaan, ja lahjoittaa toinen avaaja hänelle. Saa ilmoittautua.
Minä kun vain halusin hyvän purkinavaajan.

MAUS on sentääna Priotin tuote
, ja sillä on avainlipputunnus.

Muita avaamista helpottavia tuotteita

3 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Vastaanotetaan!! Täältä ei saa kunnollista, tavallista ja yksinkertaista purkinavaajaa, vaan kaikki on sellaisia monimutkaisia vempaimia, joita saa vaan Amerikasta :( Pidä siis tallessa, minä otan mielelläni sen mukaani kun tulen tammikuussa käymään :)

Anti Sport kirjoitti...

Vielä enemmän ärsyttää se, että vanha uskollinen avaaja katoaa mystisesti ja vaikka tilalle saa helposti ostettua uuden, niin voi käydä kuten yllekirjoittaneelle, että tuote ei vastaa alkuperäistä, vaikka merkki on sama, tuotenumero on sama, vaan valmistaja onkin eri ja uusi tekijä ei vaan osaa laittaa sitä terän takana olevaa koloa toimimaan. Noinkin yksinkertaisen tuotteen valmistaminen vaatii tarkkuutta ja kyllä suomalainen osaa (tai osasi).

Norppa kirjoitti...

Hyvä, hyvä Ansku! Pistän pakettiin odottamaan ja mukava kuulla että on jo Suomi-vierakuukausikin päätetty!

Anti-Sport; kyllä, se on juuri noin. Yksinkertainenkaan ei ole hyvä, jos se on huonosti tehty. Laadun arvostaminen kunniaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...